FRP • Saints & Sinners

Tolya Dimitrovits
Hetken aikaa ajettuamme, Kareshi herää. Samalla sekunnilla Arashi pysäyttää auton ja nousee ulos. Katson ulos. Missä vaiheessa päädyimme takaisin Arashin asunnolle? Mies käskee minua kantamaan Kareshin. Rishi taluttaa Astridia, joka kävelee hyvin hitaasti. Viilto vie häneltä edelleen voimia siis.

Saavuttuamme Arashin huoneistolle, Arashi käskee veljiään istumaan ja nojaamaan seinään. Minulle alkaa hiljaa valkenemaan mitä pomoni mielessä liikkuu. "Tolya riisu Astrid", Arashin kylmä ääni sanoo takaani. Käännyn katsomaan pelosta tärisevää nuorta naista. Nyökkään ja vedän tikarilla Astridin mekon auki. Vereen tahriutunut mekko putoaa lattialle. Nainen on alusvaatteisillaan neljän miehen edessä. Peräännyn seisomaan seinän viereen. Arashi käskee tytön istua lattialle kasvot hänen veljiinsä päin. Sitten hänen kylmä katseensa kääntyy minuun. "Tolya tsurugi." ojennan hänelle kaksikätisen miekan ja hän menee seisomaan Astridin taakse.

Tyttö vapisee pelosta. Hän yrittää katseellaan tavoittaa vuorotellen minua, Kareshia ja Riahia. Arashi nostaa miekan terän Astridin niskan päälle. Suojelusenkeli ulvahtaa kivusta ja verta lentää hänen suustaan, miehen iskiessä miekan tämän koko vartalon läpi.

Riah Shi
Veljeni vetää miekan suojelusenkelistään. Katson tuota elotonta otusta hetken aikaa. "Wow veljeni tappaa heikkoja muijia, kiva harrastus." Venäläinen kääntyy puoleeni ja hymähtää. "Ei Astrid tuosta kuollut." "Miksi sitten...",Kareshi katsoo järkyttyneenä naista. Tolya hymähtää, selvästi pitäen meitä idiootteina. "Hän tuntee tällä hetkellä kovempaa kipua kuin kumpikaan teistä koskaan. Te kuolette jo kun kipu on juuri alkanut, mutta kuolematon. Kuolematon joutuu kokemaan sen kaiken kivun." Tuijotan Arashia. "Eikö tuo ollut", ennen kuin saan kysymykseni loppuun, Arashi käskee Tolyan ja minut kauppaan.
"Tuokaa sushia." Ja niin minut retuutetaan jälleen pihalle. Yritän saada itseäni irti venäläisen otteesta. "Osaan kyllä kävellä", mutisen hänelle, mutta hän ei kuuntele minua.

Tobias Kreiss
Useiden pahojen muistojen kanssa tasapainottelu on kuin tasapainottelisi ylitulvivan teekupin kanssa. Olet se särkyvä, hauras posliini kupponen ja yliläikkyvä tee on kaikki se, mitä et halua muiden näkevän. Tiettyyn pisteeseen pystytkin pitämään teen tasapainossa, mutta jossain vaiheessa et pysty enää hallitsemaan sitä ja tee läikkyy kuitenkin - suurena tulvana vain. Lentäminen vielä siihen päälle niin sinulla on valmiit katastrofin aineet. Siivissäni lymyilevät synkät muistot yrittävät paeta ja välillä joku onnekas pääseekin turhan lähelle minua. Muisto muuttaa muotoaan ja raapii selkääni terävillä kynsillään, ja mitä kauemmin jatkan ilmassa pyristelyä sitä enemmän kynnet saavat selkääni silvotuksi. Nojaudun oikealle ja pirstoan lasin kaikella painollani. Sirut tuntuvat lasten leikiltä. Päästän suustani vihdoin sen huudon, mitä pidättelin koko lentomatkani ajan, koska ulos huutoni kuuluisi vain vaimeana meluna.

Ashley Duncan
Lasin helisevä ääni saa minut katsomaan ylösäin äänen suuntaan. Rikkinäinen ikkunu selittää äänen, mutta mikä on saanut siihen ihmisen menenvän aukon aikaan. Yritän etsiä katseellani Tobiasta mutta hän on kadonnut jäljettömiin, vaikka olen varma että hän seisoi takani vielä äsken. Minun on pakko käätyä takaisin naisen suuntaan. "Mitä tapahtuu?" kohotan kulmiani kysyvästi. Tämä alkaa mennä jo oudoksi, ja mieleeni tulee väkisinkin ajatus ettei minun olisikaan kannattanut jäädä tänne vaan jatkaa matkaani jonnekin muualle. Voisin kyllä vieläkin lähteä, mutta jään silti paikalle jokin vetää minua puoleensa tässä paikassa, mutta en tiedä vielä mikä.

Micah Underwood
Ehdin nähdä tummilla silmilläni vilauksen Tobiaksen surkeasta lennosta. "Mies lentää kuin kana, mutta käyhän se noinkin", tuumin ääneen. Tumma hiuksisen Ashleyn katsoessa minuun, muistan silmäni. Räpyttelen aikani, kunnes ne muuttuvat normaaleiksi. Olen edelleen raivona, mutta yritän peittää sen turvallisuuteni vuoksi - enkelit luultavasti heittäisivät minut heti pihalle, jos alkaisin antaa merkkejä itsestäni. "Todellisuutesi murenee", vastaan ovea tuijottaen. Tulisipa hän jo avaamaan oven.

Ashley Duncan
Voisin vaikka vannoa että näin jotain epänormaalin tummaa naisen silmissä, mutta pudistettuani päätäni hänen silmät näyttävät taas aivan normaaleilta. Laitan sen väsymykseni piikkkiin ja jätän asian siihen. Naisen kysymys saa minut hämmentymään miten todellisuuteni voisi murtua, millä tavalla. "Miten niin?" Kysyn naiselta jonka katse on tiukasti ovessa. Käännän itsekin katseeni oveen. "Alat käydä jo epätoivoseks jos yrität sitä ovee mielenvoimalla avata." Sanon turhautuneena naiselle. Itsehän hän väitti ettei sisään pääse ilman avainta.

Astrid Sola Lys
Kipu viiltää lävitseni aaltoina edelleen. Sisuskalujani polttaa, enkä yski mitään muuta kuin verta. Yritän nousta tärisevien käieni avulla istumaan, mutta mätkähdän takaisin lattialle. Näen Arashin seisovan ikkunan luona ja tuijottavan kaukaisuuteen. Seuraava aalto iskee minuun. Se iskee aivan yhtä rajusti kuin aikaisemmatkin. Katson hohtavaa vertani, joka ympäröi minut. Katseeni kiinnittyy pian Kareshiin, joka makaa lattialla seinän vieressä. Luojan kiitos hän hengittää, tosin hyvin hitaasti. "Arashi", saan suustani, tosin ääneni kuuluu hyvin heikkona ja hiljaa.

Arashi kääntyy puoleeni, tulee luokseni ja kumartuu eteeni. "Ymmärrätkö mitä teit väärin?" Hän kysyy minulta. Hänen silmänsä eivät ole enää niin kylmät kuin aiemmin. Nyökkään vaivalloisesti ja hän nostaa päätäni leuastani. "Hyvä tyttö."

Tobias Kreiss
Laahustan portaita alas käsi tukevasti kaiteessa kiinni. Se mikä normaalisti veisi muutaman minuutin, tuntuu nyt vievän ikuisuuden. Jos kyse olisi vain ollut minusta, olisin suostunut kohtalooni mukisematta ja jäänyt ulos kärsimään mahdollisista seuraamuksista, mutta koska kyse ei vain ollut minusta en voinut luovuttaa nyt. Horjahdan viimeisen askelman yli ja saan sen verran vauhtia, että lennähdän ovea päin. Päässäni pyörii enkä saa keskitettyä katsettani minnekään. Nostan käden otsalleni, vaikkei se mitään autakaan. Tunnustelen vapaalla kädelläni ovea, kunnes kahva osuu sopivasti kämmeneeni. Käännän lukkoa ja riuhtaisen oven auki.

Arashi Shi
Tuijotan tytön vetisiä silmiä. Astrid tuntee jälleen kipuaallon, ja sulkee silmänsä. Hetken aikaa kadun tekoani. Kohotan hänen päätään vielä hiukan ja painan huuleni hänen omilleen. Tytön sydän jättää lyönnin välistä, ja lasken hänen päänsä takaisin lattialle. Kävelen Kareshin luokse. Lasken käteni hänen rintakehänsä päälle ja mutisen parannusloitsuja.

Ashley Duncan
Ihmetyksekseni kuitenkin ovi avautuu ja sen takaa paljastuu horjuva Tobias (?). "Mitä, eh miten tää on mahollista? Sä seisoit olit vielä äsken täällä ulkona." Suuntaan kysymykseni Tobiakselle tuijottaessa häntä hämmentynyt ilme kasvoillani. Nousen seisomaan hieman haparoiden. En tiedä mitä minun pitäisi ajatella. Ei Tobias nyt voinut lentääkkään tuonne mutta ei hän olisi voinut hypätäkkään ikkuna on sen verran korkealla. Käännän katseeni talon seinustaan ja etsin jotain mistä mies olisi voinut kiivetä sisää, mutten löydä mitään minkä avulla hän olisi päässyt ylös. Käännän pöllämystyneen katseeni takaisin Tobiakseen ja jään odottamaan vastausta.

Astrid Sola Lys
Heti kun voimani siihen riittävät, nousen istumaan. "Sinä", katson Arashia epäuskoisena. Mies katsoo minua kysyvästi. "Lievittikö se kipuasi?" Hänen kysymyksensä saa minut sekaisin. En enää käsitä mitään. "Mutta..." Hänen silmänsä tunkeutuvat syvälle sieluuni, kun aloitan lauseeni. "Sinä halusit sitä." Kaikki äänet katoavat ympäriltäni kuultuani hänen sanansa. Nään hänen sanovan vielä jotain, mutta en kuule mitään. Halusinko? Mutta olen suojelusenkelisi Arashi, ei minulla voi olla sellaisia tunteita sinua kohtaan. Miten edes tiesit niist... Minulla on tunteita sinua kohtaan! ... Kaikki pimenee ja putoan takaisin lattialle.

Micah Underwood
Sisälläni kiehuu edelleen, kun tietämätön naikkonen kysyy kuinka se olisi mahdollista. Unohdan kuitenkin kaiken muun huomatessani, kuinka ovi lipuu hitaasti auki. Astelen Ashleyn ohitse ja loikkaan rappeutuneen Tobiaksen lattialla lepäävän käden yli (?). "Tyttö rakas, hän ei taida ihan olla parhaassa mahdollisessa kunnossa vastaamaan typeriin kysymyksiisi", virnistän pirullisena. Kyykistyn miehen tasolle sisäisen enkelini huutaessa, että auttaisin häntä enkelin kykyjeni rippeillä. "Oliko pahakin mahalasku?" ääneni on jo lempeämpi. Jotenkin henkilölle, joka uhraa itsensä muiden vuoksi on vaikeaa olla vihainen.

Ashley Duncan
"Mä en tajunnu että hän oli tuossa kunnos" Sanon hieman pahoitellen vaikka ei minun naiselta anteeksi pitäisi pyytää vaan Tobiakselta. Kyykistyn myös Tobiaksen vierelle ja katson miten pahassa kunnossa hän on. "Meidän varmaan kannattaisi viedä hänet sisään." Sanon jo hieman huolestuneella äänen sävyllä. Katson naista joka puhuu jotain Tobiakselle. Kaikki vastaamattomat kysyykset ovat kadonneet mielestäni ja sen on täyttänyt vain huoli. Huoli minulle täysin tuntemattomasta ihmisestä, mikä ei ole minulle epätavallista. Minulla ei ole ikinä ollut ketään josta olisin ollut huolissani, minulla ei ole ylipäätänsä ketään, ainakaan tällä hetkellä. En osaa yhtään sanoa mitä täällä tapahtui mutta sade paiskasi maata ja kasteli meitä kaikkia kolmea. Tämä sää ei olisi mennossa ollenkaan parempaan suuntaan ja ilma kun kylmeni kylmenemistään.

Milou Greene
Vesipisarat muodostavat ensin lammikot silmäluomilleni ja valuvat siitä sitten virtana maahan. Vaatteet ovat jotakuinkin ihossani kiinni ja kuultavat läpi lähes kaiken. Kuka tahansa ohikulkija voisi tälläkin hetkellä seistä sivussa ja tuijottaa puolustuskyvytöntä kehoani. En vaivaudu edes pyristelemään irti juurien puristavasta otteesta, koska olen menettänyt toivoni vapaudesta ja hyväksynyt hiljaa maassa loikoilun. Tilanne muistuttaa etäisesti lapsuuttani, kun makasin mutalammikossa muiden lapsien leikkiessä hiekkalaatikolla. En kuulemma kelvannut joukkoon, joten paikkani oli likaisen sadeveden keskellä. Hätkähdän muistoistani, kun juuret vetäytyvät takaisin maahan, mistä ne olivat tulleetkin. "Olin unohtaa sinut kokonaan", tulija toteaa leikkisään sävyyn ja naurahtaa piruuttaan perään. Kerkeän nousemaan persuksilleni, kun minut todennäköisimmin sitonut henkilö vetää niskastani mukaansa.

Riah Shi
Kävelen tyytymättömänä kaupassa Tolyan perässä. Arvioin häntä katseellani. Miehen korvat olivat kuin jäniksellä, hänellä oli venäläinen aksentti ja selvästi aivan liian hyvissä väleissä vittumaisen valopilkun kanssa. Toisaalta Arashi antoi hänelle käskyjä kuin koiralle... Hän ei vaikuttanut demonilta, eikä varsinkaan untuvikolta. Mikä olet? Kysyin pääni sisällä häneltä. ...Tietenkään hän ei vastaa minulle mitään, mitä odotit? Tolya kääntyy ja ojentaa minulle kasan tavaroita? "Mitä minä näillä teen?" Nostan epäilyttäviä paketteja. "Kannat ne kassalle", mies sanoo. "Sinulla on kori", tuijotan häntä epäuskoisesti.

Tobias Kreiss
Nojaudun lähemmäksi seinää, jotta tuntisin jonkinlaista turvaa selustalleni. Suljen silmäni uskotellen itselleni, että säästäisin siinäkin jollain tapaa energiaa. Pieni hammashymy nousee huulilleni, kun tutut äänet täyttävät hiljaisuuden eteisessä. "Tilanne näyttää pahemmalta kuin mitä oikeasti on", vastaan hymyillen ja lasken käden vatsalleni, "Minun pitää vain levätä hetki.. Tässä näin.. On hyvä." Veltto leukani painautuu lähemmäksi rintakehääni ja koko olemukseni muuttuu rennoksi. Veri tippuu hiuksien seasta syliini kuin valuttava hana. Selkäni irtoaa seinästä pikku hiljaa paljastaen muotoiseni verisen kuvion.

Riah Shi
"Älä valita. Se saa sinut kuulostamaan kakaralta." Venäläisen sanat kaikuvat korviini. Potkaisen viereistä hyllyä, ja se kaataa kymmenen muuta dominona. Tolya kävelee kassalle, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se saa minut ärsyyntymään enemmän. Mies maksaa ostokset ja lähdemme Arashin autolle. Miksi valopilkku lainaisi autoaan kenellekkään?

Yritän jälleen irroittaa käsirautaa. Se ei lähde millään irti. Itseasiassa tuntuu kuin se sen sijaan söisi minun voimiani. "Mikä tämä on? Olo on kuin koiralla." Mutisen ja yritän edelleen. Pakko sillä on olla joku heikko kohta. "Voin siirtää sen kaulallesi, jos tahdot", Tolya hymähtää ja käynnistää auton. Kaivan taskustani viimeisen tupakkani. Miksi ne tuntuvat aina olevan loppu? Olen juuri ottamassa hansikaslokerosta sytkäriä, kun Venäläinen tarttuu käteeni. "Uskallakkin polttaa täällä." En piittaa hänen sanoistaan vaan sytytän tupakan.

Seuraavaksi herään pimeässä, vaikutan olevan takakontissa. Miten? Missä vaiheessa? Kiroan mielessäni tuon ylimielisen paskan alimpaan helvettiin.

Micah Underwood
Katsahdan miehen rinnalle rientänyttä neitoa kummallisesti. "Onhan se vaikea nähdä toisen vuotavan verta", virnuilen. Miehen sanat kuulostavat jopa tekopyhemmalta kuin omani aikoinaan. "Varmasti siinä lattialla on mukava", hymähdän. Mitään sanomatta tartun miehen verisestä olasta kiinni (?). "Ashley ei sitten huuda tai muutenkaan sekoa", tokaisen osaksi huvittuneena ja osaksi vihaisena itselleni. En voisi parantaa miestä, mutta voisin pysäyttää verenvuodon - hetkellisesti. Tuijotan kättäni pelon vallassa. En edes muista milloin tein jotakin tällaista viimeksi. "Tuota.. helpottaako edes..?" epäröin sanoissani, sillä en todellakaan enää muista kuinka hyviä voimia käytetään.

Ashley Duncan
"Tää on nyt ollut vähän erilainen päivä kun yleensä" vastaan naiselle. Minulla on outo olo, tunnen että haluaisin auttaa mutta en tiedä miten. Päädyn vain seisomaan ja katsomaan hyödyttömänä vierestä. "Tartteks sä apua?" Kysyn lopulta kun en muutakaan keksi. Siirrän katseeni hetkeksi ikkunaan jossa pisarat liukuvat nopeampaa ja hitaampaa sitä pitkin. En edes tiedä pitäisikö minun olla täällä mutta en siltikään tee evääkään liikkuakseen takaisin ulos. Vaan seison avuttomana paikallani osaamatta tehdä mitään.

Arashi Shi
Säälittävä haavoittuvainen... Ajatukseni pyörivät Astridissa, kunnes hän tippuu jostain syliini. Istumme sylikkäin kylpyammeessa. "Et ole todellinen." Sanon tutut sanat. Nainen nauraa pehmeästi ja kuiskaa korvaani: "Luulin olevani ainoasi." "Ei minulla ole ketään, ja sinä olet mieleni harhakuva", sanon hänelle. Nainen painaa pääni veden alle. "Sinulla ei saa olla ketään!"

En varautunut sukellukseen, joten happeni alkaa loppua, yritän nousta ylös, mutta en saa otetta. Nuori nainen kuristaa minua. "Sinä kuulut minulle. MINULLE!" Happeni on loppumaisillaan. Kurkotan pintaan. "Minulla EI ole ketään." Samantien hän työntää minut takaisin veden alle. Hän kumartuu lähemmäs minua, vielä lähemmäs. "Minä näin sen!" Tartun naista kurkusta. Onnistun nousemaan pinnalle. "Kun sanon, ettei minulla ole ketään. Se tarkoittaa, ettei minulla ole ketään!"

Hetken yliotteeni loppuu pian, sillä hän tarttuu minua rinnasta molemmilla käsillään. Karjaisen kivusta. Nainen repii rintani auki, niin että näen omat keuhkoni ja sydämeni. Hän siirtää nyt kätensä sydämmelleni. "Et sitten tarvitse tätä enää." Karjun ja!






ja... Nainen on kadonnut. Rintani on koskematon. Lattia lainehtii vedestä. Hengitän kiihkeästi, kuin suuren taistelun jäljiltä.

Tobias Kreiss
Kyynelet putoavat parrakkaan miehen otsalle. Käteni kiristyvät itsestään miehen ympärille ja hänen ruuminsa painautuu lähemmäksi omaani. Liian voimakas otteeni murentaa joskus lämpimän ja lujaksi tehdyn kehon tuhkaksi. Sylini on täynnä toisen jäänteitä. Käteni kiertyvät itseni ympärilleni. Tunne pahentuu. Säpsähdän hereille, kun verenvuoto lakkaa eikä syliini tiputtele enää veripisaroita. Nostan katseeni hitain elein ja kummastelen näkemääni. "Miten te sisään pääsitte?" kysyn katse käyden kummassakin neidissä ja pakotan pienen hymyn huulilleni. Yritän hakeutua ylös, mutta olen yhä heikoilla enkä kompuroinnin takia koskaan pääse jaloilleni. Lennähdän takaisin istumaan.

Micah Underwood
Pudistelen päätäni Ashleylle. "En usko, että voit ainakaan vielä auttaa", mutisen kulma kurtussa. Päästän irti, kun mies antaa elonmerkkejä. "Se toimi..", henkäisen lähinnä itselleni. Nousen nopeasti ylös. "Avasit meille oven", vastaan typertyneenä. Katsahdan tummahiuksiseen neitiin lähelläni (?). Huomaan Tobiaksen kompuroinnin. "Olen pahoillani. E-en voi auttaa sinua enempää", hieraisen käsivarttani, "äläkä totu tuohonkaan, pian vuodat uudestaan ellet saa apua." Siinä samassa alan häpeämään. Lähden sanaakaan sanomatta eteishallista. Loikin yläkertaan vieviä rappusia kaksi kerrallaan.

Ashley Duncan
Naisen lähdettyä jään kaksin miehen kanssa. Katson vielä naisen etääntyvää selkää tämän loikkiessa rappusia yläkertaan(?), käännän katseeni hiljaa Tobiaksen suuntaan. Mietin mit voisin sanoa tai tehdä. Avaan suutani kerta toisensa jälkeen kuin kuiva kala. "Haluisitsä et autan sut johonkin mukavempaan paikkaan?" kysyn kun en muutakaan keksi. Puren huultani huomaamatta kun mietin seuraavaa siirtoani, en ole vieläkään varma kannattaako tänne jäädä, mutta toisaalta ei minulla ole parempaakaan paikkaa.

Tobias Kreiss
Kuulen sinihiuksisen neidin sanat enkä saa sanasen sanaa ulos suustani, mutta nyökkäilen senkin edestä. Ajatus kuolemasta ei tahdo oikein löytää tietään päähäni. Katsahdan seuraani jääneen neidin puoleen ja vaihdan ilmettäni iloisemmaksi. "Enhän minä teiltä voi sellaista pyytää", totean hymähdyksen karkaessa huulieni välistä. Nostan käden lipastolle ja vedän itseäni hiljalleen ylös. Ei se kovin helppoa - puhumattakaan kivutonta - ole, mutta olisi kohtuutonta vaivata toista. "Mikä olikaan nimenne?" kysyn hymyillen, mutta hymy muuttuu pieneksi irvistykseksi, kun osun vahingossa lasinsiruun, joka on jo valmiiksi painautunut lihaani.

Ashley Duncan
Katselen vähän aikaa Tobiaksen yritystä nousta omin voimin jaloilleen. "Ashley. Ashley Duncan" VAstaan hymyn kera vaikkakin olen hieman pettynyt että hän on jo unohtanut nimeni. Minun tekee pahaa katselleen häntä, ja menen ottamaan tämän käden harteideni yli yrittäen tukea häntä. "Mihin suuntaan?" kysyn Tobiakselta ja yritän saada jo valmiiksi väsyneet jalkani lopettamaan hiemaisen tärinän miehen painon alla.