RP ✄ I feel free when I see no one #2

Louise
Olin kai lopulta vaipunut levottomaan, joskin syvään uneen. Yhtäkkiä korviini kantautuu naisen - yllättävän möreä - ääni. Havahdun hereille, kun oven lukko kolahtaa auki. Tuijotan hoitajaa pöllämystyneenä, mutta hän vain käskee ylös, kertoo tehtävät, ja jatkaa matkaansa vapauttaessaan muitakin. Kampean itseni seisaalleni ja laahustan sellin ulkopuolelle. Ehdin kuulla Brooksin pyytävän päästä minun parikseni, mutta hoitajahan ei siihen suostu. Huokaisen syvään. Menetän viimeisetkin itsekunnioitukseni rippeet seistessäni pesutuvan ovella. Kiroan koko Turvakodon syvimpään maanrakoon, mutta olen tällä kertaa sen verran hienotunteinen, etten sano mitään ääneen. Lappaan muiden likapyykkejä pesukoneeseen homeisessa kellarihuoneessa, painan nappulaa ja vau, kone lähtee pyörimään.

ACE ei voinut uskoa näkemäänsä todeksi. Ottiko punertava hiuksinen juuri ruohopussin nuorukaisen kädestä? Nappisilmäinen taisi todellakin aliarvioida huoneparinsa. Lähemmäs yhdeksäntoistavuotiaan piti nyt pudistaa moiset ajatukset ja luulot pois, ja keskittyä hamehelmaisen kysymykseen. Toisekseen nimekseen saanut Ryker kohautti olkiaan, "Valehtelematta moni jää koukkuun". Pieni haitaton naurahdus pääsi karkaamaan hänen äänihuuliltaan. "Tosin en voi puhua nyt kaikkien puolesta, joten ehkä sinun käy hyvin ja pärjäät ilman tuota piristävää", Gibbsin esikoinen lisäsi perään ja hymyili. Jälleen kerran nappisilmäinen yskäisi, tällä kertaa vain hieman äänekkäämmin. "Joten kysymys lienee tarvitsetko apua?", nuorukainen kysyi hymyään hilliten.

Blair
Mutristan huuliani kuullessani karun, joskin arvattavan totuuden. Katsahdan pojuun hiukan huvittuneena tämän puhuessa niin hilpeään sävyyn. "Ehkä onkin melkoinen vakuutus", naurahdan tahattomasti. Hypistelen pussukkaa kämmenelläni, enkä tiedä mitä sillä kuuluisi tehdä. Kuulen huoneparini kysymyksen, mutten tiedä mitä vastata. "Juu.. Tai siis en!" pudistelen päätäni kiivaasti. Nappaan hattuni, sujautan aineen taskuuni ja nousen. Seison hetken kasvokkain pojan kanssa (?), mutta pudistan vain päätäni ja sujahdan hänen ohitseen (?). "Ei. Jos sopii, menen ensin tekemään työni ja katsotaan sitten kaipaanko apua", sanelen ääni väristen. Sen enempää selittelemättä painan hatun punaisille kutreilleni ja lähden huoneesta häpeissäni. Painan oven kiinni selkääni vasten ja nojaan siihen hetken. Kerättyäni itseni, lähden hoippumaan kohti siivouskomeroa. Vakuuttelen itselleni, että olisi ihan hyväksyttävää vähän kokeilla, mutta siihen se jäisi. Läjäytän mopin lattiaan ja alan siivota käytävää parhaani mukaan.

Hailey
Pyörittelin rättiä sormeni ympäri, mutta otin siitä hetken kuluttua paremmin kiinni. Katsoin Brooksin loittonevaan selkään. "Näkyillää", sanoin kaksilahkeiselle takaisin ja lähdin ensimmäiseen huoneeseen, joka sattui olemaan tyhjä - onneksi. Rupesin ensimmäisenä pyyhkimään pölyjä pöydältä, sitten kaapin päältä joka sijaitsi sänkyjen yläpuolella. Pölyt pyyhkäistyä lattialle ja osittain sängylle, jatkoin toiseen huoneeseen. Siivosin - tai no, siivosin ja siivosin, lähinnä lakaisin kaikki alas, mutta kuitenkin pyyhkäisin pölyt pois ja jatkoin seuraavaan huoneeseen, taas.

Milo Kevin Clayton/ Samael
Seurasin minua korkeammassa asemassa olevampaa miestä, ja hymähdin. "Uskon, että rakastut paikkaan", totesin juuri ja juuri housuissani pysyen. Mies vilkaisi minua ja tuhahti vastaukseksi, "Niinhän sinä sanot." Jatkoin tarpomista ylpeyttäni menettämättä. "Eikö olisi mitään nopeampaa tapaa kulkea?", kysyin kulma koholla. Mies naurahti makeasti ja nyökkäsi, "Itseasiassa olisi, mutta luuletko todellakin, että minä jaksaisin? Katsohan taakkaani." Vilkaisin enkeliä huvikseni ja kohautin olkiani. Kieltämättä muutaman kymmenen demonin luikerrellessa sisälläsi oli vaikeaa pysyä hemaisevana. Tartuin vastauksesta huolimatta herran olkapäähän ja teleporttasin meidät laitoksen lähimpään puskaan. Mies suorastaan kiehui raivosta minun päätökseni takia.

Matthew "Maddy" Brooks
Tuijotin huoneeni ovea kulmat kurtussa. En minä halunnut astua kynnyksen yli ilman hyvää toveriani. Huokaisin hiljaa ja vilkaisin käytävän läpi muiden ihmisten varalta - etenkin Haileyn. Ketään ei näkynyt, joten pääsin lähtemään oven edustalta käymättä kertaakaan huoneessa. Sen sijaan päätin suunnata suuret räpyläni kohti huoneen ovea, joka vaikutti mielenkiintoisemmalta kuin omani. En koputtanut oveen - tai no periaatteessa en kerennyt. Ohitseni lennähti likan perkule, joka asteli huoneesta pois punastellen - häpeästä kai. En antanut tilanteen jähmetyttää minua vaan jatkoin ihan rohkein askelin huoneen sisälle. Luulin jo hetken, että saisin rauhaisan hetken tonkia muiden tavaroita, mutta turhaan. Huoneessa olikin vielä joku jätkänkin perkele. "Terveiks", totesin vähättelevästi ja vilkaisin kundin läpi.

Louise
Tuijotan pyörivää pesukonetta puolinukuksissa. Hätkähdän kovaääniseen piippaukseen, joka on lähtöisin tästä edessäni mölyävästä masiinasta. Avaan hiljalleen silmäni ja olen jo ottamassa lattiasta tukea noustakseni, mutta joku estää minua. "Mitäs enkelini on tehnyt, kun täällä lymyilee?" Jenkinsin äänestä pystyy tuntemaan ironian. Murahdan ja riuhtaisen käteni irti hänen otteestaan. Kampean itseni ylös, mies seuraa perässä. Hoitaja hipaisee kaulaani enkä jaksa edes estää häntä. "Pidin enemmän äkeästä puolestasi", Jenkins toteaa harmilliseen sävyyn. "Kiitosta vaan", mutisen, alkaessani lapata vaatteita ulos pyykinpesukoneesta. Yhtäkkiä mies tempaisee minut ympäri ja suutelee minua rajusti. Se riitti. Puraisen miestä huuleen ja lähden juoksuun. "SINÄ PIRULAINEN! ODOTA VAIN, KUNNES LÖYDÄN SINUT!" Jenkins huutaa keuhkojen täydeltä. Jostakin syystä alan nauramaan kuin viimeistä päivää. Juoksen suoraan yläkertaan naurua pidättelemättä.

ACE kummasteli huoneparinsa käytöstä mykistyneenä - Pientä hymyn alkua lukuunottamatta. "Hei hetkonen", nuorukainen sai lopulta soperretuksi, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Hamehelmainen oli lähtenyt huoneesta ajat sitten (?). Nappisilmäinen hekotti aikansa, kunnes tuntemattomat kasvot omaava kaksilahkeinen keskeytti hänen hetkensä. "Ööö.. Hei?", toiseltaan nimeltään Ryker mumisi vastaukseksi ja hieraisi niskaansa. Lähemmäs yhdeksäntoistavuotias oli kieltämättä vaivaantunut, mutta pieni hymyn pilkahdus huulilla saattoi pelastaa tilanteen. "Etsitkö vai kadotitko jotakin? Tunnenko minä edes sinua?", Gibbsin esikoinen kyseli aikansa lisäten loppuun kiusallisen naurahduksensa.

Milo Kevin Clayton/ Samael
Astelin pois puskasta iso kiho perässäni. "No mitä mieltä olet?", kysyin leuka hieman pystyssä. Enkeli käveli vierelleni ja tuhahti, "Älä vielä juhlista vaan kerro miksi hitossa toit minut jonnekin alakoululaisten päämajaan? Enhän minä heistä armeijaa voi kyhätä." Naurahdin tuhoten miehen ennakkoluulot, "Älä vielä tuomitse", vastasin samalla mitalla, mutta hillitsin itseni heti nähtyäni enkelin ilmeen. Mies ohitti minut ja näytti kävelevän kohti pääovia virnistäen, "Hyvä", hän mumisi perään. Katsoin häntä silmät pyöreinä ja kirin kiinni. "Jää ulos vahtiin ja lukitse kaikki mahdolliset uloskäynnit, kun sanon niin", enkeli selitti ohjeet melkeinpä sotilaallisesti. Kohautin olkiani ja jäin kuistille avuttoman näköisenä.
(Samael) Rakennus oli odotettua suurempi - ja paljon sokkeloisempi - mutta se sai kelvata hetkelliseksi tukikohdaksi. Muutama ihmisen rääpäle kehtasi laskea silmänsä minuun. Virnistin mielessäni, kun pystyin jo kuvittelemaan nuo rotat kuolleina. Lähdin katsomaan paikkoja hyvällä omatunnolla - leuka tietenkin pystyssä.

Remy
Tuntui kuin pieni ikuisuus olisi ollut minun ja heidän välissä. Pääsin kuitenkin lopulta vaimoni luokse, vaikkakin liian myöhään. Muutama kyynel pääsi vierähtämään jo itse tilanteen takia, "EZORA!" Kaaduin polvilleni aivan naisen viereen. Kaappasin hänet syliini ja annoin kaiken tulla. "Mitä he tekivät sinulle", huusin itsekseni, ja kyyneleet valuivat hänen päälleen kuin uhrilampaan veri teurastajan kädelle. Painoin pääni vasten hänen kylmää vartaloaan. Olisin vain halunnut ajan pysähtyvän siihen.
Heräsin märän kyynellammikkoni keskeltä ja olin menettänyt ajan tajun aikoja sitten, mutta mikään ei korjannut sitä että Ezora oli kuollut. Nousin lopulta ylös - en todellakaan siksi, että olisin halunnut, minut pikemminkin pakotettiin. Toinen puoli minussa käski kostaa tämän tekijöille, toinen - Ezora - puoli taas ei. Kosto oli oikeastaan Ezoran arvojen vastaista - minua ei tosin kiinnostanut. Hän, kun oli nyt kuollut. Vilkaisin hyllyltä näpistettyjä purkkeja tuhahtaen. Jokainen demoni saisi maksaa teoistaan. Pudotin yhden purkeista alas ja annoin sen sisällä lymynneelle enkelille luvan. Sen jälkeen pudotin kaikki loput. Muuta en voinut sanoa kuin että, kauppa näytti siltä kuin siellä olisi tapahtunut ydinpommin ja ydinvoimalan yhteinen räjähdys.

✄ YLILUONNOLLINEN LOMAKE ✄

- pituutta löytynee n. 183cm
- Adrielin siivissä on vivahde vaaleansinistä, mutta muuten ne ovat lähes luonnonvalkoiset
- enkelillä on harmaat silmät ja lähes mustat hiukset
- Hamidin suku tulee lähi-idän suunnalta ja paon edessä hän menetti yhteyden perheensä
- Adrielin yksi "kyky" on ylikuormittaa toisen ajatukset niin paljon, että se aiheuttaa kipua, tietyissä tapauksissa lievää muistinmenetystä, puoli tajuttomuutta ja pahimmassa tapauksessa kuolemaa - tosi harvoin kyllä.
- Toisella voimalla on hieman enemmän vaikutusta myös itse mieheen kuin ensimmäisellä. Enkeli pystyy nimittäin pelkkien tunteidensa pohjalta esim. tuhoamaan kokonaisen rakennuksen - sitä tuskin tekemättä. Adriel voi tietämättään myös vahingoittaa itseään tai toisia, jos sattuu esim. vihaiselle päälle. Tämän takia voima voi olla myös vaarallinen, sillä enkeli ei aina huomaa käyttävänsä sitä.
- Hamidin kolmas voima on se, että hän pystyy näkemään, tuntemaan ja kuulemaan asiat kaksi kertaa paremmin kuin tavalliset ihmiset, mutta tämä on myös enkelin heikkous. Jos joku nyt esim. puukottaisi Adrieliä, häneltä veisi kaksi kertaa kauemmin parantua siitä kuin muilta. Enkeli tosin pystyy auttamaan tavallisia ihmisiä, jotka ovat menettäneet tunto-, haju-, näkö-, maku- tai kuuloaistinsa. Hän voi tuoda aistit takaisin tälle henkilölle.

✝ MINILOMAKE ✝
✗ Adriel ✗ Hamid Jaco Liuzzi ✗ 22 ✗ Ei ainakaa hame liehu✗ Biseksuaali ✗ Enkeli ✗

http://aijaa.com/avLAdM

Louise
Pysähdyn alakerran siivouskomeron luokse haukkomaan henkeä. Tuntuu, kuin olisin saanut ainakin osan elämänilostani takaisin. Yhtäkkiä huomaan hirviöhoitajan saapuvan sisään. Painan selkäni mahdollisimman nopeasti seinän kulmaan ja pidätän hengitystäni, kunnes hän menee ohi (?). "Paska", mutisen itsekseni. Mahtava fiilikseni on tiessään. Uskaltaudun vapisevin käsin kurkistaa ulos läheisestä ikkunasta. Ulkona odottaa joku hyvinkin tärkeän oloinen mies, jota en ole koskaan nähnyt. Kierähdän pois ikkunan luota (sillee selkä seinää vasten kyl te tajuutte). Hengitän raskaasti, enkä tiedä, mitä tehdä.

Blair
Jynssään lattiaa kuin viimeistä päivää. Pussi tuntuu polttelevan taskussani ja yritän kaikkeni, etten vetäisi sitä esiin. Puristan mopista ylimääräiset vedet pihalle ja laitan sen takaisin komeroon. Tartun vesiämpäriin, joka osoittautui yllättävän painavaksi minulle, mutta saan sen vaivoin kammettua vessan pesualtaan luo, missä saatan tyhjentää sen likavedestä. Pyyhkäisen hiussuortuvan ja toisenkin pois silmiltäni viedessäni ämpäriä komeroon. Lopulta suljen komeron oven ja lähden astelemaan huoneeseeni - tai siis minun ja huoneparini huoneeseen. Törmään matkalla vaalehiuksiseen - okei, sävy on lähempänä toffeeta minun mielestäni - tyttöseen. "Mitäs sitä on tehty, kun oot noin paskan homman saanut?" kysäisen ihan piruuttani ja virne leviää huulilleni. En kuitenkaan jää odottamaan laitoslaisen vastausta vaan jatkan matkaani. Epäröin hetken oven luona, mutta piakkoin huomaan sen olevan auki. "Jos sitten kuitenkin autat", pyydän mahdollisimman varmaan sävyyn astuessani huoneeseemme. Kauhukseni kuitenkin huomaan, että huoneensiivoojia onkin kaksi, ja toinen on huoneessamme. "Niin, että mihin laitoit sen muistivihkon", yritän korjata puheitani ja olla kuin toista jätkää ei olisikaan ja kuin en olisi keskeyttänyt heidän keskusteluaan.

Hoi kaikki!
Uus "plugi" löyty, joka on tosin nyt nimellä Dubtrack. Tää Dubtrack on samanlainen kun plugi, mut vähän erilaine. https://www.dubtrack.fm/join/pienet-idiootit salasana on ranskis :'D

Samael
En kerennyt tutkimaan jokaista talon nurkkaa - kiireen ollessa yksi syy. Virnistin omahyväisesti ja siirryin talon keskisimpään kohtaan, mitä löysin. "Nyt", lähetin alaiselleni mitään oikeasti sanomatta. Hän tietenkin seurasi ohjeitani ja lukitsi jokaisen uloskäynnin, jonka saattoi löytää. Odotin aikani, että tuntisin jonkunlaisen nyökkäyksen mieheltä, ja pian sellainen tulikin. Etsin katseellani uhrilahjaa, kunnes sellainen käveli sopivasti ohitseni. Nykäisin ihmisen pennun käsivarsieni syövereihin ja hymyilin ylimielisesti. Pentu tietenkin kiljui ja rimpuili, mutta turhaan. "Sinä olet osa jotain hienoa ja edistät sitä, joten lopeta turhamainen nyyhkytyksesi", selittelin tuomitseva virne huulillani. Onnekseni pentu ei kauaa kestänyt ja pystyin aloittamaan riittini. "Tämä on sinulle Isä", lisäsin muminani väliin ja katsoin taivaalle - tosiasiassa kattoon. Pudotin rotan pois puhtosilta käsiltäni ja avasin omat ranteeni. Niitä oli kaikkialla - synkemmästä valoisempaan - ja nyt ne saisivat olla kaikissa. Olin vihdoin askeleen lähempänä Isääni ja Hänen valtakuntaansa.

Hailey
"Siivosin" huoneen - tai oikeastaan huonetta ei tarvinnut siivota, kun se oli jo tarpeeksi siisti minun silmiini, mutta huitasin hieman pölyä pois pöydältä lattialle. Olin mielestäni valmis ja käännyin ympäri, oven suuntaan. Laskin kämmeneni kahvalla, jonka painoin alas ja työnsin ovea. Valkea ovi avautui ja katsoin käytävällä lentäviä mustia pilviä kulmat koholla. Kaikki pilvet menivät ohi ja jäin vain tuijottamaan niitä.

Milo Kevin Clayton
Enkeli mumisi minulle jälleen enkeliradionsa kautta, mutta viesti oli niin epämääräinen, että epäilin sitä hetken. Pomoni ei tosin näyttänyt kovin riemastuneelta epäilyksieni suhteen vaan passitti minua kahta kauheammin etenemään. Laskin käteni samalla kaataen ikkunoita ja ovia suojaavat muurit, jottei kukaan olisi päässyt ulos, mutta näemmä sekin mahdollisuus piti antaa. Astelin selkä suorassa rakennuksen sisälle, joka alkoi jo muistuttaa kotia. Pomoni taisi olla ruokalassa mumisemassa, mutta minun sen sijaan piti jatkaa yläkertaan. Etsiä kuulemma hyviä ruumillistumia ja sitä rataa. Nousin portaat hieman keveämmin ja hymyilin pitkästä aikaa. Olimme viimein voitolla. Päästyäni tokaan kerrokseen silmiini osui heti käytävän puolella seisoskeleva nuori nainen, joka kirjaimellisesti tuijotti vain ympärilleen (?). Hymähdin hiljaa ja saavutin pian neidin niin hyvin, että sain otteen hänestä, "Sinustahan tulisi hyvä meikäläinen." Silmäni värjäytyivät mustiksi ihan tuosta vain.

Hailey
Käänsin päätäni siihen suuntaan, missä oli henkilö joka tarttui minuun. Mies piti minusta kovasti kiinni, varmaan luuli etten pääsisi karkuun. "Älä koske!" huusin ja rimpuillen pääsin irti kaksilahkeisen otteesta. Lähdin nopeasti takaisin huoneeseen, jossa äsken olin. Lukitsin oven tuolilla ja käännyin ympäri, katse ikkunassa. Kävelin ikkunan luokse, jonka rikoin kyynärpäälläni saaden haavoja, mutta vähät siitä. Katsoin ikkunasta ulos ja huomasin jonkinlaisen putkilon ikkunan vieressä. Putkilo ei kestä varmaankaan painoa, mutta ajattelin että kuitenkin kokeilisen.
Siispä hyppäsin ikkunalaudalle ja otin kaiteesta kiinni, joka oli kaiteen alapuolella. Laskeuduin roikkumaan kaiteelle ja katsoin vierelläni olevaa putkiloa. Otin putkilosta kiinni. Liu'uin hetken aikaa alas, kunnes putkilo katkesi ja tymähdin maahan. Pari vaivaista kirosanaa lipsahti suustani ja jäin istumaan hetkeksi aikaa maahan, kunnes mies tulee hakemaan minut takaisin.

FORREST heräsi kosketukseen. Hän suorastaan hätkähti hereille, mutta hieman toisenlaiseen ympäristöön. Kevyt tuuli pyyhelsi nuorukaisen ohi ja toi tuntemattoman hänen vierelleen. "Mitä tämä on?", sinisilmäinen kysyi hymyillen häkeltyneenä. Vieras vaikutti mukavalta ollakseen niinkin vakavan näköinen. "Olet kuollut. Periaatteessa", tuntematon vastasi hymyillen takaisin. Seitsemäntoistakesäinen oli nousemassa pukumiehen tasolle, mutta tuo tönäisi nuorukaisen takaisin istumaan heinien keskelle. "Voin tietenkin auttaa sinua, mutta tarvitsen sinulta jotakin", muukalainen selitti hymyn yltyessä suuremmaksi. Toiseltaan nimeltään Lucky olisi toivonut tässä kohtaa heräävänsä, mutta niin ei kuitenkaan tapahtunut. Sen sijaan hän joutui kuuntelemaan tuntemattoman ehdotuksen.

Sossuu

//Ei oo hiljasta tai mitään :'D

ACE antoi periksi tulijalle ja hyväksyi sen, ettei tämä varmaan ikinä tulisi puhumaan. Niinpä nuorukainen päätti lähteä huoneestaan, jottei olisi tunkeilijan tiellä. Toisekseen hänellä oli polttava halu löytää auton avaimet, jotta pääsisi pienelle ajelulle - Vaikkei nappisilmäinen ollutkaan parhaimmassa mahdollisessa ajokunnossa. "Edgar Poe", toiseltaan nimeltään Ryker töksäytti vastaan tulleelle punertava hiuksiselle, joka nyt sattui käyttämään samaa huoneen ovea (?). Nuorukaisen huulille levisi tietenkin suuri ja riemuikas hymy. "Muistio.. Niin", Gibbsin esikoinen mumisi kummissaan ja hymähti. Hän oli huono valehtelija suoraan sanoen - Etenkin aineissa ollessaan. "Käyn vilkaisemassa keittiön, jospa olisit jättänyt sen sinne", lähes yhdeksäntoistavuotias korjasi nopeasti ja suoristi ryhtinsä, "Siispä palaan pian." Niin vain nappisilmäinen lähti pois huoneesta - jättäen punertava hiuksisen sekä kummallisuuden taakseen - kohdaten portaat alakertaan. Nuorukainen ei kuitenkaan kerennyt kahta porrasta pidemmälle, kun hän joutuikin jo eriskummallisen näköisen olennon kanssa kasvokkain. Mitään sanomatta olento otti haltijakseen Acen (?).

/Saako näin siis tehdä demonin? Jos ei, niin voin muokata rooliani. :'D
//Hei kaikki. C:

FORREST tunsi tuntemattoman miehen kosketuksen. "Nyt se on sitten menoa", hän saneli viimeisimpinä sanoinaan ja tuhahti. Pian joku muu olisi vastuussa nuorukaisen kehosta, mutta sitten tapahtuikin ihme - Joko mies epäonnistui tavoitteessaan tai sinisilmää onnisti, mutta jotain silti tapahtui. Toiseltaan nimeltään Lucky nimittäin heräsi ihan omin avuin. Sinisilmäisen kehoa tai mieltä ei hallinnut ketään muu kuin hän itse. Melkein seitsemäntoistavuotias oli noussut istumaan ja antanut katseensa käydä valkoisella maalilla värjätyillä seinillä. Sen jälkeen hän vilkaisi vierailijan läpi ja viimeisimpänä hän tarkisti oman kuntonsa. Ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sinisilmäinen oli lyhyesti sanottuna kunnossa - Ei naarmuja, murtumia tai kolhuja missään. Forrest repäisi letkunsa pois, vaikka se sattuikin ja etsi katseellaan housuja. Poju heitti peiton sivuun ja nousi pois vuoteeltaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Hänellä oli yhtäkkiä kiire - Kiire löytää muut. Kiire löytää Louise. "Kuka sinä olet?", nuorukainen kysyi housujensa metsästyksen ohella ja hymyili. Kaikki oli - kumma kyllä - hyvin.

Maddy
Niinhän se kai meni, kun yksi lähti toinen tuli. Sattumalta tulija oli sama likka, joka oli aikasemmin tullut vastaan käytävällä (?). "Mihis sä muistivihkoo tarttet?", kysyin kulmiani kurtistaen ja silmäilin siinä ohella huonetta. Ihme sakkia täälläkin punkkasi. "Niin punkku mitä varten sinä tarvitsit sen? Ei tässä koko päivää aikaa ole", hoputin tuhahtaen ja jätin katseeni vaeltamaan likkaan. Jos saisin hetken olla rauhassa tuon kanssa, uskoisin, että minulla olisi mahkuja häneen, "Ja voinks mä kenties auttaa sen etsimises?" Käytävältä kuului kieltämättä outoja huutoja, mutta tällä hetkellä minua kiinnosti tietää enemmän mätsäisikö matto tapettiin. Ajatukseni takia lärviini levisi pieni virne.

Kylie
Istuskelin huoneessa, joka tuoksui desifiointiaineelta. Aika täällä kävi tylsäksi, koska piti vain odottaa, että nuorimies heräisi. Tovin päästä kyseinen herra heräsi - yllättävän hyvässä kunnossa. Kohotin toista kulmaa katsoessani nuorukaista. "Miten sinä-", aloitin mutta päätin olla kysymättä enempää.
"Olen yksi hoitajista", vastasin blondille ja hymähdin. Olin edelleen hieman ymmälläni, kun poika näytti hyväkuntoiselta, vaikka oli joutunutkin auton uhriksi ja saanut monia ruhjeita sekä murtumia.

Jätkät hei :c