FRP ∞ It isn't just a magic trick

Eric Vascuez
En odottanut, että olisin nähnyt ketään puhumattakaan tulemasta jostakin puskan varjoista. Toisin oli. Näin edessäni samaisen neidin, joka oli saanut minut aikasemmin tainnuksiin ja lähtenyt pakoon. Tosin hänelle oli turha sanoa mitään varsinkaan nyt, kun hän oli heikoimillaan. "Ajattelin vain, että olisit kaivannut tätä", vastasin hamehelmaisen kysymykseen, ja ojensin neidille hänen tupakka-askinsa. "Taidat kaivata sitä enemmän kuin minä", lisäsin vielä perään, ja huokaisin. En halunnut sanoa mitään, mitä neiti olisi voinut tulkita väärin, joten niimpä jäin siihen puntaroimaan olisiko parempi, että neiti olisi saanut olla omassa rauhassaan vai minä olisin jäänyt lohduttamaan häntä. Päätin lopulta etsiä itselleni mukavan paikan ja katsoin neitiin. Mutta ennen kuin tein oloani mukavaksi kysyin vielä neidiltä, "Onko se sinulle okei, jos jään tähän istumaan?".

//KELLO ON 23:27

Rhiannon
Hameväkinen katsoi miestä silmät kyynelistä märät. Kohta tuo ojentaa tupakka-askin. Blondi naurahti. 'No kiitos.' Ja otti tupakka-askin. Hän hymyili vaisusti. 'Niin, sinähän joit suruun.' Rhi virnuili ja tunsi vihdoin olonsa paremmaksi tuon seurassa vaikka tämä hakkasi hänet äsken. Hameväkinen katsoi tuon posken haavaa ja kaulan haavaa. 'Juu onse okei..' Rhi vastasi. Rhi meni tuota lähemmäksi. 'Älä liiku.' Blondi sanoi ja laittoi sormensa tuon kaulan haavan päälle ja kullanhohtoinen valo tuli ja haavat parantui. 'Tuo voi olla vaikka pieni palvelus.' Toiseltaan nimeltään Myrna sanoi hymyillen ja meni taas kauemmaks. 'Tiesitkö, että Mr. De Pleur on ylivelho...ja seuraava ylivelho tai -noita vie hänen voimat ja hän kuolee?' Rhi kysyi hiljaa ja katsoi miestä. 'Mr. De Pleur on enoni ja olen seuraava ylinoita.' Kyyneleet nousivat takaisin silmille.

Mysteerimikitin http://aijaa.com/E8R6az
Olin juuri saavuttamassa uuden kohteeni, kunnes jokin ympäröi minut ja kietoi itseensä. Minut kietaissut olento veti minua haluamattani takaisin talolle, ja hetken jo luulin, että herra De Pleur teki jotain taikojaan, mutta tämä olikin jokin muu. Lensin päin seinää, ja pystyin siltikin tunnistamaan huoneen. Yritin kerätä itseäni maasta, mutta se oli vaikeaa, sillä jokin halusi pidellä minua maassa. Pystyin haravoimaan katseellani toisenkin maassa makaavan miehen. Totta puhuen tunnistaisin miehen vaikka heinäsuovasta. Nousin käsieni varaan ja yritin saada alas painavan voiman loppumaan. "Mitä helvettiä?", kysyin itseltäni ja kirosin heti perään. Siirsin lattiatasolle jäänyttä katsettani mieheen, ja tönäisin häntä pienellä puuskalla sen minkä pystyin. Herra De Pleur lennähti selälleen, muttei reagoinnut mitenkään. Lopulta alas painava voima loppui, ja pääsin jalkeilleni. Astelin miehen lähelle, jotta voisin vain potkaista häntä. "Tästä tulee hauskaa", totesin viekas hymy huulillani, ja samalla musta neste kulki verisuonissani. Laskeuduin jopa herran tasolle, jotta voisin lyödä häntä useamman kerran. Tällä kertaa Mr. De Pleur jopa reagoi iskuihini.

Eric Vascuez
Kuuntelin neidin sanoja, kunnes hän käski olla liikkumatta. Jokin minussa halusi totella hamehelmaista ja niimpä minä jähmetyin paikalleni. Neiti teki jotakin minulle, mutta teon jälkeen tunsin itseni jälleen parempi voitiseksi. "Mitä sinä teit?", kysyin hieman huvittuneena, "Ja niinhän minä join". Olin jälleen oma itseni, kun vaaleahiuksinen oli tehnyt tarvittavansa, ja keskityin kuuntelemaan häntä. Hän tosin alkoi puhumaan minulle hieman vieraampia asioita kuten ylinoita ja niin edelleen. "Siis Mr. De Pleur, sinun enosi , jos hän ei kuole sinusta ei tule ylinoitaa? Ja sinusta tulee vain ylinoita, jos hän kuolee?", kysyin varmistaakseni asian ja pysyäkseni vielä kärryillä. Siirryin hieman lähemmäksi neitiä, ja sieppasin hänet syleilyyni. Kuka vain olisi tehnyt saman.

Rhiannon
Hameväkinen hymyili miehelle hellästi. 'Paransin haavasi.' Rhi hymyili ja katsoi kirkkaalle tähti taivaalle.(?) Rhi hymähti huvittuneena hymyillen ja katsoi miestä silmiin. 'Jotain sinne päin.. Tai minä imen hänen energiaa aina, kun olen hänen lähellään ja hän heikentyy....' Hameväkinen hiljeni. ja tuo sieppaa hänet syleilyynsä. Rhillä oli nyt suojeltu olo. Hän sulki silmänsä. Hän ei ollut koskaan miehen syleilyssä. 'Anteeksi, että heitin sinua kirjalla....ja tiputin kukkaruukun päällesi.' Vaalea hiuksinen sanoi hiljaa ja huvittuneena ja hymyili pienesti.

Mysteerimies http://aijaa.com/wrTCDI
Herra De Pleur oli sitten kova sissi eikä voinut vain kuolla. Repäisin miestä paidankauluksesta, ja nostin hänet leikkelypöydälle, jossa miehellä itsellään oli myös tapana kovistella meitä kiinniotettuja. "Tiedätkö kuinka kauan olen unelmoinut päivästä, kun voin tasata puntit ja tehdä sinulle kaiken sen, minkä sinä teit minulle tässä lyhkäisessä ikuisuudessani?", kysyin virnistäen, ja sidoin herraa jo pöytään kiinni, "Oikein arvasit, kauan". Kumma kyllä vanha äijänkäppänä ei näyttänyt laittavan liiemmin vastaan. Vedin teräspöytää lähemmäksi itseäni, ja katsoin erilaisia työkaluja. "Nyt ymmärrän, miksi niin pidit tästä työstäsi täällä ullakolla. Tämähän on ratkiriemukasta", totesin viekas hymy huulillani, ja otin summamutikassa jonkun käteeni. "Ehkäpä tämän jälkeen voisin tavata sitä neitiä", aloitin virnistäen, "Siskontyttäresikö hän oli?". Vanha mies näytti vain entistä vihaisemmalta, muttei vastannut mitään. "Hiljaisuus on myöntymisen merkki", huomautin entistä leveämmin virnistäen, ja työnsin esineen hänen vatsaansa, munuaisen lähelle. Tai no mistä minä tiesin, missä mitäkin oli? Enhän minä koulunpenkillä juurikaan istuskellut.

Eric Vascuez
Kuuntelin neitiä hiljaisena. Antoi hänen puhua, kun hänellä kerran oli jotakin sanottavaakin. Paransin asentoani, ja siinä samassa katseeni lähti kiertelemään metsikköä läpi. Toisaalta en tiennyt johtuiko se vain itsestäni vai neidin puheista, mutta aloin ajatella omaa perhettäni ja sen historiaa. Väkisinkin. Yritin pitää itseni tyyneen rauhallisena, sillä en halunnut neidille enempää aihetta murehtia. Lopulta hamehelmainen vaihtoi puheenaihetta aikaisempaan tapahtuneeseen, joten sain muuta ajateltavaa siitä. "Sanoisin muuten, että kaipa sinä toimit oikein, mutta en usko, että se sopisi tähän tilanteeseen. Sitä paitsi se on liian kulutettu lausahdus", totesin pieni hymynpoikanen huulillani, "Ehkä minussa on vain vika". Käänsin lopuksi katsettani neitiin, ja hymähdin. "Et ole vieläkään kertonut nimeäsi", totesin pieni hymy huulillani.

Mysteerimikitin http://aijaa.com/qmccND
"Sinä se et sitten turhia jaarittele", totesin herra De Pleurille, jota voisin jo ihan yhtä hyvin kutsua Noahiksi. Vanhus alkoi näyttämään pian siltä kuin jokin petoeläin olisi raadellut hänet, mutta hän ei suostunut vieläkään aukoa suutaan. "Haluatko todellakin pelata näin riskialtista peliä? Vieläpä, kun olet häviäjan puolella?", kysyin kulmaani kurtistaen, "Toisaalta omapa on valintasi". Pyörittelin kirurginveitseä hyppysissäni ja laskin sen lähelle papparaisen kaulavaltimoa. "Mutta kerrohan yksi asia, eno hyvä", aloitin viekas hymy huulillani, "Miksi päästää niin monta suurta pahaa sutta, tuonne?". Nostin veitsen ikkunan suuntaan ja heiluttelin sitä. "Sitä minä en ihan ymmärtänyt, vai onko tämä vain joku toinen sairas juonesi haastaa koulusi oppilaat tosi pahuutta vastaan? Ottaen huomioon, että he eivät ole valmiita", selitin näkökantaani, ja virnistin pirullisesti. Asetin sitten veitsen takaisin herran kaulavaltimolle, ja tällä kertaa painoin sitä hieman enemmän ihoa vasten. Heitin veitsen syrjään, ja nousin vanhuksen viereltä. Otin häneen etäisyyttä. "Saat sitten vaikka vuotaa kuiviin", totesin selkä Noahiin ja hymähdin. "Nähdään toispuolella", lisäsin vielä perään ennen kuin astelin ulos huoneesta. Seuraavaksi suuntaisin kohti oppilaiden makuuhuoneita.

Hejoph

Morjrjr

Moii

Minskis skyppee

Juu venttakees

Minskiis :c

Sori käväsin suihkus

Mrs. De Pleur
Jokin tuntui olevan vinossa, juuri sillä pahimmalla tavalla. Kävelin nuoren tytön kanssa jo toisessa kerroksessa (?), ja yritin pysyä rauhallisena. Pystyin aistimaan jonkun tänne kouluun kuulumattoman ja se sai minut levottomaksi. Korot kopisten saavuin punahiuksisen neidon huoneen ovelle, ja hymyilin mahdollisimman luonnollisesti. Avasin hänelle jo ovenkin valmiiksi, "Jos tulee mitään kysyttävää niin kysy pois vaan, mutta jätän sinut tutustumaan uuteen huoneeseesi". Neiti katosi huoneeseensa (?), ja minä lähdin melkein juoksuaskelin kohti ullakkoa. Minua vastaan tuli eräs tatuoitu mies, joka vielä kehtasi lähettää lentosuudelman ja iskeä silmäänsä minulle. Heti, kun herra oli mennyt ohitseni kaaduin polvilleni, ja tunsin kuinka sisuskaluissani poltteli jokin erittäin tuttu, mutta silti niin vieras kipu. En juuri nyt saanut mieleeni mahdollisia nimiä, joka olisi pukenut herraa. Kun en tuntenut enää miehen läsnäoloa lähelläni pystyin nousemaan jalkeilleni. Tietenkin seinää avuksi käyttäen. Laskin käteni aralle vatsaani ilmestyneelle haavalle, ja lähdin kipuamaan portaita ylös kohti ullakkoa. Otin aina tarvittaessa kaiteesta kiinni.

Mysteerimies http://aijaa.com/2m5gVq
Hartoilin käytävällä ihan vain siitä syystä, kun en tiennyt, mistä huoneesta aloittaisin. Pian ohitseni käveli herra De Pleurin huora, joten päätin leikitellä hänen kanssaan sen ajan, minkä kerkesin ja jatkoin sitten matkaani. Tämähän oli kuin loputon paratiisi. Tepastelin käytävällä huolettomana, ja pudottelin kukkaruukkuja sieltä täältä ihan vain, koska pystyin. Lopetin tosin touhuni, kun saavuin päätyoven eteen. Nostin nyrkkiin puristetun kämmeneni rintakehäni tasolle, ja kun avasin kämmeneni nyrkistä ovi räjähti palasiksi. Olin aluksi tuikata huoneen tuleen, kunnes huomasinkin jonkun tuiki pimeässä huoneessa. Tarkentaen se joku oli aikuinen nainen, joka istui lattialla (?).

Allie
Nuori nainen piti kämmeniään edelleen päänsä päällä, kunnes kuuli että ovi avautui. Neitokainen vilkaisi, että kuka tai mikä sai oven avautumaan. Tummaverikkö nousi seisomaan ja katsoi ns. pelastajaansa.
20-vuotias putsasi housunsa ja hymyili hieman. "Kiitos", sinisilmäinen sanoi hymähtäen. Allie haroi hiuksiaan ja käveli lähemmäksi housuväkistä.

Mysteerimies http://aijaa.com/2yuSVh
En oikeastaan ymmärtänyt, mistä hyvästä neiti minua kiitti, mutta eipä se kai olisi haitannut, vaikka olisinkin tehnyt päivän hyvän teon toistamiseen. En kerennyt auttamaan helmaista ylös lattialta, kun hän oli jo noussut omin avuin. Ensiksi neiti haroi hiuksiaan, ja sitten asteli lähemmäksi minua. Voisiko olla mahdollista, että törmäsin viimein ihmiseen, joka ei katsonut minua halveksuvasti vai johtuiko se vain siitä, ettei tämä hamehelmainen tiedä, mitä kaikkea rikosrekisteriini mahtui? Tartuin hamehelmaisen lantiosta kiinni, ja vedin häntä lähemmäksi itseäni. "Tiedätkö, missä herra De Pleurin toimisto sijaitsee?", kysyin kuiskuttaen ja hymyilin viekkaasti, "Sillä jos tiedät haluaisin, että tekisit pienen palveluksen puolestani".

Allie
Neitokainen katsoi miestä ja yllättyi hieman tuon tarttuessa omaan lantioon. Tummaverikkö vei suunsa lähelle mikkihiiren korvaa. "Tiedän", sinisilmäinen sanoi ja hymyili viekkaammin mitä äskön.
"Mitä haluat että teen?", nuori nainen kysyi pistäen kätensä housuväkisen olalle, sillä tuntui tyhmältä vain pitää niitä alhaalla. Allie katsoi miestä hieman epäröivänä, ja nosti hieman toista kulmaansa.

DYLAN
Nuorukainen vapui omiin ajatuksiinsa, ja unohti kokonaan Rhiannon nimisen blondin läsnäolon. Vihreät silmät omaava nuori käveli vanhasta koulustaan kotiin ystävänsä Colen kanssa. "En ymmärrä, mikä maikkoja oikein vaivaa", Dylan tokaisi ihmeissään. "Ihan varmaan enkun opettajalla on sitä jotain sen uuden liikkamaikan kanssa", Cole vastasi pienen virneen lisäksi. "Juu ihan varmaan", lempinimeltään Dev lisäsi virnistäen itsekin. Kaksikko saapuivat nuoremman miehen talolle ja Dylan paineli ensimmäisenä ovesta sisään. Cole seurasi perässä. Silloiseen punaiseen huppariin pukeutunut Sean heitti avaimet lipaston päälle, ja ripusti takkinsa naulakkoon. "Laita siihen johonkin vaan", Dylan neuvoi huvittuneella äänenpainolla. Sillä aikaa, kun Grimesin kuopus jäi purkamaan kamojaan eteiseen, Robinsonin esikoinen taapersi olohuoneeseen, josta hän löysi äitinsä suru puserossa. "Hei, hei, hei", Dylan mumisi ja riensi äitinsä vierelle istumaan, "Mikä on mutsi?". Dylanin äiti kääntyi katsomaan poikaansa, ja pyyhki kyyneleitään. "Sinä..", Grimesin hameväkinen sopersi surunsa keskeltä. Toiseltaan nimeltään Seanin silmät laajenivat kahden lautasen kokoisiksi. "Minä?", vihreäsilmäinen toisti, ja katsoi, kun hänen äitinsä nousi rauhallisesti ylös sohvalta. "Olisihan minun pitänyt arvata se", pitkät vaaleat kutrit omaava nainen totesi hiljaa, ja laski sormensa huuliensa päälle. "Arvata mitä?", Dylan kysyi entistä huolissaan, ja nousi itsekin ylös istumasta. "S-sinun lähelläsi mikään ei ole koskaan ollut turvassa", Grimesin hameväkinen jatkoi. "Lopeta kiltti", lempinimeltään Dev pyysi, ja otti askeleen lähemmäksi äitiään. Cole lymysi eteisen suojissa, sillä hän ei halunnut saada arpaa tähän perheriitaan. "Älä tule lähemmäksi", nuorukaisen äiti pyysi, ja tönäisi poikaansa poispäin. "Äiti?", toiseltaan nimeltään Sean kysyi kulmiaan kurtistaen. Mitään hiiskumatta nuoren miehen äiti vetäisi selkänsä takaa käsiaseen, ja osoitti sillä poikaansa. Tosin naisen käsi tärisi siihen malliin, että hän saattaisi vain hyvällä lykyllä osua poikaansa. "ÄITI?", Dylan kysyi kauhuissaan. Nainen painoi liipaisinta, mutta panos ei osunnut poikaan vaan se meni läpi lasisesta takaovesta. Toiseltaan nimeltään Sean ei tajunnut, että oli alkanut kiehauttamaan äitinsä verenkiertoa. Colen kuullessa ammuskelua hän päätti sekaantua asiaan, ja näki Dylanin äidin pistoolin kanssa. Lempinimeltään Dev hoksasi ystävänsä huoneessa, mutta sekunnin tai toisen sisässä vihreäsilmäisen takana särkyi niin ikkunat kuin televisiokin. Eugeniksi kutsuttu ällistyi ja riensi ystävänsä vierelle. Hän katsoi ystäväänsä silmiin, ja pyysi tätä rauhoittumaan. Niin myös kävi. Dylanin äiti lopulta säikähti asetta kädessään ja pudotti sen. Dylan lähti vihaisena ulos talosta, sillä jälleen kerran hän oli kaiken takana. "A-anteeksi. En tiedä, mikä häneen meni. Hän ei ole ollut oma itsensä hetkeen..", äiti vastasi täristen pelosta. "Ei rouva Robinson. Dylan on oma itsensä. Te ette vain ole nähneet hänestä tätä puolta", Cole vastasi vakavana, ja lähti ystävänsä perään, ettei hän vain tekisi mitään muuta tyhmää. Vihreäsilmäinen havahtui hereille, kun neidin naama olikin vaihtunut nuorukaisen ystävään, Coleen.

Mysteerimies http://aijaa.com/Whhj0M
Neiti näemmä ei pelännyt ottaa pieniä riskejä, sillä miten minä asian käsitin hän oli mukana leikissä. Onni potkaisi jälleen, kun hamehelmainen kertoi tietävänsä, missä toimisto on, ja suostui jopa yhteistyöhön. "Oletko näppärä etsimään kirjoja?", kysyin edelleen kuiskuttaen, ja pieni virne riipi huulilleni, "Puhun nyt siis päiväkirjoista. Olisin katsos erittäin halukas saamaan herra De Pleurin päiväkirjan käsiini, ja uskoakseni sinä voisit auttaa siinä". Neitokainen laski kätensä olkapäälleni, joten voihan asia olla niinkin, että neiti vain oli yhtä sekopäinen kuin minä, ja jutteli sen takia minulle alunperinkin. "Jos uskot, että sinulla olisi saumaa saada se kirja niin olisitko niin kiltti, ja pudottaisit sen huomen aamulla kello kahdeltatoista muutaman korttelin päähän tästä sijaitsevaan apteekkiin?", kysyin heti perään ja hymyilin viekkaasti. Siirsin vapaana olevan käteni neidin leukapielelle ja pienellä hennolla sipaisulla niin ikään silitin häntä.

Allie
Neitokainen katsoi tätä mysteerimiestä. Tummaverikkö pudisti hitaasti päätään. "Olen kyllä näppärä etsimään, mutta en tahdo sekaantua mihinkään", sinisilmäinen totesi edelleenkin kuiskuttaen. "Voin kyllä etsiä sen, mutta saat luvan tulla itse hakemaan sen", nuori nainen sanoi pieni virne huulillaan. Allieta ei sinäänsä haitannut, että mitä tuo housuväkinen sanoi tai teki. "Sovittu?", neitokainen kysyi pieni viekas hymy huulillaan.

Mysteerimies http://aijaa.com/cgAvlO
Taisinkin yliarvioida tilanteen, sillä neiti alkoi pudistamaan päätään, ja selitti ehtonsa. Hauskinta tässä tosin oli se, etten pyytäny mitään ehtoja. Tässä asiassa ei ollut harmaita sävyjä. Oli vain joko tai. Hymähdin hiljaa, ja käänsin katseeni maahan. "Siinä tapauksessa..", vastasin hiljaa, ja hymyilin pirullisen viekkaasti. Nostin katseeni takaisin neitiin, ja löin oman pääni hänen päätään vasten, mikä aiheutti neidin kompuroimaan takaisin samaiseen huoneeseen, josta oli hetki sitten tullutkin (?). Kokosin oven takaisin paikoilleen pienellä käden heilautuksella, ja jätin naisen lukkojen taakse, toistamiseen (?), "..Hoidan homman itse".

Allie
Neitokainen tunsi otsassaan kopsautuksen, joka johtui siitä, että mysteerimiest löi päänsä neidon päätä vasten. Tummaverikkö kaatui ja nousikin sitten heti mennen ovelle, mutta myöhässä, sillä ovi oli jo kiinni. Sinisilmäinen meni ovea vasten. "Tää ei jää tähän!", nuori nainen huusi, mutta tuskin housuväkinen sitä kuuli.
20-vuotias peruutti, kunnes törmäsi seinään ja hivuttautui alas istumaan. Allie kokeili voimillaan rikkoa/tönäistä oven kumoon, mutta ei onnistunut, sillä tämä voima oli vielä harjoituksen alla. Neitokainen pisti kämmenensä otsan päälle ja katsoi sitten jalkoihinsa, tai minne ikinä sattuikin katsomaan, sillä pimeä huone, ei näe mitään.