FRP • Saints & Sinners

Micah Underwood
Painan selkäni vasten viileää seinää päästyäni yläkertaan turvaan. Tuijotan kattoa hyvän tovin pohdiskellessani tekoani. Minun olisi pitänyt antaa hänen jäädä siihen. Olin liian kiltti. En ole tällainen. Ajatukseni alkavat kiertää ikuista noidankehää. Ravistan päätäni siniset hiukset hulmuten, jotta voisin keskittyä olennaiseen. Kasattuani itseni lähden astelemaan pitkin toisen kerroksen käytävää. Selailen huoneita läpi mielenkiinnolla. Toisissa selkeästi asutaan, toiset ovat tyhjiä. Huomioni kiinnittää raolleen jääneen huoneen ovi. Kurkistan varoen sisään nähdäkseni avonaisen matkalaukun sängyllä. Lattialla lojuu pieni pussukka. "Lopeta, Micah", moitin itseäni uteliaisuudestani. Jatkan vaelteluani, kunnes tulen tulokseen, etten jäisi - ainakaan pitkäksi aikaa. Pujahdan tyhjään huoneeseen.

Tobias Kreiss
Jatkan hoipertelua muutaman askelman, kunnes neiti kietoo itsensä minuun (?) auttaaksen liikkumisessani. "Teillä on sydän paikallaan Duncan", töksäytän hymähtäen katseen siirtyessä neidin silmille. Pieni hymy leviää kasvoilleni kivusta huolimatta. "Jos siitä ei ole liiaksi vaivaa voisin siirtyä keittiön puoleen", aloitan kyljestäni kiinni pitäen, "Siitä eteenpäin osaankin jo itse." Lähden ottamaan varovaisesti askelia luottaen siihen, että neiti tukee toista kylkeäni. Viimeksi kun luotin toiseen tällä tavalla, henkilö osottautuikin pahaksi eikä minulle jäänyt vaihtoehtoja. Kadun yhä päätöstäni. Säpsähdän ajatuksistani ja lasittunut katseeni muuttuu lämpimäksi, kun huomaan Ashleyn yhä vieressäni. "Mistä olette kotoisin?" kysyn hymyillen ja yritän samalla keskittyä askeleihini.

Evelyn Allison Walker
En kuitenkaan näe ketään istumassa takana - vain matkatavarani. "Taidat tarvita jonkinlaista hoitoa", mutisen ponnistautuessani takaisin penkilleni. Katsahdan demonien turvatalon siluettia, joka pilkottaa sateen ja usvan seasta. "Kiitos enemmän tai vähemmän mukavasta seurastasi", hymähdän katsomatta pelkääjän paikalla istuvaa miestä. Sen enempää hyvästelemättä avaan oveni, astun ulos ja pamautan sen kiinni. Vain muutaman sekuntin kuluttua avaan takapenkin oven napatakseni matkatavarani. "Osaat varmaan itsekin määränpäähäsi?" huikkaan vielä nopeasti, vaikken vastausta jääkään odottelemaan. Nostan laukun oikean olkani yli astellessani varmoin askelin sisälle turvataloon. Kummastelen rikkinäistä etuovea, kunnes muistan, ettei tämä mikään viiden tähden majoitustila kuitenkaan ole. Jätän laukun eteiseen. Lähes huomaamaton virne kirii huulilleni muistaessani erään kiireellisen asian.

//Sossu, anteeksi, mutten tiedä kauanko sinulla vielä kestää, joten ajattelin, että Evelyn voisi jo jatkaa matkaansa.. :'D

Ashley Duncan
Liikumme hitaasti kohti miehen osoittamaa suuntaa(?), en muista koska viimeksi olisin auttanut ketään tällä tavalla. Nyt kun väsynyt vartaloni kannattelee myös toisen henkilön painoa, alkaa minua pelottamaan että jalkani eivät enää jaksaisikaan pysyä pystyssä. Yritän kaikkeni mukaan pitää tasapainoni ja mennä askel kerrallaan keittiötä suuntaan. Ruskea verikön hymy tarttuu myös minuun, mutta katoaa heti kysymyksen lennellessä ilmoille miehen suusta. Alan voida pahoin ja jo valmiiksi kalpeat kasvoni kalpenivat entisestään. Kävelystä tuli entistä raskaampaa ja tuntuu kuin maailma pyörisi silmieni edessä, vaikka se pysyy paikallaan. "En ole aivan varma" Vastaan ja yritän keskittyä kävelyyn kehossani vellovasta huonosta olosta välittämättä.

Evelyn Allison Walker
Seison paikallisen sairaalan aulassa. Tuijotan odotustilassa istuvia jännittyneitä ihmisparkoja. Hoitajat juoksevat kiireisinä paikasta toiseen. Ei se minua haittaa. Suuntaan askeleeni teho-osastolle. Tiedän hänen olevan täällä, olen tiennyt jo jonkin aikaa. Purjehdin hyväntuulisena osastolle, jolla etsimäni henkilön pitäisi yhä maata. Eräs hoitaja kertoo, ettei minulla ole lupaa olla täällä. Naurahdan vain ivallisesti. Heilautan ranneliikkeellä miehen niskat nurin. Paniikki valtaa huoneen, mutten silti näe etsimääni. Yhtäkkiä nainen osuu silmiini. "Olenkin etsiskellyt sinua", kallistan päätäni aavistuksen vasemmalle. Nainen anelee, etten veisi häntä uudestaan. Kaikesta huolimatta otan hänen kehonsa takaisin. "Sääli, että Dabria pilasi sinut silloin", naureskelen ollessani jälleen "oma itseni". Lähden huoneesta ihmisten pelokkaat katseet niskassani. Minua vain naurattaa.

//Joo en tiedä, kuinka uskottavaa, mutta tosiaan Minni löysi Evelynin alkuperäsen kuvan, joka oli mun vanhalta koneelta poistettu niin oli sitten pakko saada se taas käyttöön.

http://aijaa.com/vNJAUi

Tobias Kreiss
Kesken matkaamme neidin voimat järkkyvät ja liika nojaus vasemmalle meinaa heittää meidät molemmat kumoon (?). Katsahdan luonnollisesti kauhistuneena neidin suuntaan. "Oletteko kunnossa? Näytätte huonovointiselta", töksäytän kulmat kurtussa ja tarraudun lähimpään oven karmiin, koska jos luottaisimme minun voimiini olisimme jo maassa. Päästän irti karmista, kun neiti näyttää pysyvän tolpillaan. "Anteeksi, johtuiko tämä kysymyksestäni?" kysyn huolestunut ilme kasvoillani, "Arvasin, että se olisi liian tungetteleva kysymys. Anteeksi neiti Ashley."

Ashley Duncan
Yritin kerätä itseni kasaan mahdollisemman nopeasti ja luoda hymyn koristamaan kasvojani, no se viimeinen ei oikeen onnistunut täydellisesti vaan sain aikaan jonkun irvistysen tapaisen. "No jos totta puhutaan niin johtuu mutta et olisi voinut tietää." vastsin nopeasti mitä mieleen ilmestyi ensimmäisenä. "Se siinä onkin kuin en itsekkään tiedä mistä tulen. En muista mitää muuta kuin nimeni, en tiedä mikä päivä on, en tiedä onko minulla perhe. En edes tiedä miksi juoksin tai mitä tein metsässä." kaikki pulahtaa suustani yhtenä isona paljastuksena. En tiedä pitäisikö minun soimata itseäni kertomasta tätä kaikkea lähes tuntemattomalle miehelle vai olla helpottunut että sain taakan pois päältäni vaikken ollut edes tajunnut sen kerääntymistä sinne.

Noah
Kuuntelen vanhemman veljen puheita silmiäni pyöräyttäen. "Niinpä niin", sanahdan huvittuneena ja nostan kädet suulleni ikään kuin megafoniksi, "Haluaisitko nähdä minut sitten alasti, jospa se vaikka pukisi minua?" Huudettuani kaiken tarvittavan käännyn neidin puoleen. "Kiitos", töksäytän leveästi hymyillen ja tartun takin kauluksiin. Havahdun ihailemasta pukuani. "Niin siis hän varmaan haluaa vain, että sulaudut paremmin joukkoon", selitän mahdollisimman varovasti ja raavin niskaani, "Mutta tuskin mitään pahaa siis tarkoitti.. Ja siis jos et halua päivittää tyyliäsi sekin on ymmärrettävää"

Bea Wilson
Miesten irvaillessa toisilleen käyn läpi vaatekertaani. Katsahdan kummissani Noahia. En aina ymmärrä hänen huumoriaan, mutta eipä sillä kai väliä ole. "Etten näyttäisi..", jään hakemaan sitä sanaa, "larppaajalta?" Katson ympärilleni ajatuksissani. Katseeni pysähtyy miekkoseen. "No, jos se sitten on sitä nykyaikaa, niin kai minä sitten vaihdan", tuumin ääneen. Otan pari askelta taakse lähteäkseni hetki sitten nähtyjen vaatekauppojen suuntaan. "Kerro itsestäsi, Noah", hymyilen säteilevää hymyäni.

Thomas Wilson
Kuulen vielä Noahin huudon, joka saa minut naurahtamaan itsekseni. Löydän vihdoinkin sen huulirasvan, jota demoni niin kovasti halusi sisarelleni. Tuijotan eri makuvaihtoehtoja turhautuneena. "Saa kelvata", tokaisen itsekseni vadelmanmakuisen kohdalla. Vadelma on Bean lempimarja. Koska kauppa on kiinni, en voi maksaa tuotteesta vaan tungen sen taskuuni. Lähden kaupasta eri reittiä kuin tulin. Haluaisin katsoa vielä paria juttua.

Tobias Kreiss
Mitä lähempänä keittiötä olemme sitä enemmän asiaa neidin suusta tuntuu tulevan. Asia tuntuu sen verran painavalta, että hän on varmasti jotenkin ilahtunut päästessään puhumaan jollekin. Huulilleni leviää lämmin hymy. "Ehkäpä tämä tragedianne muuttuu vielä paremmaksi", tokaisen edelleen varsin ystävällinen hymy huulillani ja irtaudun varovasti neidin otteesta. Enhän halua rasittaa häntä enempää. "Kiitos", töksäytän pienen hymähdyksen saattelemana. Raahaudun hitaasti, mutta varmasti keittiötason luokse ja nojaudun koko painollani tasoon. Katselen kiinni yrittävien silmäluomien alta tasoja kuin jotain tiettyä etsiäkseni. Käteni harhailee laudan viereen jätetylle keittiöveitselle. Nappaan naulasta liinan. Laahustan tason toiselle puolelle jakkaralle istumaan. Laitan liinan suuhuni ja painaudun kyynärpääni varaan. Nostan veitsen kärjen kyljelleni. "Voit valita joko sinnittelyn ja sitä seuraavan väistämättömän kuoleman tai voit tehdä asialle jotain jäädä ehkä henkiin tai ehkä kuolla, mutta ainakin tiedät yrittäneesi", hän selitti pullonsuu huulillaan ja seurasi tekemisiäni. Kärki on jo syvällä kyljessäni. "Oletko luovuttaja?" hän kysyi tympiintyneenä. Muutama kyynel vierähtää silmäkulmastani. "Kuollako haluat?" Lasinsiru on tiessään ja lasken kärjen hetkeksi alas ennen kuin alan työstämään toista osaa kehostani.

Riah Shi

Hetken ajettuaan, ryssä pysäyttää auton ja avaa takakontin. Kirkas valo sokaisee minut aluksi. Tolya vetää minut ulos autosta. Tajuan olevammen demonien turvatalolla. "Miksi toit minut tänne?" Ryssä sulkee takaluukun ja katsoo minua vakavalla ilmeellä.

Tolya Dimitrovits

"Riah veljesi kuolee pian. Sen jälkeen et merkitse Arashille enää paskankaan vertaa." Huokaisen syvään. "On sinulle parempi, ettet enää näyttäydy." Irroitan kahleen sekä Riahin, että minun ranteestani. Nulikka katsoo minua epäuskoisesti. "Sittisontiainen kuolemassa?" En vastaa hänelle enää mitään. Istun autoon ja ajan pois.

Riah Shi
Tuijotan hetken aikaa loittonevaa Mersua. Hitto, ei sen näin pitänyt mennä. Kävelen sisälle. Huomaan uuden laukun eteisessä, mutten anna sille liikaa huomiotani. Kävelen ympäri taloa, etsien sopivaa huonetta itselleni. Yläkerran huoneet ovat ällöttäviä. Näyttävät liian hifistelyltä. Kävelen takaisin alakertaan, ja mietin talon ikää. Jokaisessa talossa on kellari... Asuttava tai ei, mutta se kuitenkin on. Pohdin mahdollisuuksiani pysyä ns. huomaamattomana, niinkuin ryssä neuvoi. Alan kääntelemään mattoja ja kurkistelemaan huomaamattomiin paikkoihin, koska yleinsä luukut piilotetaan hyvin.

Eipä aikaakaan, kun löydän siivouskomerosta lattialuukun. Kokeilen vetää sitä auki. "Jumissa", sitä ei selvästi ole käytetty aikoihin. Annan sille muutaman rohkaisevan potkun ja kokeilen uudestaan. Tällä kertaa luukku aukeaa ikävästi narahtaen. Alas lähtee palotikkaat. Laskeudun pimeyteen.

Näen pimeässä erittäin hyvin, mustan magiani ansiosta. Tila on aika sopivan kokoinen. Putkia menee jokasuuntaan ja pieni erillään oleva huone sisältää luultavasti talon vedenjakelun. Palaan takaisin ylös.

Haen ylhäältä yhden patjan ja sullon sen luukusta alas. Homma ei ole helppoa ja patja tulee samalla likaiseksi, mutta ei minua kiinnosta. Seuraavaksi otan olohuoneesta jatkoroikan ja laitan sen kiinni ainoaan pistorasiaan koko kellarissa. Löydän toisesta komerosta vanhan pöytälampun ja vien sen kellariin valaisemaan tilaa. Työn lopuksi lysähdän tyytyväisenä patjalleni.

Ashley Duncan
Päästessämme keittiöön olin vuodattanut Tobiakselle kaiken mitä itse tiesin. Olin tavallaan helpottunut että sain kaiken tämän ulos mutta tieto oli menny lähes tuntemattomalla. En osannut koota ajatuksiani yhteen, minun kaksi puoltani riitelivät tietojeni paljastamisesta ja siitä että minun pitäisi lähteö täältä vielä kun voin. Omiin ajatuksiini hukkuneen tajusin Tobiaksen lähteneen otteestani ja oli keittiön toisella puolella veitsi hänen kyljessään kiinni. Hänen painaessa terän ihoaan vasten sain vain haukottua hengeä. Vasta kuin lasin sirpale oli tullut ulos jalkani lähtivät liikkelle. Lähes juoksin toiselle puolelle keittiötä ja otin veitsestä kiinni niin että se sai pienen haavan aikaan kämmenelleni. En kuitenkaan ottanut veistä miehen kädestä, otin siitä vain yksin kertaisesti kiinni ja vilkaisin miestä.

Tobias Kreiss
Olen jo päässyt työn touhuun, kun minua auttanut neiti ottaa veitsestä kiinni. Nostan katseeni häneen kulmat kurtussa. "Mikä on vialla?" kysyn kummastuneena ja tutkailen neidin kasvoja, "Teinkö jotain väärin?" Lasken katseeni veitseen, joka on jo maistanut kerran vertani ja olisi pääsemässä pian sen makuun. En oikein tahdo tottua ajatukseen, että tekoni saisivat näinkin paljon huomiota. Hankin sanoin, tekoni eivät ole niin ihmeellisiä, että ihmiset kiinnostuisivat kuvaamaan niitä nettiin. "Johtuuko se verestä? Ettekö kestä nähdä sitä?" kysyn varovasti ja lasken rauhallisesti veitsen pois, jos se on tekijä, joka aiheuttaa neidille moisen pelon.

Ashley Duncan
En oikein itsekkään tiedä miksi menin keskeyttämään Tobiaksen. Tavallaan minun teki pahaa katsoa kun hän kärsii ja tahdoin kait auttaa häntä. En saa otetta ajatuksistani. Ne jyystävät minua, en ole tälläinen, en ikinä muutu muiden asioihin. Miksi nyt? "Ööö" yritän kerätä ajatuksia kasaan saadakseni ne muodostamaan jotain järkevää sanottavaa. "Tota ei, en pelkää verta." hyvä nyt vielä jotain millä selitän miksi tein näin sekä Tobiakselle että itsellen. Yritän kannustaa itseäni. "Mä... tota öö niin siis" Ei näin. "Sä näytit niin kärsivält et aattelin jos mä voisin auttaaa?" kysyn pidentäen kysymystä niin että ääneni meni korkeammaksi. "Niin et jos mä voin ottaa noi muut lasin sirut pois? Tia no ainakin yrittää" sanoin katsahtaen bruneten vartaloa ja kaikkia ruhjeita mitä siinä oli. "Jos se siis on okei?" En haluu olla mitenkää tunkeileva tai mitään" sanon, ei mikään paras repliikkini. Mutta selvästi parempi kuin äskeiset.

Tobias Kreiss
Kuuntelen neidin takeltevaa puhetta vaisu hymy huulillani, kunnes ehdotus lasinsirujen poistosta nousee esiin. Ilmeeni muuttuu kauhistuneeksi, joskin saan sitä vähän peitettyä. "Olette olleet enemmän kuin avuksi, ja sitten olisi vielä tämä", aloitan mumisemalla lähinnä itsekseni, "Sehän olisi varsin kohtuutonta pyytä teiltä moista palvelusta." Kuljetan käteni takaisin veitselle ja tartun tiukasti kahvaan. Vien kärjen lähelle vasempaa rintaani, mutta epävarmuus saa yliotteen minusta. Lasken veitsen alas ja huokaisen syvään. "Jos te tosiaan haluatte auttaa", töksäytän hiljaa ja otan kiinni veitsenkärjestä, niin että halutessaan Duncan voi tarttua kahvaan. Nostan katseeni samalla kun nostan veitsen neidin käden korkeudelle, "Mutta vain jos oikeasti haluatte tätä."

-------

http://elaintarha.foorumini.com/viewtopic.forum?t=11