RP ✄ I feel free when I see no one #2

Blair
Hieraisen punertavia hiuksiani oikealla kädelläni kuunnellessani huonetoverini sepustusta. Jätkä on aika selvästi aineissa ja toivon todella, ettei huonesiivooja kiinnittäisi asiaan sen enempää huomiota. Pian hän ilmoittaa menevänsä keittiöön "etsimään" muistiotani. "Okei, selvä", huikkaan pojan loittonevalle selälle. Havahdun yhtäkkiä toisen jätkän elämöintiin. "Sori, siis mitä sanoit?" käännyn kannoillani uuden tuttavuuden puoleen - tai en ainakaan itse kultakalan muistillani häntä tunnista. Pian muistankin hänen kysymyksensä. "Aa. Siis tykkään kirjotella paljon ja olen kaiken huipuksi kovin hajamielinen niin se taisi unohtua jonnekin", selittelen aikani, kunnes huomaan ilkikurisen virneen pojan kasvoilla. "Tuota, kaipa minä sen itsekin löydän", ehdotan pieni hymynhäive kasvoillani. Astelen varoen huoneen toiselle laidalle, siis sänkyni luokse. "Sinun hommiisi taitaa kuulua vain pölyjen pyyhintä ja pieni järjestely, eikä niinkään tyttöjen tavaroiden etsintä, senkin pervo", naurahdan itsekseni.

Louise
Tilanne taitaa olla sen verran ohi, että uskallan jatkaa matkaani keittiöön päin. Astelen varmoin askelin muiden laitoslaisten keskellä ja luulen jo olevani selvillä vesillä. Yhtäkkiä joku painaa kätensä olkapäälleni. En uskalla liikahtaakaan. "Mutta, neitiseni, olet aivan eksyksissä. Eristys on kellarissa", matala miesääni kertoo minulle. "Eh.. No niinpä. Olinpas nyt hupsu", soperran pakokauhun vallassa yhä katse suoraan eteenpäin. Minut käännetään ympäri ja huomaan henkilön olevan minulle aivan tuntematon hoitaja. "Teen vain työni, kun vien sinut takaisin", tyyppi on olevinaan oikein kiltti.
Ja ennen kuin huomaankaan olen tutussa sellissäni. Ovi sulkeutuu selkäni takana kirskahtaen ja kopisevat kengänpohjatkin katoavat aikanaan.

//Anteeks nyt, että Louisen rooli on tosi sekava, mut en oikeestaa tiiä yhtää mitä tekisin sillä :'D

Maddy
Katsahdin kysyvästi gingerin suuntaan. "Mitäs pirun tatteja tääl o vedetty?" kysyin ihmeissäni. Muistin nähneeni viimeksi tuollaista touhua, kun olin vielä vapaalla jalalla. Taisimme täyttää juuri sillon noin viistoista. Oli nekin kyllä aikoja. Hätkähdin perverssi -sanan kohdalla niin, että sukatkin pyörivät - jos minulla siis olisi sellaiset edes olleet. "Mä teen tasan, mitä mä haluun", aloitin kiihtyen,"vaikka sitten varastan niitä alushousui." Näin tyhjän sängyn vailla omistajaa, joten päätin istuttaa oman perseeni sille. "Mutta asiaan", totesin virnistäen,"mistä näit ihme tattei saa?" Käänsin silmäni likkaa.

heelöö

Blair
En voi pidätellä naurua, kun jätkä alkaa kiihtyneenä selittämään kuinka hän tekee juuri mitä haluaa. "Juupa juu", saan sanotuksi nauruni lomasta. Hiljalleen hauskuus katoaa ja poika istahtaa huoneparini sängylle. Laitan jalkani ristiin ja parantelen hiusteni asentoa toverini kysyessä jotakin tateista. Tuijotan lasittunein silmin ulos sänkyni viereisestä ikkunasta miettiessäni, miksi hän sieniä haluaisi. Koenkin pian aikamoisen ahaa -elämyksen ymmärtäessäni, että hän kaipaa huumeita - ei kirjaimellisesti tatteja. "Jaah, että silleen", tokaisen viattomana. "En minä sinun tateistasi ymmärrä. Tee nyt vain hommasi", käännän katseeni takaisin pojan puoleen. Otan hatun pois päästäni ja pyörittelen sitä käsissäni. "Miksi muuten huoneita siivoat? Olet tainnut tehdä jotakin vähemmän miellyttävää?" päätän itsekin mennä suoraan asiaan - eihän hänkään paljoa hienostellut kysymyksissään. "Ei mutta sinustako hoitajat tuossa aamusella olivat niin kiinnostuneita?", muistan yhtäkkiä kysymysrumban, josta hoitajat minultakin utelivat.

//Heei! :'D

!!! Ihmisii :'D

Maddy
Gingeri taisi olla ensimmäisänen likka, jolta löytyi oikeastikin asennetta - ainakin täällä lintukodossa. "En voi tietenkää kaikkee kunniaa kahmii, mut kyllä näi vaan oli", vastasin pieni ylpeä hymy huulillani. "Tiiäks sä siit asiast jotai enemmänki?" kysyin varmistaakseni asiaa. Ei likka ollut läheskää niin paha, kuin mitä gingereistä oli huhuttu. "Eks sul oo sit mitää tekemist tääl laitokses vai eks sää muutenkaa tee hommiis?" kysyin toisenkin kysymyksen heti perään ja tuhahdin, "ja mites sä et sit tiiä mitää tateist mut su huonetoveris tietää senki edest?"

https://www.dubtrack.fm/join/pienet-idiootit hei tulkaas tonne noi

Blair
Nyökyttelen kiinnostuneen vakavasti päätäni (voiks noin ees sanoa? :'D). Yhtäkkiä nyökyttely vaihtuukin rajuun pudisteluun. "Ei, en tiedä. Moni hoitaja vain aamulla kovin kiinnostuneena kysyi, että tiedänkö mitään. Vastasin jokaiselle, että en tiedä, joten he jättivät minut rauhaan. Ja tottahan minä puhuin", vastaan naama peruslukemilla. Olisinhan toki kiinnostunut kuulemaan tapauksesta lisääkin. Lopetan hattuni pyörittelyn ja siirrän sen lepäämään tyynyni päälle. Katseeni vaeltaa pian takaisin tähän uteliaaseen jätkään, joka tuntuu odottavan jälleen vastausta kysmyksiinsä. "Tein jo työni. Siivosin käytävän", vastaan hiljaisella äänelläni. En tiedä, ollako ylpeä vai häpeissään siitä, että sain helpoimman työn hyvän käytökseni ansiosta. Toinen kysmys lentää ilmoille pojan suusta. Kohautan vaitonaisesti olkiani. "Tapasin itsekin hänet vasta aamusella", vastaan yksinkertaisesti totuuden sen enempiä mutkittelematta. Parantelen asentoani sängyllä, nostan jalkani risti-istuntaan ja korjaan jälleen hiuksiani - paha tapa, tuntuu, kuin ne olisivat aina silmilläni vaikka eivät oikeasti olisikaan.

//Jansku, mikä on ton huoneen salasana tai mikä lie "room password"?
///Eiku äh, olitki jo kertonu sen aiemmin, no pääsinpä sisään :'D

Maddy
Nyökyttelin hiljaa päätäni, kunnes likka oli saanut puhutuksi ja lopetin turhapäiväisen myöntelemisen. "Niin justiinsa", totesin omaksi ilokseni ja hymähdin. Vilkaisin huoneen läpi, kunnes pariskunnan vaatekaappi osui tutkaani (? jos niil ny mitää kaappii ees o ). Nousin ilmaan huihei hetkessä, ja talsin kaapin eteen. Vetäisin oven auki ja aloin penkoa kolttuja läpi, "Ja sinäkö tykkäät tuosta?" En tiedä mistä äskeinen lipsahti, mutta sitä minä tosiaankin ajattelin juuri tällä hetkellä. En antanut itseni kuolla häpeän pinkkiin vaan jatkoin keskustelua - sekä kolttujen tonkimista - niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, "Mikäs sut tänne sit toi, jos vaa kuuraat käytävii eikä sen vakavempaa?" kysyin kummissani, "Et nimittäin vaikuta miltää vaarallisimmalt gangstalt täs pilvikunnas". Vilkaisin nopeasti likan suuntaan ja pieni virnistys riipi huulilleni, "Ovatko nämä sinun?" Repesin sen jälkeen rumaan hekotukseen ja annoin rättien jäädä siihen.

Blair
Seurailen sivusta miekkosen touhuja. "Jaa, että silleen sitten", mutisen hänen alkaessa penkoa vaatekaappia. Kulmani kurtistuvat kysymyksen kohdalla. "Tykkään mistä?" pyydän täsmennystä. Käsiini osuu pari muhkeaa tyynyä, joten laitan ne minun ja ikkunalaudan väliin (tän sängyn vieres on siis nyt ikkuna) ja nojaan selkäni niiden varaan. Kasvoni ovat kohti poikaa ja vaatekkaappia. Erotan selkeästi lempimekkoni riippuvan henkarissa, mutta siihen jätkä ei ole vielä ehtinyt räpylöitään asettaa - luojan kiitos. Havahdun ajatuksistani uuden kysymyksen kohdalla. "Taidat olla oikeasti hämmästynyt, kun tuolta näytät", naurahdan tahattomasti pojan ilmeelle. "Juupa juu, ehken kuitenkaan vuodata koko elämänkertaani henkilölle, joka pöllähtää huoneeseeni kyselemään ties mitä ja kaiken huipuksi tutkii vaatteitani, ettäs tiedät", tokaisen pieni hymynhäive huulillani. "Ei, eivät ne ole. Huonetoverini tykkää pukeutua mekkoihin, tiedäthän", vastaan naama peruslukemilla. "Kuules, nyt kun ollaan näinkin hyviä kamuleita, haluaisikos ihanainen neitokainen siellä kertoa nimensä. Pitäisin siitä kovasti", kysäisen runollinen sävy äänessäni. Katson - tai ainakin parhaani mukaan yritän - suoraan pojan sinisiin (?) silmiin. (Eiks sil ollu siniset vai mitkä lie? :'D)

Louise
Istun kylmällä betonilattialla. Yritän ratkoa jäisillä sormillani takkuisia kutrejani, mutta tiesinhän itsekin sen olevan täysin turhaa. Lopulta luovutan ja päästän hiukset laskeutumaan olkapäilleni ja siitä alas selälleni. Peruutan vähän matkaa saadakseni myös selkäni vasten kylmää betonia. Painaudun hiljalleen vasten seinää. Tuijotan kattoa hiljaa, yritän kuunnella kaikkea mahdollista. Mitään ei vain tapahdu. Vaivun pikkuhiljaa epätoivoon. Kyyneleet polttelevat silmäkulmissani - tämäkö on sitä elämää? Forrest on kuollut ja me muut olemme yhä täällä. Ehkä pojalla olikin vain uskomaton tuuri. Kuka tietää, ehkä hän on tuolla jossain hyvin kiitollinen tapahtuneesta. Vedän jalkani lähemmäs itseäni ja painan pääni polvia vasten. Suljen hiljalleen silmäni ja annan vihdoin unen tulla.

Maddy
Siirryin seuraavaksi räpeltämään muita tasoja - kuten hyllyköitä. "Mad", mumisin vastaukseksi. Jos likka ei kerran halunnut kertoa elämänkertaansa, niin en minäkään keskusteluumme panostaisi. "Mikäs sun nimes o?" kysyin pieni virne huulillani. Jotenkin oli kiva kosketella kaikkea huoneessa esillä ollutta roinaa. "Nii siis onks sul jotaki ton puurosimmun kans?" päästin viimein ajatuksiani härnänneen kysymyksen esille, "ja eiks sen olis pitäny tulla jo takasin?".

Blair
En jaksa välittää jätkän tonkimisesta. Yhtäkkiä keksin jatkoa pitkään työstämälleni kirjoitelmalle. Laskeudun poikittain vatsalleni sängyllä ja kurottaudun sänkyni alla sijaitsevaan laatikkoon. "Nimeni?" toistan siinä tonkiessani. Vihko osuu vihdoin käsiini, tartun siihen ja nousen takaisin istumaan. "Blair Caitlin", vastaan pyyhkiessäni pölyjä kannen päältä. Asettaudun jälleen mukavasti selkä vasten ikkunalautaan nojaavaa tyynyä ja avaan muistikirjan. Etsiessäni oikeaa sivua kuulen saman tapaisen kysymyksen kuin muutamaa minuuttia aiemmin. "Mitäs sinä siitä?" kysäisen hajamielisenä. Löydän vihdoinkin oikean sivun. Pyörittelen hetken kynää kädessäni, kunnes saan muotoiltua tarinan mielessäni. "Ei meillä mitään ole. Asumme samassa osoitteessa, that's it", vastaan katse kirjassa. "Niin, hänellä taitaa olla tapana viipyä. Kyllä hän sieltä tulee, jos sinulla nyt noin kova huoli on", tokaisen hymynhäive kasvoillani.
"He tanssivat kuin muita ei olisi. Askel taakse, askel sivulle - pyörähdys.
Ei ole ketään, joka huomaisi. Ketään, joka tuomitsisi."
Naurahdan itsekseni ällösiirappiselle tekstilleni. Yhtäkkiä pojan olemassaolo palaa mieleeni, "Tyyppi hei, mitä sinä enää siinä? Oliko muuta vielä?"

Maddy
Imitoin suullani maiskuttelu ääntä. "Blair? Melkein kuin se elokuva Blair witch project", totesin tuhahtaen. Likkaa ei kuitenkaan näyttänyt kiinnostavan niin minun tekemiseni kuin kysymyksenikään. "Älä suinkaa tapa mua ystävyydelläs", mumisin itsekseni ja raahauduin lähemmäksi gingeriä. "Mikä toi o?" kysyin kummissani. Pitikö kaikissa laitosmuijissa olla vikaa? "Ja mähän en täält lähe enne ku saan taika tatteja", vastasin leuka pystyssä virnuillen.

Blair
Nostan katsettani: "Niin, se on nimeni. Oliko aivan pakko tehdä siitä tuollainen numero?" En viitsi vastata jätkälle enää mitään. Pojan hivuttautuessa lähemmäs itseäni suljen kirjan ja napsautan kannen lukkoon. "Kai sinä kirjoista olet kuullut", tokaisen samaan sävyyn, kuin hän minua puhutteli. Lasken kirjan takaisin laatikkoon ja jään tuijottamaan kummajaista, joka istuu minua vastapäätä (?). Tirskahdan ensin hiukan, mutta lopulta nauru yltyy. "Tyhmä", saan sanotuksi naurun loputtua. "Ei minulla mitään ole", kerron. Vasta nyt annan katseeni kiertää jätkän päästä varpaisiin. Puraisen alahuultani. "Niin, että ei ole. Tule toki uudestaan sitten kun huoneparini on paikalla, jos minua et muuten siedä", tokaisen pitkään jatkuneen hiljaisuuden jälkeen (?).

Maddy
Likka olikin pelkkää pippuria eikä mitään muuta. "Taijan olla allerginen näille hienoille sanoille vai miks lie kirjoiks niit kutsuitkaa", vastasin leveä virne huulillani. Pian gingeri laittoikin taianomaisen opuksensa piiloon. "Miellän enempi köpöä", korjasin perään hymyillen. Vilkaisin pian sivusilmällä ovelle, josta jätkä oli silloin livistänyt, koska likka mainitsi siitä. "Siedä? Heitätkö läppää? Täähän on iha ratkiriemukast hengailla vihaisen gingerin kans sen omas hämäräs huonees hämärineen huonepareineen", selittelin pääni puhki ja hymyilin koko sen ajan. "Ja kyllä löydän itsekin ulos täält, kiitos", lisäsin nopeasti ja hymähdin. "Gingeritkö villejä? Pah", mumisin tallustaessa kohti ovea.

Blair
Yllätyksekseni jätkä suokin minulle hymyn. Itse asiassa hän hymyili koko sen ajan kun puhui. "Harmi, ettet näytä sitä sitten", virnuilen jätkälle tämän astellessa ovea kohti. Vielä ennen kuin miekkonen ehtii raahata takamuksensa ulos huoneesta huikkaan perään tämän ginger -puheisiin viitaten: "Kyllä minäkin odotin sinusta huomattavasti enemmän!" Hypähdän ylös sängyltä ja alan järjestellä tavaroitani takaisin omille paikoilleen jätkän jäljiltä.

Louise
Olen siirtynyt sellin toiselta puolelta ovelle. Liikuttelen sormiani kaltereiden lomassa. "Mikä maksaa?" mutisen itsekseni, kun muita ei näy eikä kuulu. Painan otsani vasten kaltereita. Yhtäkkiä ovelta kuuluu kolahdus. Refleksinomaisesti siirryn sellin takaosaan odottelemaan. Pian joku hoitajista ilmestyy oven taakse. "Ruoka-aika", tympeä ääni toteaa ja ovi aukeaa. Nainen jättää tarjottimen lattialle ja lähtee yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tuijotan hetken tarjotinta kuin transsissa. "Ja täälläkö ei saa ruokaa", tuhahdan itsekseni muistaessani erään neidin puheet eristyksistä. Istahdan lattialle risti-istuntaan ja alan aterioida köyhää ateriaani ylhäisessä hiljaisuudessa.

Roolasen nopsaa Adrielil hetki:DD

Hamid Jaco Liuzzi
Istahdin keskelle keskeneräistä asuntoani. Siellä täällä oli purkaamattomia pahvilaatikoita, ja lisää oli tulossa. En jaksanut ajatella juuri sillä hetkellä laatikoita sen enempää kuin itse muuttoakaan. Olisin vain halunnut nauttia kahvikupposestani rauhallisessa hiljaisuudessa ja kuvittaa seinille tulevia taulujani. Siemailin kylmäksi mennyttä kahviani vielä kymmenenkin minuutin päästä, mutta hiljaisuuden sain heittää menemään, kun huomasin tutuksi tulleen ystäväni pistäytyneen kylässä, "Hei", hän rohkeni sanoa ja siirsi hiuksensa syrjään, jotta näkisin hänen kasvonsa paremmin. "Tule peremmälle", kehotin lämpimästi hymyillen ja jätin kahvikupin lattialle. "Kuten huomaat täällä on vielä hieman keskeneräistä", totesin niskaani hieroen. Hän naurahti sitä tavanomaisen suloista nauruaan. "En usko, että tämä tapaus menee hieman - sanasta", hän vastasi naurahduksensa keskeltä ja asteli lähemmäksi. Nappasin heti miehen syleilyyni, kun hän oli sopivalla etäisyydellä. "Toivottavasti sinäkin pääsisit pian tänne istuskelemaan pahvilaatikoiden saartamaksi", lisäsin perään ennen kuin painoin hennon tervetuliaissuudelman hänen huulille.

//Aww, aik sulosta c:♥

Cappuccino perkele yhtäkkii taas paikal mitäs tää o :Dd ja ei se oo sulost se on FABULOUSSS <3 :DD

//Kui yhtäkkii? Täs koko aja oottanu et joku roolasis :'DD

Mitä o.o mun konee mukaa sä et ollu paikal o.o