FRP • Saints & Sinners

Ashley
Juoksen niin kovaa kuin voin, niin kovaa että tuntuu kuin keuhkot puhkeasivat rasituksesta. Niin kovaa että tuntuu kuin sydän tulisi läpi rintakehästä. Niin kovaa että tuntuu kuin lentäisi, tuntuu kuin jalat eiät voisi enää pysähtyä.
En tiedä missä olen, en kyllä välitäkkään, yritän päästä pois metsästä. Puiden oksat raapivat kasvojani ja lyhyistä hiuksistani sojottaa havunneulasia ja lehtiä, mutta en välitä. Tahdon vain päästä eteenpäin tadon päästä pois täältä. Tahdon lopettaa juoksemisen tahdon hengittää ja levätä. Jalkoihini sattuu mutta jatkan silti, en voi lopettaa.
Vihdoin näen talon, joka pilkistää puiden lomasta. Saan jalkani juoksemaan kovemmanpaa, kohta voin levätä. Talo näyttää suurelta kartanomaiselta. Kierrän talon etupuolella ja annan itselleni luvan pysähtyä. Silmäilen taloa ja yritän löytää merkkejä vaarasta. Hetken päästä uskautaudun kipuamaan kuistille ja koputtaa puiseen oveen.

Micah Underwood
Sade vain yltyy yltymistään. Tuntuu kuin se löisi meitä vaakatasossa. Tobiakseksi esittäytynyt mies tuntuu vaipuneen ajatuksiinsa (?), mutta minulle se kyllä sopii. Käännän laiskasti päätäni vasemmalle, mutta usva peittää näkymäni tielle ja sen takana avautuvalle metsäaukiolle. Yhtäkkinen puuskutus katkaisee ajatukseni. Käännähdän takamus yhä maassa katsomaan portin pielistä ryntäävää naikkosta kummeksuen. "Tunnetko tyyppiä?" kysäisen kanssa kököttäjältäni, mutten kuitenkaan jää edes odottamaan vastausta. "Hei, tyttö!" huudahdan ilkikurinen virne naamallani. Hänen astelessa keskemmäs etupihaa (?), naurahdan itsekseni. "Minnes sinulla noin kiire on?"

Ashley
Seison keskellä etupihaa ja katson minulle huutaneeseen naiseen päin. Vaatteeni ovat kiinnittyneet ihooni ikävästi eikä hengitykseni ole vieläkään tasaantunut. Mittailen katseellani sinihiuksista naista. Huomaan vasta nyt naisen seurassa olevan ruskeat hiukset omaavan miehen. Moitin itseäni että minulla oli mennyt näin kauan huomata hänet. Huudan naiselle hengästyneellä äänellä takaisin "Mitä se sinulle kuuluu?"

Tolya Dimitrovits
"Joten milloin värjäsit hiuksesi?" "Heti kun en halunnut tulla löydetyksi." Ruskeahiuksisen Arashin vastaus saa minut ojentamaan hänelle kuudennen sikarin. Olemme vaihtaneet kuulummisia puolen tunnin verran. "Et tosiaankaan kaipaa takaisin?" Yritän muuttaa hänen mieltään. Meillä oli hyvä juttu menossa veljeskunnassa. Arashi oli nousemassa johtoon, mutta sitten hän yhtäkkiä lähti. Hän välttää katsettani ja tajuan siinä sekunnissa miksi hän lähti. Lyön Arashia tämän oikeaan olkapäähän. Mies ei yritäkkään väistää.
"Veljesi ovat täällä jossain eikö niin?" Arashi nyökkää. Sylkäisen lattialle. "Mitä sekuntti edellä... sitä minuutti perässä", mutisen ja vilkaisen ympärilleni. "Varaa tänne toinenkin patja. Punkkaan luonasi, kunnes... No jaa osta samantien sänky. Emme taida olla lähdössä pitkään aikaan."

Micah Underwood
Tutkin tyhjästä ilmaantunutta sieluparkaa arvioiden. Hänen vastauksensa huvittaa minua suuresti. "Eipä kai mitenkään", vastaan olkiani kohautellen. Asettelen sateen kasteleman hiuspehkon olkani yli, ettei se liimautuisi koko ajan kasvoilleni. "Ajattelin vain, että haluaisit tietää, ettei sisään ole asiaa ilman avaimia", tarinoin silmiäni siristellen. Luon nopean silmäyksen Tobiakseen ja siitä takaisin henkihieverissä puuskuttavaan neitoon. "Että paina puuta sitten vain, ellet sitten ystävällisesti aio avata ovia meillekin", lisään vielä ivallisena hymyillen ennen kuin käännyn selin tulokkaaseen.

Ashley
Lähden astelemaan varovasti lähemmäs ovea yrittäen saada märät hiukseni pois kasvoiltani. "Kokeilkaa sorkkarautaa se vois auttaa ku ei teistä kumpikaan kumminkaan osaa tiirikoida ovea auki." vastaan vittuilen naiselle kävellessäni lähemmäs taloa. Heti kuistille päästyäni läsähdän rappusille istumaan, pitäen kuitenkin katseeni naisessa.

Tobias Kreiss
Pureudun niinkin perusteellisesti ajatuksiini, etten tajua vastapäisen neidin puhetta - totta puhuen en edes usko hänen puhuvan mitään. Kaikki tuntuu epätodelliselta. En ole täällä kylmällä betonisella kuistilla vapisemassa kylmyyttä. Olen kaukana ja korkealla, siellä missä minun pitääkin olla. Hätkähdän ajatuksistani kolmannen tulijan suuntaan. Silmäni ammentuvat suuremmiksi. "Kuka hän on?" kysyn omaperäisen värisiä hiuksia kantavalta neidiltä ikään kuin pelkäisin liikaa tulijan olevan mieleni tempauksia, "Kuka te olette?" Kulmat kohoneena katsoa möllötän tulijaa ja hetkessä kohteliaat tapani ovat unohtuneet. Ehkäpä se johtuu tästä kylmyydestä.

Micah Underwood
Kuuntelen tulokkaan jupinaa korvaani lotkauttamatta. Katselen rakennuksen valkeaa seinää ja ajattelen, kuinka maa kiertää aurinkoa ja sitä rataa tämän jaaritellessa. Mutta hänen äänensävynsä särähtää korvaani ja pahasti. Käännyn hitaasti naisen puoleen. "Anteeksi?" luon paheksuvan katseen ilmeisimmin enkelityttöön - pääsihän hän portista sisälle - jääden odottamaan jonkinlaista muutosta hänen asenteessaan. Luon nopean katseen horroksesta heränneeseen mieheen. "Ei hän ole vielä kertonut", virnuilen naiselle. Tulokkaan tuijotus tuntuu epämukavalta, mutten anna sen häiritä minua liikaa. Hakkaan takaraivoani pilaariin turhautuneena. "Tobias, sinulla on siivet", töksäytän katse kuistin katossa, "voisit lentää ikkunasta sisään ja tulla avaamaan oven."

Ashey
Havahdun kysymykseen. Kuka minä olen? En tiedä itsekään. Päätän kuitenkin vastata miehelle, joka tuijottaa minua kulmat kohonneena. "Ashley. Mun nimi on Ashley." vastaan yksinkertaisemmin, mutta todellisesti en tiedä itsekään enempää. Päätän taas avata suuni "Ketä te sit ootte?" Kysyn, ääneni on väsynyt. Kylmä puree miua ohuiden vaatteiteni läpi pitäen minut hereillä. Yritän olla tärisettä mutta se jää vain haaveeksi.

Ashley
Jätän naisen kysymyksen huomioimatta ja jään odottamaan vastausta kysymykseeni. Mielen kiintoni herää kuin nainen avaa seuraavan kerran suunsa. Siivet? "Eiköhän se sorkkarauta toimisi paremmin kuin lentäminen. Katsos kun ihmisillä ei ole siipiä että sinun olis parempi herää sielt mielikuvitus maailmasta" sanon naisella ja käännän katseeni mieheen Tobiakseen.

Arashi Shi
Hymyntapainen nousee kasvoilleni, kuullessani Tolyan sanat. "Mihin haluat? Ikeaanko?" Tolya huitaisee minua jälleen. Tartun hänen pyhästä kädestään ja väännän. Ilmekkään ei värähdä venäläisen kasvoilla, mutta tiedän sen sattuvan. "Katso kättäsi. Mitä siinä lukee?" "Zembu toki Arashi-san" "Mitä se tarkoittaa?" "Olet parempi kuin minä" "Aivan, joten älä käyttäydy kuin olisin huonompi", virnistän hänelle pirullisesti ja Tolya huitaisee minua jälleen, tällä kertaa osuen kylkeeni. Huitaisen häntä vuorostani, ja hetken päästä makaamme molemmat lattialla.
"Tarvitsen maton. Tämä lattia on liian kova", totean katsellen kattoon. "Tolya käy ostamassa meille tavaroita." Tolya murahtaa vierestäni. "Sisustaminen on naisten hommaa. Käske Astridin mennä." Käännyn Tolyaa kohti, joka katsoo minua vakavana. Repeämme molemmat nauruun.

Tobias Kreiss
Neidin ulkoasu pistää väkisinkin silmääni, enkä pysty itselleni mitään. Ei menekään kauaa, kun löydän itseni nyppimästä havunneulasia pois neidin hiusten seasta. Ymmärrys iskee vasta jälkikäteen, häpeä viimeisenä. Vetäydyn takaisin mukavaksi käyneelle kulmalleni ja katson neitiä häpeissäni. "Tarkoituksenani ei ollut tungetella", töksäytän punan noustessa korviini asti, "Pahoitteluni." Vilkaisen sinihiuksisen neidin suuntaan ja jätän katseeni hetkeksi häneen rauhoituakseni. "Tobias", käännyn tulijan suuntaan puna osittain kadonneena. "On siis nimeni", selitän kiusallisena pienen hetken päästä, vaikka neiti tuskin tarkennusta kaipaakaan. En tiedä olinko kiitoksen vai tuhahduksen neidille velkaa, mutta hän kerkeää avaamaan suunsa ennen minua ja puhuu siivistä. Pian tulija yhtyy keskusteluun puolustellen vahvaa ja vankkaa sorkkarautaa. Sivuutan hetkeksi tulijan kysymyksiä herättävät puheet. Käännyn katsomaan sinihiuksista neitiä hymyillen kuin lobotomiasta tullut. "En usko, että siivistäni on apua, mutta jos se lohduttaa, voin toki yrittää", selitän neidille hymyillen edelleen säälittävästi ja kampean itseni ylös - vaikkakaan en ongelmitta. Haen tasapainoa, mutta se on vaikeaa, kun silmissäni heittää. Lausun vaimeasti rukouksen, ennen kuin annan siipieni tehdä tiensä selästäni.

Micah Underwood
Muljautan silmiäni miehen alkaessa siistimään naisen olemusta, mutta pysyn silti kärsivällisenä vaiti. Katsahdan sorkkaraudasta jauhavaa tyttöstä virnuillen hämmästyksestä. "Olet sinä vain hassu tapaus", tokaisen aidosti hämmästyneenä. Seurailen Tobiaksen esittäytymistä vaitonaisena. Hänen surkea hymynsä saa enkelipuoleni katumaan pyyntöäni. "Ei, älä jos se ei ole sinultakaan mahdollista", hätäilen sanoissani tajuamattani. Hänen kavutessa pystyyn tunnen jälleen saavani persoonani takaisin. Mikä minua oikein vaivaa? Hivuttaudun selkä vasten pilaria pystyyn seuraamaan miehen tekemisiä. "No, Ashley, mistä takapajulasta sitten olet oikein kotoisin kun tunnut olevan niin kovin tietämätön?" kysyn ehkä turhankin suoraan, mutta se sattuu kuulumaan luonteeseeni. En vaivaudu katsomaan tyttöstä, vaan keskityn ainoaan sisälle pääsyn oljenkorteen.

Arashi Shi
Kävelemme Tolyan kanssa autolleni aamuauringon tähyillessä päitämme kohti. Siitä on pitkä aika, kun olen käynyt ulkona enkä odottanut veistä kurkulleni koko aikaa. Olin juuri kiertämässä kuskin puolelle, kun näen liian tumman varjon lähellämme. Aivan liian tumman. "Tolya KARU", Tolya syöksyy varjoa kohti ja nappaa vejeni niskasta kiinni.
"Riah...", haen pimeän puoleni nimeä äänelläni. "Tuleeko hän mukaan?" Tolya kysyy minulta ja vääntää Mustahiuksisen niskaa. Riah ulvahtaa, mikä saa minut hymyilemään. "Tulkoon vaan, voi olla vähemmän haitaksi." Tolya napsauttaa varjoni pyhään käteen valkoisen hohtavan rannekkeen ja toisen samanlaisen omaansa. Kääntyessäni takaisin autoni puoleen kuulen Riahin yritykset ottaa ranneketta irti. "Tuo on aivan turhaa. Kiain käsiraudat vievät sinulta voimasi kokonaan, jos jatkat vastustelemista." Veljeni huokaisee ja Tolya työntää hänet auton takapenkille.
Pelkääjän paikan oven sulkeutuessa, painan kaasua ja suhahdamme ulos pihasta. Tolya laittaa musiikkia ja Riah murjottaa takana. "Ikeaan siis?" Tolya kysyy ja nyökkään. Varjoni voihkaisee kuuluvasti takanamme.

Ashley
Mies nyppii neulasia hiuksitani hieman tunkeilevasti, mutta pian vetäytyy pahoitellen pois. Mies, Tobias kuulemma vaikuttaisi ihan mukavalta jos pysyisi tietyn välimatkan päässä hiuksistani, mutta nainen ärsytti minua pelkällä olemuksellaa. Tobias ja nainen jatkavat puhumista edelleen siivistä vaikka se sorkkarauta olisi kyllä edelleen tehokkaampi, kuin mielikuvitukselliset siivet. Naisen kysymys saa vireys tilani nousemaan. "En tiedä." kuiskaan enkä ole edes varma kuuleeko nainen vastaustani, mutta en jaksa välittää. Keskityn hiljaa seuraamaan Tobiasta ja tämän yritystä lentää.

Kareshi Shi
Olemme kai palanneet tähän todellisuuteen. Päässäni jyskyttää edelleen. Avaan hitaasti silmäni ja huomaan Astridin istuvan vieressäni. "Missä me olemme?" Kysyn häneltä pidellen päätäni. Kipu kovenee jokaisella hengenvedollani. "Lähellä enkeleiden turvataloa. Se on tuossa", nainen osoittaa hohtavalla kädellään isoa rakennusta. "Ei helvetti... Miksi toit meidät tänne? Eikö päähäsi mahdu, että olen DEMONI?" Yritän käsittää enkelinaisen ajatusmaailmaa, mutta tässä tilassa se lienee mahdotonta. "Haen sieltä apua sinulle, koska en tiedä missä veljesi ovat." Silmäni laajenevat kuullessani tämän. "Oletko hullu? Tapat minut!" Sitten en enää tajuakkaan mistään mitään ja tuijotan silmät auki taivaalle. "Kareshi? Kareshi?! KARESHI!?"

Micah Underwood
Kohautan olkiani naikkoselle. "Olet todellakin kummallinen tapaus", mutisen kulmiani kurtistaen. Annan katseeni käydä pikaisesti yhä istuvassa neidossa (?), mutta käännän sen sitten takaisin Tobiakseen. Kirkuva huuto - vai sanoisinko ulina - on lähes rikkoa tärykalvoni. "Mitä..?" käännyn äkisti ympäri huomatakseni hohtavan neitokaisen tutunoloisen sällin seurassa. Siristän silmiäni kummissani katsellessani panikoivaa naista. "Mistä näitä hulluja satelee..?" jaan ajatukseni ääneen. Unohdan saman tien sisälle pääsyn sekä oudon tulokkaan. Otan varoen muutaman askeleen alas portaita. Tuijotan parivaljakkoa herkeämättä. Mistä tuo mies on tuttu? "Hyvänen aika, lopeta se huutaminen", painan korvia käsilläni ollessani vain parin metrin etäisyydellä heistä. Yhtäkkiä muistikuva palautuu mieleeni miehestä ja tämän veljestä. "Miksi toit demonin tälle alueelle?!" kivahdan. Myönnettäköön, kannatan enemmän demoneiden hyvinvointia. Tartun kärsivää miestä rintakehästä ja lähden raahaamaan häntä pois päin enkeleiden alueelta (?). "Kerro minulle, että mitä hittoa demoni tekee täällä?" puuskutan.

Astrid Sola Lys
Lopetan kiljumisen ja haukon henkeäni. "Olen syyllinen hänen tilaansa, Loitsunne ei vahingoita häntä, vaan minun. Se meni pahasti vikaan, koska en käyttänyt sitä hänen veljeensä. En keksinyt muuta paikkaa minne mennä. Pyydän sinun on autettava häntä", kuivaan kyyneleeni ja kutsun Arashia kaikin voimin mielessäni. Seuraan vaitonaisena naista, joka vetää Kareshia poispäin talosta. Valoni alkaa hiljalleen hiipumaan. Energiani on pian loppuun kulutettu ja Kareshi kuolee...

Micah Underwood
Pyrin kuuntelemaan majakan puhetta, mutta ensinnäkin hänen olemuksensa sattuu silmiäni ja toiseksi miehen paino on yksinkertaisesti liikaa minulle. "Kuule", huokaisen laskiessani Kareshin varoen maahan, "etkö usko, että enkeleiden suoja olisi hänelle sitten muka pahentava tekijä?" Hiljenen hetkeksi punnitsemaan vaihtoehtojani. Kenttä on yhä liian lähellä hänelle, sanoi tyttö mitä hyvänsä. Katson arvioivasti neitokaista, mutta hänellä ei näy varjoa. Sen sijaan Kareshin varjo on näkyvillä. "Pyydän, ettet nyt sitten loitsi tätä pois", tokaisen jo kevyempään sävyyn. Heilautan terävällä ranneliikkeellä demonin varjon eloon ja käsken sitä raahaamaan häntä puolestani. Yritän jättää parhaani mukaan huomioimatta sen kohdan, jossa jälleen ilmeisesti enkeli kertoo Kareshin tilasta. "Minne matka? Voin saattaa teitä, jos tahdot", käännyn hätääntyneen vaaleaverikön puoleen.

Arashi Shi
Lasken käteni purukumin väristen hiusten viereen naisen olkapäälle. "Matka päättyy tähän", kumarrun veljeni puoleen. Huokaisen syvään ja parannan hänen kehoaan. "Tolya BASSURU." Tolya tulee takaani ja viiltää toisella katanallani Astridin kaulaan pitkän viillon. Astrid ulvahtaa kivusta ja valahtaa maahan. Tolya nostaa tytön syliinsä ja lähtee autolle, joka on turvallisen välimatkan päässä enkelien turvatalosta. nostan veljeni olalleni ja huokaisen itsekseni. "Miksi johdan idiootteja." Käännyn sitten itse kohti autoa ja lähden sitä kohti. puolessa matkassa Kareshi alkaa kakomaan ja taon häntä selkään.

Micah Underwood
Hohtava likka ei ehdi edes vastata minulle, kun tunnen käden olkapäälläni. Käännyn silmät lautasten kokoisina katsomaan tulijaa, mutta hän ehtii jo astella Kareshin luokse ja nostaa tämän varjon sylistä. Varjo ei edes estä miestä, mikä saa minut suuttumaan luomukselleni. Seuraan tapahtumia suu auki ja hetkessä koko ryhmä on kadonnut. Varjo astelee turhana viereeni odottamaan käskyjä. "Vihaan enkeleitä", murahdan itsekseni ja Kareshin varjo nyökkää minulle. "Mitä sinäkin siinä tuijotat?!" luon vihaisen katseen varjoon, "ala laputtaa omistajasi luokse!" Ja varjo lähtee. Olen turhautunut. Autoin häntä, autoin heitä molempia, ja tässä kiitokseni. Oloni on petetty, todella. En edes tajua silmieni mustuneen astellessani takaisin kuistille, jolla ei ole tapahtunut välikohtauksen aikana muutoksia (?).

Tolya Dimitrovits
Arashi ajaa vaitonaisena moottoritietä pitkin. Hänen Mercedeksensä kehrää allamme mennessämme ylinopeutta. Lähin Ikea on viereisessä kaupungissa, mutta epäilen vahvasti ettemme ole menossa sinne. Sysätessäni Astridin takapenkille, Riah jähmettyi hetkeksi. "Mitä vittua te säädätte?" Hänen kysymyksensä oli edelleen mielessäni. Niin tosiaan, mitä sinä oikein aiot Arashi? Laitoin Astridin kaulalle nopeasti kyhätyn siteen, ettei verta vuotaisi autoon, mutta paljoa aikaa nulikalla ei olisi. "Arashi", aloitan lauseeni, mutta hänen olemuksensa saa minut sulkemaan suuni. Hän on vihainen. Hyvin vihainen.

Ashley Duncan
Kylmä puri joka paikkaa saaden minut tärismään entistä enemmän. Ohut t-paitani oli jo aivan läpi märkä ja takertui selkääni ikävästi. Kirkuna saavuttaa korvani ja ennen kuin edes ehdin nousta seisomaan nainen jo viilettää huutoa päin. Harkitsen vaihtoehtojani menisinkö katsomaan mitä siellä tapahtuu va jäisinkö tähän. Hetken mietinnän jälkeen päätän vain laskea persukseni takaisin portaalle. Pian nainen jo käveleekin takaisin kuistille päin.

Noah
Puku näyttää istuvan varsin hyvin minulle, mutta sen näkeminen tuntuu oudolta. En muista milloin viimeksi olisin päässyt moista räätälin luomusta pukemaan. Kierryn oikealle ja vasemmalle. En tiedä haluaisinko ottaa tämän mukaani vai olisiko parempi jättää se. Puvut jostain syystä herättävät voimakkaita tunteita minussa - tai eivät puvut niinkään itsessään vaan siihen liittyvä elämä. Kuulen sisaruksien puhetta ja heidän loittonevat askeleet, minkä takia joudunkin tekemään pikaisen päätöksen. Nappaan vaaterysäkkäni ja ilmestyn leveä hymy huulillani parivaljakon taakse. "Tämä pukee minua, eikö puekin?" kysyn naureskellen ja levitän käteni niin että he voivat katsoa kunnolla uutta laivastonsinistä pukuani.

Thomas & Bea Wilson
Bea katsoo huokaisten vaatekaupan näyteikkunaa, jossa on nykyaikaisia vaatteita mielin määrin esillä. Kuunnelleessaan kuitenkin veljen loittonevia askelia, saa tyttö itseensä vauhtia. Thomas livahtaa tavarataloon etsimään sitä huulirasvaa. Hän ei haluaisi olla täällä enää yhtään pidempään. Yhtäkkiä Noah hyppää silmille. Thomas pysähtyy kuin seinään ja tietämätön Bea törmää tämän selkään. "Miksi sinä..", naikkonen ei ehdi lopettaa ennen kuin huomaa Noahin. Wilsonin vanhin tuhahtaa miehen esittelylle. "Jos sinua nyt mikään pukee", hän naurahtaa vitsaillen ja jatkaa sitten matkaansa kosmetiikkaosastolle. "Noah, tämä paikka avataan aivan pian, joten meillä alkaa olla kiire", miekkonen huikkaa vielä olkansa yli. "Ai niin", hän kääntyy vielä ympäri, "etsisitkö siskolle nykyaikaisemman asun, kun kerran vaatteista tiedät?" Bea valahtaa punaiseksi. "Eikö tämä kelpaa?" hän mutisee. Thomas virnistää ja katoaa sitten osaston uumeniin. "Miksi hän noin sanoi?" toiselta nimeltään Emily katsoo uuden ilmeen saanutta Noahia, "ja minusta pukusi on hieno."