RP ✄ I feel free when I see no one #2

Adalia
Mieshoitaja tuuppi minua ja Louisea eteenpäin, vaikka yritinkin vastustella. Housuväkinen laskee päätänsä alas, minun ja vaaleaverikön välille, ja kuiskaa jotain toisen korvalle, josta kuulin suurimman osan. Kuulin ainakin, että kaksilahkeinen uhkasi satuttaa minua. Vilkaisin nopeasti Louisea, ennenkuin mieshoitaja tyrkkäsi meidät molemmat toisten hoitajien käsiin. Ihme kyllä, tällä kertaa en rimpuillut, pysyin vain paikallani kun naishoitaja piti minusta tiukasti kiinni. Matka eristykseen, kuinka ihanaa suoraansanottuna.

Hailey
Hyppelin käytävillä ympäriinsä, sillä eihän minulla muutakaan tekemistä ollut, koska en jaksanut juuri esittää hymyäni kenellekkään, ja olla porukassa. Laitokseen tultuani harvemmin olen hymyillyt, mutta jotkin asiat ovat saaneet minut hymyilemään. Käytävillä ei saisi juosta, tai miksi tätä minun pomppimista ikinä haluaakaan kutsua, mutta kukapa niistä säännöistä välittää. Huomasin vanhan tantan tulevan kohti minua ja pysähdyin, kun olin hänen edessä. "Tiedäthän, että käytävillä EI nimenomaan saa pomppia tai juosta", mummeli sanoi leuka korkealla. "Mielestäni, pomppimisesta ei sanottu mitään", vastasen mummolle ja loikin tämän ohi. Harmaatukkainen tuhahti ja huusi jotain perääni, mutten huomioinut vaikka olisin saanut varoituksen, tai joutunut eristykseen, jossa olenkin jo pari kertaa käynyt

Matthew "Maddy" Brooks
Eristyksiin joutuminen ei todellakaan houkuttanut minua. Olla nyt yksin jossain pimeässä, ahtaassa ja haisevassa huoneessa - vessastakaan ei ole tietoa. Nippusiteet hiersivät inhottavasti suuria elefantti ranteitani. "Olisiko mitään, että nämä siteet voisi saada XL-koossa?", totesin kysyvään sävyyn ja tuhahdin. Toinen hoitajista mulkaisi minua, mutta kummaltakaan oli turha odottaa puhetta - ainakaan minun seurassani. "Miten vain, tuottepahan kotoisan fiiliksen muistuttamalla erästä mykkää kattiani, joka katosi ajat sitten", aloitin hymy huulilla, "Uskoakseni se kissa on jo kauan kuopattu. Tiedättehän te millaisia vessanpöntöt voi olla". Kauaa ei räät nenässä pysynyt valkopukuisilla, kun rähmäkäpälät törmäsivät johoskun laitoslaiseen. "Heittäkää valas takaisin veteen", heitin hupiani ja virnistin piruuttani. "Vai tunnetaanko arvon valas rouva valaana?", kysyin neidin perään, kun hoitajan perkeleet jatkoivat matkaa ilahduttavasta juttutuokiostamme huolimatta. Pian nenäni edessä oli huone parhaimillaan - ei vessaa, ei ikkunaa, ei edes valoa. Huono patja vain. Valkotakkiset heittivät minut pienellä heilautuksella huoneeseen, ja lukitsivat oven edestäni. "Hei jätkät nää nippusiteet", huudahdin huoneen syrjästä, vaikka tiesinkin, ettei vastausta tulisikaan noilta kahdelta valopäältä.

Hailey
Pompin tai juoksin käytävällä vielä hetken, kunnes törmäsin kahteen hoitajaan ja yhteen poikaan, tai mieheen. Peruutin pari askelta ja virnistin kaksilahkeisen lausahdukselle. "Voin olla rouva valas, mutta tällä kertaa sinä taidat hukkua sinne veteen", sanoin hoitajien ja tummaverikön perään, tuskin kolmikko edes kuuli minua, toivon kyllä että housuväkinen kuuli. Jatkoin matkaani kohti huonettani, eli portaita, jotka johtivat kakkos kerrokseen. Saavuin piakkoin portaille ja harpoin portaat nopeasti ylös. Loikin huoneeni ovelle, painoin kahvan alas ja vedin oven auki. Astuin huoneen sisälle sulkien oven perässäni. Loppujen lopuksi lysähdin valkoiselle sängylle selälleni.

Milo Kevin Clayton
Olin melkeinpä malttamaton odottelun takia. Onnekseni saavuimme pian isolle tielle, ja nuoret jäivät taaksemme. Toinen poliiseista kääntyi suuntaani ja tuhahti, "Aloitetaanko helpolla kysymyksellä, kuka auton alle jäänyt poika oli?". Kohautin olkiani vastahakoisesti, ja vaikutin järkyttyneeltä, "En tiedä varmaksi, mutta toinen neideistä kertoi pojan nimeksi Forrest". Nostin käden suuni eteen, jottei virnettäni olisi huomattavissa. "Ja sinäkö olit siis paikalla, kun tämä niin kutsuttu Forrest jäi auton alle?", konstaapeli uteli. Pudistin päätäni. "Vai niin", hän vastasi vastahakoisesti. Poliisi kääntyi toisen puoleen ja raapi päätään, "Mitä luulet, selviääköhän se sälli?". Katsoin äsken puhunutta poliisia virnistäen, "Ehkäpä, mutta te ette sitä ole näkemässä". Poliisi kääntyi suuntaani ja kurtisti kulmaansa, "Ja miksi sinä niin sanot?". Nyökkäsin konstaapelia katsomaan eteensä, ja vaikka ratin takana istunut poliisi osasikin hommansa sain syöstettyä meidät pois tieltä. Auto lensi kuin toimintaelokuvissa, ja päätyi katolleen. Selvisin osumasta ehjin nahoin, mutta samaa ei voinut sanoa poliisi paroista. Naurahdin maukkaasti ja avasin turvavyöni siihen kuitenkaan koskematta. Ovi lensi pienellä vaivattomalla silmänkääntötempulla, ja ryömin itseni pois loukusta. Otin autoon hieman etäisyyttä, ja sen saatuani napsautin sormiani ja Bonbojas auto oli pieninä päreinä. Pieni tahaton virnistys pilkahti huulillani onnistuneesta työstä. Olisin tuota pikaa tapaamispaikalla - sairaalalla siis.

Blair
Sydämeni melkein pomppaa ulos rinnastani jonkun alkaessa tarinoimaan juuri auenneen oven takana. "Joo, hyvää päivää vaan sullekin", koetan peittää säikähdykseni huumorilla. Astun varoen sisälle huoneeseen ja suljen oven selkäni takana huomatessani jätkän poltettelevan. En voi muuta kuin tuijottaa poikaa mykistyneenä. "Tuota niin.. En satu etsimään parasta kamuliani seikkalija Doraa vaan ihan huoneeseeni ajattelin tulla", tokaisen lopulta hymynhäive kasvoillani, "tosin tämä taisikin olla jo vallattu." Varon astumasta tavaroiden päälle matkatessani kohti sänkyäni, joka sijaitsee peremmällä huoneessa. Päästyäni petini luokse, otan hattuni pois päästä ja lasken sen tyynyni päälle. Käännyn yhä lattialla makaavan jätkän puoleen (?). "Kaikella rakkaudella, mutta vaatii aika kovaa pokkaa savutella täällä", totean lähinnä itselleni, kaappaan muistioni sänkyni alta ja alan tuhertaa.

Kaikille tiedoks, vaihan Haileyn kuvan! http://aijaa.com/dAapxk

Nonnii laitan koht vaik tänne noi työnjaot ja työparit jos siis sellane on ++ jos ei tykkää jaoista saa toki valittaa:Dd

//Uijui, saanko tulla ihan oven taa marmattaa jos ei miellytä? :'D

morroo Siitä vaa sit nii

//Jansku, mä nyt vähän hyppään ajas, ettei jumitella tos samas koko loppuelämäämme :'D

Louise
Taluttajani on raahannut minua hyvän tovin. Olemme aina askeleen lähempänä laitosta. Adaliasta minulla ei ole enää mitään tietoa, luultavasti yhtä pahassa jamassa hänkin tällä hetkellä. Hoitaja tuuppii, työntää - tai miten sen nyt sitten ilmaisisi - minua eteenpäin melkoisella voimalla. "Rajota ny vähäsen", ärähdän taakseni, mutta mies tuuppaa kasvoni takaisin eteenpäin. Murahdan, mutten jaksa nousta enää vastarintaan. Hissukan oloinen järkäle raahaa minua sisälle Turvakotoon. "Joo se oli sit siinä. Terveeks ja hyvät jatkot!" koetan karata yläkertaa kohti, mutta turhaahan se oli - kuten arvelinkin. Järkäle tarraa minusta tiukemmin ja saattelee kohti eristystä. "Ei, ei, eijei", ajatukseni hokevat minulle. Tunkkainen ilma saa minun nyrpistämään nenääni. Yritän estää kulkumme nojaamalla kantapäihini, mutta hoitaja puskee itsepintaisesti kohti uutta huonettani. Tyyppi avaa koruttoman huoneen oven, avaa nippusiteeni ja toteaa: "Perillä ollaan, ärmätti. Tee olosi kotoisaksi." Sen sanottuaan hän tuuppaa minut peremmälle ja lukitsee oven. Jään hakkaamaan sellini ovea, huudan, potkin, mutta lopulta romahdan vain itkemään. Painan polvet rintaani vasten ja keinutan itseäni kylmällä lattialla. Minulle on jätetty lasi vettä ja leivänkannikka henkeni pitimiksi - ei muuta - ei edes patjaa, vain surkea viltti ja kuhmuinen tyyny.

Adalia
Pistin hoitajalle vastaan koko ajan, jonka takia olemme jäljessä Louisesta. Nainen työnsi minua koko ajan eteenpäin, eli vastaan pistäminen ei oikein auttanut. Loppujen lopuksi, kun olimme lähellä Turvakotoa, lopetin. Tantta aukaisi ovet ja tyrkkäsi minut sisälle. Olin aikeissa juosta pois, mutta en ehtinyt kun hoitaja jo tarttui minuun ja lähti kellaria, tai eristystä kohti. Kirosin mielessäni tepastelin rauhassa eteenpäin. Kun saavuimme eristyksiin, katsoin ovia ja yskäisin, sillä ilma ei oikeen ollut mitään parasta. Naishoitaja saattoi minut uuden huoneeni eteen, avasi oven ja tyrkkäsi minut sisälle. Hän lukitsi oven, tai paiskasi oikeastaan oven kiinni. Nojasin seinään ja vähitellen valuin alas istumaan. Hautasin pääni käsiini ja itkin hiljaa. Tuskin kukaan sitä kuulisi. "Louise, oletko jo täällä?", kysyin hiljaa ja nyyhkytin.

Hailey
Makailin ihan rauhassa, sängyssäni omassa huoneessani, kunnes ovesta ryntää samainen mummeli, mukanaan kaksi muuta tanttaa mukanaan. Katsoin kolmikkoa virne huulillani ja nousin seisomaan. "Oliko kenties jotakin tärkeää asiaa? Kun jaksoit raahata tänne mukanasi muitakin", kysyin harmaatukkaiselta mummelilta. Vanhempi vain tuhahti ja kaksi muuta tarttuivat käsivarsistani hyvin tiukasti. Naurahdin tahattomasti. "Keksisit välillä jotakin muuta kuin viemällä minut eristykseen, vai onko ideat lopussa?", päästin suustani jälleen uuden kysmyksen, mihin sain vastaukseksi mummon tuhahduksen. Tantan raahasivat minut pois huoneestani kohti eristyksiä, jossa olen ollut jo pari kertaa. Pistin vastaan koko ajan, vaikka loppujen lopuksi päädyn jokatapauksessa eristykseen. Piakkoin saavuimme kellariin, jossa oli monia ovia. Kuulin ääniä. Kerrankin täällä on joku muu lisäkseni. Minut raahattiin oven eteen, jonka olen nähnyt monta kertaa. Ovi avattiin ja minut tuupattiin sisään. Käännyin ympäri katse kahdessa hoitajassa, jotka loppujen lopuksi paiskasivat ja lukitsivat oven. Tuhahdin hiljaa, tepastelin ovelle nojaten siihen. "Haistakaa paska! Toivottavasti tuutte elää surullista elämää!", huudahdin hoitajien perään, vaikka luultavasti he olivat jo kaukana eristyksistä.

Louise
Tuijotan ilmeettömänä sellini homeista seinää. Itkemisen lopetin jo jonkin aikaa sitten, sillä ymmärsin, ettei se auta minua yhtään. Piakkoin kellarin ovi rytisee jälleen. Nousen ylös samantien ja tarraan oven jäisiin kaltereihin kämmenilläni nähdäkseni tulijan paremmin. "Sieltähän se Adaliakin saapuu tänne luksusluokan huoneistoon", ajattelen itsekseni. En uskalla enää huudella hoitajille - vaikka eipä tästä enää alemmas vajottaisikaan. Yhtäkkiä Adalian hentoinen (?) nyyhkäys kantautuu korviini. "Juu, täällä ollaan", kuiskaan takaisin. Yritettyäni aikani tirkistellä mahdollisia pakoteitä päätän luovuttaa. Huokaisen syvään ja alan astella ympäri huonetta kuin selliin isketty karhu.
Kuuluu jälleen oven kolahdus. "Tämähän on suositumpi paikka kuin uskoinkaan", mutisen itsekseni. Raahaudun jälleen kaltereiden luokse, varvistan nähdäkseni ja huomaan jonkun näsäviisaan neidin saapuvan hoitajasaattueessa. En jää häntä sen enempää tuijottelemaan, päätän siis istahtaa Kuhmuksi nimeämäni tyynyn päälle. Uusi tyttö huutaa ties mitä rivouksia, mutta eihän niitä kukaan kuuntele.

Matthew "Maddy" Brooks
Olin laulanut Rusty Cagea jo puolisen tuntia täysi hymy huulilla, "I'm gonna break, I'm gonna break my rusty cage and.. Run". Kaunis viserrykseni loppui kuin seinään, kun eristyksiin lahdattiin lisää porukkaa. Olin kuin laiska paska paikoillaan, ja annoin asian olla. Järjetön huuto sai kuitenkin minutkin tajuihin. "Turpa kiinni viisvee jotkut yrittää nauttii täst luksuksest", tuhahdin ruikuttajalle, joka vaikutti kuitenkin rauhoittuneen. Annoin ajatukseni raksuttaa niin kauan, kunnes hiffasin ketä olin saanut ystäviksini eristyksiin, "Louise?", kysyin melkein huutaen, ja pieni toiveikas virne saapui huulilleni - ei kuitenkaan jäädäkseen. Pian joku toinenkin ääni yhtyi huutoon, mutta sillä hyvin korvia kirpaisevalla tavalla. "Mitähän vittua nyt taas", kysyin itseltäni, ja nousin laiskasti pystyyn. Kömmin oven hyvin pienelle luukulle, ja tunkaisin pääni niin, että meinasin jäädä jumiin. "Ja toivottavast sun kieles terästyy ja saisit luovuttaa noihi ylikäytettyihin heittoihis", totesin huvikseni ja tuhahdin, "Ylihemmoteltu paska".

Hailey
Nojasin kehollani puiseen haisevaan oveen, ja päälläni kaltereihin. Käänsin pääni suoraan, kuullessani jonkun puhuvan luultavasti minulle. Tunnistin nuorenmiehen kasvot ja virnistin. "Sulla varmaan onkin parempi sanavarasto", sanoin muka surullisena, mutta virne kuitenkin nousi huulilleni hiljattain. "Kiinni jäin", totesin tummatukkaiselle housuväkiselle. Nostin käteni pienelle luukulle, mutten tarttunut kaltereihin.

Milo Kevin Clayton
Tapaamispaikka oli jotakuinkin outo, mutta niin oli myös itse tapaamisen järjestänyt mies. Toisaalta hänen kaltaisiaan tarvittiin, ja hänellä oli sitä jotakin. Vilkaisin rannekelloani, ja hymähdin - ihan ajoissa olin. Katsahdin ohi kiitäviä autoja kulma koholla, ja olin vaipua epätoivoon tien ylityksen kanssa. Kaikki kuitenkin pysähtyi muutamaksi minuutiksi ja minua vastaan tuli hyvinkin vanha tuttu. Vilkaisin ympärilleni, ja koko muu maailma oli pysähtynyt meidän läheltä. Ennen kuin huomasinkaan olimme jo muualla.

Samael
Hidas, mutta terävä juoksupoikani tuli minua vastaan suojatiellä - tai oikeastaan hain hänet sieltä. Jätkä oli hyvinkin hämillään ympärillään tapahtuvasta, mutta vielä enemmän hän kummasteli paikan vaihduntaa. "Missä me nyt sitten olemme?", hän kysyi kulmat koholla. Hymähdin ja katsahdin miestä, "Käyt hakemasta tuolta muutaman purkin minulle." Mies katsoi silmät ammolla. "Älä huoli kyllä sinä ne purkit löydät. Mustaa savua kaikissa", vastasin ilme värähtämättä. "Jaa", hän totesi, ja ymmärsi idean. "Muista, että kuka ikinä tiellesi asettuukaan hän on sinua vastaan", selittelin huomaamaton virne huulilla. Mies nyökkäsi ja lähti kohti puotia - Ezora ja Remy saisivat kärsiä ensimmäisinä.

Matthew "Maddy" Brooks
Harkitsin selkäni kääntämistä, mutta pitihän tilaisuuksiin tarttua - ei Brooks muuten minulle istunut. Käännyin suuri leveä hymy huulillani, ja tarkensin katsettani likkaan, "Itseasias 1-10 asteikol sanoisin varmaankin 25, mutta sustahan ei samaa voi sanoa. Vilkaseppas ittees iha huviksee vai vilkaiseks ittees joka kymmenes sekuntti?" Jäin notkumaan oven taakse, jospa vaikka pikku ylihemmoteltu kakara vastaisi. "Ollaanpa sitä nokkelia, mistäs repäsit tuon repliikin? Die hardistako?", kysyin yhä leveä hymy huulillani.

Hailey
Kuuntelin nuorenmiehen puheita virne huulillani. "Taidat olla oikees, mul taitaa olla vaan pari sadasosaa sua enemmän", totesin tummatukkaiselle. "Itseasias, katon itteeni aika monesti, mutta täällä eristyksissä kun ei oo peilejä, nii eipä oo mistä kattoo", sanoin muka surullisena jälleen siirtäen katsettani alas. Nostin nopeasti katseeni ylös ja neutraali hymy huulillani. "Taisin repäistä sen suustasi", tokaisin ja katsoin housuväkisen pärstää.

Matthew "Maddy" Brooks
Kuuntelin likkaa puolkuolleena, ja toivoin olevani kuuro. Tiesikö liinalehmä yhtään mihin oli ryhtynyt? Pyöräytin silmiäni ja tallustin syvemmälle huonettani. "Jos mä täst meen vaik nukkumaa ja sä harjottelet noita ruosteita valas", totesin silmät jo puoliksi kiinni. Tein oloni mukavaksi kovalla patjalla ja virnistin, "Yritä seuraaval kerral olla puhumat itteäs pussii", lisäsin vielä perään, ennen kuin jatkoin siitä mihin olin jäänyt, "You wired me awake and hit me with a hand of broken nails." Käännyin kyljelleni, selin oveen.

ACE vilkaisi ohitseen astuvaa tyttöä virnistäen. "Melko tavallista", nuorukainen korjasi lattian läheisyydestä. Hän kääntyi vaivalloisen näköisenä mahalleen, ja antoi katseensa käydä paremmin uudessa huoneparissaan. "Satutko olemaan sellainen harras Edgar Poe fani?", nappisilmäinen kysyi osaksi leikillä, ja viittasi punertava hiuksisen kirjoittamiseen. Toiseltaan nimeltään Ryker yskäisi yhden ellei toisenkin kerran, ja nousi hymyillen istumaan. Gibbsin esikoisen oli toteamassa hamehelmaiselle jotakin, mutta nappisilmäisen keskeytti hiljainen kuiskuttelu oven takaa. Lähemmäs yhdeksäntoistavuotias tiesi, että muutama hänen ystävänsä oli oven takana. "Viitsisitkö?", nuorukainen kysyi hymyillen, ja siirsi katseensa ovesta tyttöön.

Hailey
Nojailin vielä hetkisen aikaa ovea vasten, mutta käännyin selin oveen. Tepsuttelin kauemmas puisesta ovesta ja istahdin pölyiselle betonilattialle(?). Laitoin polveni koukkuun, sekä nostin niitä hieman. "Meneppä nukkumaa, virtahepo. Sillä aikaa keksin vaikka iltasadun sulle", totesin selkä oveen ja polvet koukussa. Painoin poskeni nojaamaan polveeni. "Yritän muistaa", vastasin housuväkiselle turhautuneena.

Louise
Yhtäkkiä kuulen tutun, joskaan ei yleensä niin mieluisan, äänen. "Brooks?" hihkaisen käheällä äänelläni. Hivuttaudun vaivalloisesti oven luokse, yrittäen kurkottaa nähdäkseni kaltereiden läpi. Vastausta ei kuitenkaan kuulu, vaan jätkä alkaakin kinastella uuden tulokkaan kanssa (?). Kuuntelen kaksikon jorinoita puolella korvalla. Aikaa kuluu, ja lopulta heidän keskustelunsa alkaa hiljetä. "Sanotaanko, että Brooks vei tämän erän sata-nolla", totean kovaan ääneen, jotta molemmat kuulisivat. "Sinä tyttönen siellä kuulostat nimittäin aika säälittävältä. Ihan tosi, virtahepo? Damn, tais mennä tunteisii ja aika pahastikin", jatkan suunsoittoa, sillä eihän minulla enää muutakaan tekemistä ole. Nojailen selkä vasten sellini ovea ja katselen kattoa odotellessani kamuleideni vastauksia.

Blair
Keskeytän kirjoittamisen, kun poika kysäisee olenko harraskin ihailija. "Neva hööd", vastaan ihanalla rallienglannillani huvittuneen hymyn koristaessa huuliani. Pyörittelen kynää oikeassa kädessäni ja tuijotan ulos huoneen ikkunasta. Hätkähdän kuullessani jätkän yskähtävän kerran jos toisenkin. Käännyn paremmin hänen puoleensa ja tuijotan hymyilevää huonepariani. "Pitäisiköhän itsekin alkaa polttelemaan sitä sun tätä, kun siitä näyttäisi tulevan noin hyvä mieli?" ajattelen ääneen enkä voi itsekään olla hymyilemättä jätkän hyväntuulisuudelle. Huomaan, että oven takaa kuuluvat äänet vievät pojan huomion, minkä takia katsahdan oven suuntaan itsekin. Olen hyvin hidas niin sanoakseni lukemaan rivien välistä ihmisten huomioita, minkä vuoksi en ymmärrä mitä hän haluaisi minun tekevän. "Viitsisinkö avata? Ehkä piiloutua? Vaiko ihan hypätä ikkunasta?" heitän pari veikkausta pokkana.

Adalia
Ryömin seinän vierelle ja nojailin siihen, toivoen, että Louise olisi viereisessä huoneessa. "Okei..", sanoin hiljaa, tuskin sitä edes kuuli. Pian alkoi Brooksin ja toisen tytön sanaharakka, johon myös Louise liittyi hiljattain. Pyöräytin silmiäni, jonka jälkeen nousin seisomaan. Kävelin sellin ovelle katse puisissa ovissa. Hetken päästä kuitenkin käännyin selin oveen kädet puuskassa katseeni alhaalla.

Hailey
Istuin hiljaa pölyisellä lattialla, kunnes joku muu neito päättää jatkaa sanaharakkaa. "Sanotaan vaik sit nii, et mua ei kiinnosta voittiko jätkä vai ei", huusin, jotta tämä tyttönen kuulisi sen, koska en jaksanut vaivautua nostaa ahteriani. "No, toivottavasti meni", sanoin ja tiesin kyllä, että sanomani ei mennyt miehen tunteisiin. Painoin painavat silmäluomeni kiinni, mutten suinkaan nukahtanut.

Kylie (Sossuli pomppaan vähä eteenpäi nii siel autos ei tarvi kökkii, mut sano jos haittaa)
Istuin autossa vielä hetken, kunnes ambulanssiauto pysähtyi. Housuväkiset nousivat nopeasti pois autosta ja avasivat takakontin oven vetäen baareissa makaavan pojan. Nousin, jonka jälkeen hyppäsin autosta ja lähdin näiden perään sairaalan sisätiloihin. Kävelin vielä jonkin aikaa, kunnes naislääkäri tai kirurgi pysäytti minut. "Anteeksi, mutta ette pääse tänne", hän sanoi ja lähti. Nyökkäsin päälläni. Käännyin ympäri, sekä lähdin aulaan istuskelemaan. Istahdin mustalle nahkaiselle ja pehmeälle tuolille. Riisuin takkini pois laskien sen reisieni päälle.

Louise
Ensin pieni, tahaton, naurahdus karkaa huuliltani, mutta lopulta en voi muuta kuin antaa naurun raikua kolkossa huoneessani. "Oot sä vaan aika epeli", saan lopulta sanotuksi, ja tarkoitin sanomaani todella. Vakavoidun kuitenkin melko pian muistaessani, miksi ylipäätään olemme täällä. "Hei, Brooks", madallan ääntäni sen verran, ettei koko selliosasto kuulisi keskusteluamme. Kun vastausta ei hetkeen kuulunut (?), päätän huikata uudestaan: "Brooks, hei, mulla oli kyllä ihan oikeetaki asiaa sulle."

Matthew "Maddy" Brooks
Oli kieltämättä hyvinkin outoa, että joku oikeasti käytti minustakin nimeä. "Louise rakas", aloitin sellini pohjukoista, "Miksi rakas mieheni on hiljaa? Mitä sinä teit hänelle?". Pieni virnistys käväisi huulillani, kun tiesin, että jengi oli taas koossa. Pian blondi kuitenkin rikkoi hiljaisuuden ja jatkoi puhettaan. "Nii?", kysyin huvittuneena, "Äläkä säästele yksityiskohdis", lisäsin vielä perään. En kuitenkaan malttanut odottaa niinkään kauaa, että blondi olisi saanut puheenvuoron, "Mettä c'mon ei voi jätkä nukkuu kaike hauska yli".

Louise
Muljautan silmiäni Brooksin nälvimiselle. "Jätkä, et voi olla niin lapsellinen, että syytät mua siitä, että Forrest juoksi auton alle", tuhahdan ja painun hiljalleen lattiaa kohti. "Jos siis edes juoksi, kuka tietää", lisään selkä vasten kylmää ovea. Piirrän lattian pölykerrokseen pieniä ympyröitä. Hienoa, nyt sitten unohdin asiani. Nostan katseeni homevaurioista kärsivään kattoon ja kuuntelen. "Brooks, ihan tosi. Et sä voi ketään syyttää asiasta.. Tai no, sinun perääsihän se Forrest lähti", tuntuu kuin puhuisin seinille. No, ne ainakin kuuntelevat. "Millon tässä paskaläjässä syödään vai syödäänkö täällä ylipäätään?" tuhahdan turhautuneena.