RP ✄ I feel free when I see no one #2

Hailey
Käänsin päätäni ovelle ja pyöräytin silmiäni. "Ai teit oli enemmänki jotka karkas, vai karkasittko te?", kysyin pieni virne huulillani, vaikka sitä kukaan näkisi, ellei joku seiso oven edessä ja katso huoneen sisälle, mutta tuskin. Kuulin tytöltä kysymyksen, jonka seurauksena tuhahdin. "Täällä paskaläjässä syödään ruokaa. Jos meinasit syödä homehtunutta ruokaa, nii mikäs siin sitte", vastasin tytölle. Kuulin mahani murinan, mutta en siitä välittänyt. Sillä minä en meinannut syödä homeista ruokaa.

Milo Kevin Clayton
Vilkaisin Samaelia arvioivasti, ja kohautin olkiani. Vaikka käskyssä olikin jotakin hyvin kummallista päätin silti noudattaa sitä. Toisekseen Samael ei hyväksynyt niskurointia, ja siitä yleensä seurasi jotakin kaikkea muuta kuin hyvää. Samael aikaa tuhlaamatta siirryin puolin aulaan, ja ihan ensiksi kyhäsin itselleni suunnitelmaa. Suunnitelmien keksiminen sai kuitenkin jäädä sellaiselle jolla oli aikaa siihen. Astelin varmoin askelin kohti hyllyjä ja katselin krääsää läpi. Pian mustasavuinen purkki erottui muista samantapaisista. Niinpä nappasin lasipurkin sen kummempia ajattelematta, mutta harmikseni selkäni takaa sattui juuri sillä hetkellä kuulumaan vihaisen hento ärähtdys.

Sori jos toi rooli o sekava yms mu roolasin ny puhelimel nii korjaan si vaik sunnuntain

//Minni, ei ollu sekava, mut oisit roolassu tos samal Brooksillaki ku me muut ei oikei voida jatkaa muuten :'D

Hei älkää antako tän kuolla D:

Matthew "Maddy" Brooks
Pitkät piuhani eivät vieneet ajatukseni kulkua sen paremmin eteenpäin kuin laksatiivinen pilleri ripulia. Käännyin oveni suuntaan, kuuntelin blondia ja yhdistelin niin sanotusti palasia yhteen, kunnes minulle valkeni. Paskat metsälatvusto ollut hiljaa, kun hän ei edes eristyksiin asti kerennyt. "Mitä yrität visertää blondi?", kysyin ääntäni korottaen, ja kuka tahansa joka tunsi minua edes vähän tiesi, että olin räjähtämässä ihan justiinsa. Yritin nähdä kaltereiden takaa likkaa, mutta turhaan. Arkkitehtuuri voitti tällä kertaa. "Forresko sattui nyt vain jäämään auton alle?", lisäsin perään, ja kirosin kovaan ääneen. "Saatanan perkele", totesin itsekseni ja huusin. Löin oveani, vaikken siitä mitenkään hyötynytkään. "VASTAA PERKELE, KUN KYSYTÄÄN", karjaisin perään ja osoitin kauniisti esitetyn kysymykseni metsikön seinäruusulle. Siirryin syrjään oven takaa ja painoin pääni seinään - tai no itseasiassa löin pääni seinää vasten, mutta minulle se oli sama asia. "Saatana", töksäytin vielä perään, ja kenenkään huomaamatta päästin yhden ellen muutaman toisenkin kyyneleen silmäkulmastani. Minut oli aina nähty kovaäänisenä ja viisvee rivosuuna, muttei koskaan herkkänä - eikä tultaisi nytkään. Pyyhkäisin kyyneleet pois ja pidin pääni kovan kylmää seinää vasten.

ACE unohti hetkeksi oven takana odottelevat ystävänsä, ja sen sijaan keskittyi tuijottamaan hamehelmaista. Nuorukaisen toinen kulma nousi korkeammalle kuin toinen, ja pieni hämmentyneen huvittunut virnistys ilmestyi hänen huulilleen. "Jos vaikka ensin hyppäisit ikkunasta ulos, sitten piiloutuisit ja viimeiseksi avaisit oven?", nappisilmäinen ehdotti huvittuneena hymyillen. Tosin ennen kuin punertava hiuksinen olisi kerennyt pakottamaan jalkansa ylös ja kävelemään ovelle niin lähemmäs yhdeksäntoistavuotias pinkaisi ylös ja laahusti itse oven taakse. Hän käänsi kahvasta, ja vilkaisi käytävän puolella kökkiviä kavereitaan hymy suin. Ace veti housujensa taskusta muutaman pussin samaa, mitä oli itsekin hetki sitten poltellut ja ojensi ne ystävilleen. "Voitte maksaa sitten huomenna", toiseltaan nimeltään Ryker huikkasi kaksikon perään ja hymyili. Kaikki sai Gibbsin esikoisen hymyilemään - Etenkin juuri tällä hetkellä. Hän painoi oven kiinni ja kääntyi huoneparinsa suuntaan. "Mukavia nuoria nuo", nuorukainen totesi tökerösti ja naurahti. Nappisilmäinen asteli omalle sängylleen, ja lysähti selälleen. "Mitä sinä oikein kirjaat sinne pieneen kirjaasi?", Ace kysyi pieni hymy huulillaan, ja sulki silmänsä, jotta hän pystyisi käyttämään kaikkia aistejaan - Huumeiden sivuvaikutuksia toisin sanoen.

Louise
Uusi tulokas alkaa viisastelemaan ruoan laadusta. "Syön mitä tahansa kunhan vaan jotain saisin", mutisen hienohelmalle turhautuneena. Kuulen Brooksin järkyttyneen äänen turhankin voimakkaasti. Tuntuu, kuin jätkästä lähtisi aaltoja, jotka saavat muut voimaan pahoin ja tietämään, että se on menoa nyt. Pomppaan pystyyn sellissäni, ja odotan. Odotan niin kauan, että poika saa höyryt pihalle. "Vastaan toki, kunhan annat suunvuoron!" huudan takaisin. Painan käteni oven jäisiin kaltereihin ja hamuilen katseellani järkyttynyttä poikaa - vaan eihän häntä löydy. "Kuule, et ole ainoa, joka kaipaa häntä", aloitan hiljaa. "Mutta niin siinä kävi, ei sitä kukaan voinut arvata. Äläkä keskeytä", pystyn oikein kuvitella, kuinka hän alkaisi taas huutamaan, mutta niin ei näy käyvän (?). "Hän on luultavimmin elossa, ainakin ensiapuhenkilöiden toimien mukaan, eihän häntä muuten olisi autettu. Joten nyt iso mies kokoat itsesi ja odotat. Odotat parempia päiviä", lasken käteni irti kaltereista harvinaisen huonon puheeni jälkeen ja painan takamukseni jälleen Kuhmun - siis tyynyni - päälle.

Blair
En osaa sanoa mitään tuolle hyväntuuliselle pojalle, joka heitti helkkarin hyvän ehdotuksen. "Kai se niinkin kävisi?" sanahdan lopulta olkiani kohautellen. Katson, kuinka poju laahustaa varmoin askelin ovelle. Seurailen tapahtumia sivulta ja koetan olla mahdollisimman näkymätön vieraille. Huumebisneksiä Turvakodossa - mikäs siinä sitten. Hätkähdän takaisin tähän maailmaan kuullessani oven narahduksen pojan sulkiessa sen (?). Kuulen jätkän sanat ja naurahdan hiljaa. "Riippuu toki miltä kantilta katsoo", vastaan hymyn koristaessa huuliani. Ehdin kirjata vain pari sanaa, kun poika onkin jälleen entisellä paikallaan ja kysyy minulta kysymyksen. Nostan katseeni muistiosta huonetoveriini, joka tuntuu nauttivan aineista oikein kunnolla. "Että olisi varmaan kiva tietää miltä sinusta tuntuu", lipsautan kuin mikäkin idiootti. Koetan vetää sanani takaisin, mutta tajuan liian myöhään. "Tai siis.. E-enhän minä nyt tarkoittanut.." soperran nolona.

Hailey
Kuuntelin huvittuneena Brooksin huutoa puoliunessa. "Herranen aika Brooks. Iso mies, älä käyttäydy ku joku viisvee kakara, joka ei saa karkkipäivänä karkkia", sanoin kaksilahkeiselle turhautuneena. Räpyttelin silmiä auki, vaikka tuntuikin siltä, että luomet painautuisivat pian jälleen kiinni. Noh, suljin silmäni jälleen ja kuuntelin tytön, sekä housuväkisen keskustelua. "Kultakutri, ei kannata kuitenkaa syödä homeista Turvakodon ruokaa, sillä se on shittii. Ihan näin vinkkinä", sanoin hamehelmaiselle väsyneellä äänelläni.

Milo Kevin Clayton
Vilkaisin sivusilmällä taakseni, ja arvioin tilanteen parhaaksi näkemälläni tavalla. "Laske se alas", kuului selkäni takaa, ja äänenpaino sen kun vain voimistui. Sen sijaan, että olisin totellut naista päästinkin purkin lipsumaan hyppysistäni ja putoamaan lattialle. Purkki särkyi sekunnin murto-osassa, ja se murto-osa riitti minulle. Käännyin naista kohti, ja hänen ollessa häkeltynyt lasipurkin tuhosta pääsin hänen lähelleen. Tummasilmä oli alkamassa loitsia jotakin, jolloin näin tekoni oikeutetuksi. Repäisin neidin henkitorven omiin pieniin kätösiini, mutta päätin lopulta lopettaa hänen kärsmiyksensä naksauttamalla muutaman niskanikaman sijoiltaan vaivattomalla sormien sivalluksella. Nainen putosi maahan, ja takahuoneesta oli ryntäämässä joku hänen seuralaisensa. Onnekseni sain pudotettua viimeisetkin ystäväiseni vapauteen ja vieläpä karattua paikalta ennen seuralaisen ilmestymistä. Samael tulisi olemaan ylpeä minusta, vaikkei sitä ääneen sanoisikaan.

FORREST tunsi kiikkuvan puolelta toiselle, mutta alitajunnassaan hän luuli olevansa riippumatolla niin kuin silloin seitsemänvuotiaana. Nuorukainen oli sinä päivänä jätetty yksin kotiin, sillä aikaa kun muu perhe oli mennyt syömään. Noihin aikoihin poju asui hieman vaatimattomissa oloissa, ja perheellä ei ollut liiemmin rahaa elättää kaikkia. Sinisilmäinen, kun oli yleensä se liika ratas ja ei-niin-toivottu tapaus niin hänet päätettiin jättää kotiin. Rauhallisen tuulenpuuskan rikkoi kovaääninen puhe sieltä täältä, yhtäkkinen nopeus ja valo, joka pisti toiseltaan nimeltään Luckyn silmiin. "Laitetaan 10mm morfiinia suoraan suoneen", ensihoitajalääkäri komensi muille sinisilmäisen ympärille hääriville. Lyhyessä hetkessä kaikki kipu oli poissa, ja nuoriherra oli saanut seuraa riippumatolle. Sinisilmäinen vei kätensä hamehelmaisen niskan taakse samalla, kun kaikki pimeni. Ensihoitajien pahin pelko oli se, että Mannin sukua oleva kuolisi heidän käsiinsä ja juttu puhkeaisi juristiselle puolelle. Lähemmäs seitsemäntoistavuotiasta pidettiin ensiavussa noin kolme tuntia ennen kuin hänet saatiin kutakuinkin korjatuksi. Nuorukainen siirrettiin vuodeosastolle, ja tapausta valvonut ja ohjannut naislääkäri kävi aulassa odottaneen naisen juttusilla. "Ymmärsinkö oikein, että te olette sen nuorenherran saattaja?", lääkäri kysyi kulmiaansa kohottaen pitäen muutamaa tärkeää paperia käsissään.

/Hei pitkästä aikaa, C: ja anteeksi etten ole roolinut, mutta on ollut hieman kiireitä ja rooliminen on sitten jäänyt hieman vähäisemmälle. :c Yritän olla aktiivisempi jatkossa. C: :'D

Kylie
Istuskelin edelleen aulassa odotellen, jospa tulisi joku lääkäri juttusille. Huomasin naislääkärin tulleen luokseni ja käänsin katseeni häneen. "Ymmärsit täysin oikein", sanoin naislääkärille. Vilkaisin nopeasti hänen papereihin, vaikka en nähnytkään, mitä niissä luki, enkä kyllä halunnutkaan. "Uskoisin, että sinulla on lisää kerrottavaa. Kai nuorukainen selviää?", kysyin lääkäriltä katse edelleen hänessä.

ACE oli nukahtamassa rauhalliseen hiljaisuuteen, mutta punertava hiuksisen lipsautus herätti nuorukaisen - Tai ainakin hänen mielenkiintonsa. Nappisilmäinen raotti toista silmäänsä ja vilkaisi hamehelmaista arvioivasti. "Kaipa sinä kestäisit sen", melkein yhdeksäntoistavuotias vastasi hymyillen vinoon. Hän nousi rauhallisesti istumaan, kaivoi viimeisen ruohupussin taskunpohjastaan ja hymähti. "Jos jäät kiinni et mainitse minusta mitään", toiseltaan nimeltään Ryker totesi. Pieni virne kiri nuorenherran huulille, kun hän loi mielikuvaa huoneparistaan, joka olisi ihan mömmöjen vietävänä. "Äläkä vedä kaikkea heti sisään, ellet halua yskänpuuskaa", nappisilmäinen ohjeisti ensikertalaista, ja piti pussia hamehelmaisen silmien alla (?). "Siis jos olet kiinnostunut asiasta tietenkin", Gibbsin esikoinen lisäsi loppuun, ja virnisti. Jotenkin Acen oli vaikea uskoa, että punertava hiuksinen tarttuisi tilaisuuteen ihan vain saamansa ensivaikutelman perusteella.

Blair
Yritän parhaani mukaan pitää katsettani erossa pojasta - ja varsinkin tämän houkuttelevasta pussista. Katsahdan huonepariani arvioivasti ja seurailen hänen tekemisiään ja puheitaan. "Mitä siinä virnuilet?" kysyn loukkantuneeseen sävyyn, jolla yritän peitellä epävarmuuttani. "En mainitse mitään, en vedä kaikkea henkeen ja kyllä, kai nyt sitten olen kiinnostunut", vastailen parhaani mukaan katse pussissa. Nappaan pussukan jätkän hyppysistä (?) ja pyörittelen sitä sormissani. Rehellisesti sanoen en uskaltanut edes elätellä toivoa, että hän oikeasti antaisi ainetta minulle, minkä johdosta en nyt tiedä mitä tehdä. "Tuota.. jos nyt tämän otan niin tuleeko minusta sitten ihan vakikäyttäjä?" kysäisen nolona ja varon katsomasta vanhempaa poikaa.

FORRESTIA HOITANUT NAISLÄÄKÄRI kuunteli saattajaksi osoittautunutta naista ilme värähtämättä. "Siitä minun pitikin tulla sinulle kertomaan", nainen aloitti huokaisten, ja jatkoi, "Tilanne on nyt sen verran epävarmaa, ettei ole varmaa selviääkö hän". Lääkäri vilkaisi hetkeksi muualle, jottei hänen tunteilunsa haittaisi työntekoa. "Potilas sai vakavia vammoja päänseudulle sekä alavartaloon, minkä takia on vielä niin aikaista sanoa mitään", nainen lisäsi, "Voimme raportoida heti, jos hänen tilansa muuttuu, mutta en voi antaa muuta neuvoksi kuin, että nyt olisi hyvä hetki käydä juttelemassa hänelle, jos haluat". Naislääkäri näki sivusilmällä, että häntä tarvittaisiin muualla, joten hän pyysi hiljaisin elein anteeksi ja lähti toisaalle kiireisin askelin.

Matthew "Maddy" Brooks
Pitäisi turpansa kiinni, pitäisivät kaikki. Iso mies missä? Minä näen vain turhautuneen, epävarman Matthewin. Brooksien onni ja ylpeys minun harteilla. "Paskat heistä", mumisin itsekseni ja löin seinää, mutta tuloksetta - mitä nyt saisin käteeni mustelman. Olin alkanut rypeä itsesäälissä, kunnes hoitajan perkele melui kaltereiden takana, mutta hänen ei ollut tarkoitus saada vain minun huomio vaan kaikkien eristyksissä olevien. "Herätkää penteleet! Teille olisi töitä tiedossa", hän komensi. Taapersin oven taakse ja virnistin, "Röörejäkö putsaamaan?". Hoitaja tiuskaisi minulle ja avasi sellini oven, "Älä koettele onneasi".

HUOMIO! Klo on nyt siis 06.25 ja työparit ovat täs;
- HAILEY & MADDY, HUONEET
- ACE, KEITTIÖ
- LOUISE, PESUTUPA
- ADALIA, VESSAT
- BLAIR, KÄYTÄVÄT
* jos ei tyksi jostaki voi kertoo nii katon jos muokkaan noit ja nii:Dd KAIKKI ERISTYKSIS OLEVAT PÄÄSEE NYT SIIS JALOTTELEE TÖIDE PARII

Hailey
Heräsin - tai ainakin melkein, nimittäin hoitajan kovaan ääneen. Tuhahdin ja nousin. Tepsuttelin oven luokse. "Ihanaa, töihin. Mutta olenhan ilman työparia?", kysyin hoitajalta, joka päästi minut pois sellistä. "Ei. Työparisi on tällä kertaa Brooks. Olette siivoamassa muiden huoneita", hän sanoi, tai oikeastaan tiuskaisi. Tuhahdin jälleen, sillä en pitänyt, että mukanani on seuraa, enkä myöskään siitä, että joutuisin siivoamaan muiden sottaisia huoneita.

Matthew "Maddy" Brooks
En voinut olla kuulematta nimeäni käytettävän, mutta että vielä keltanokan seurassa - huhuh. Pieni tuomitseva katseeni käväisi likassa, joka kaiken tämän aikaa oli ollut sellinsä suojissa, mutta eipä olisi enää. "Pah, hän? Kanakäsikö?", kysyin pilkallisen naurunpuuskan seasta, ja katsoin hoitajaa kulmat kurtussa. "Mielummin vaikka seinäruusu tuolta", totesin hiljalleen itseäni hilliten ja viittasin Louiseen. Hoitaja vaikutti kuitenkin olevan kuoleman vakavissaan, ja meni availemaan muille kurreille ovia. "Jee letitetäänkö vielä toisten perskarvat ja syödään sateenkaaria?", kysyin vihoissani ja heiluttelin käsiäni kuin irkkulainen menninkäinen konsanaan. Vilkaisin vielä valaan suuntaan ja tuhahdin. Mielummin olisin, vaikka syönyt jonkun hoitajan ulosteet. Lähdin talsimaan yläkertaa kohti olettaen, että likka seuraisi - tai olisi seuraamatta.

Hailey
Kävelin pois huoneestani ja katsoin hoitajaa. Laitoin käteni puuskaan. "Voin vaikka letittää lettis, kun se sattuukin olemaa tarpeeks pitkä, ja sateenkaaria voit syödä ihan yksinäs", vastasin kaksilahkeiselle virnuillen. Kun Brooks lähti pois kellarista, lähdin hänen perässään. "Eiköhän aleta töihin?", kysyin tummaveriköltä. "Toisaalta, en ainakaa meinannu tehä oikeestaa mitää", sanoin ja katsoin eteeni.

Matthew "Maddy" Brooks
Oliko keltanokka tosissaan? Ketä helvetti laitoksen väki luuli olevansa? "Kiva kuulla, että joku ottaa vastuun paskasta jäljestä, joka tulee olemaan töiden jälkeen huoneissa", vastasin välinpitämättömästi ja harpoin portaat ylös ensimmäiselle kerrokselle. Olikohan metsiköllä kaikki hyvin, ja vielä tärkeämpi kysymys kuului, miltä hän näytti tapaturman hetkellä. "En sattunu kuulemaan sun nimees muuten tai sit olit vaan nii tylsä et unohin sen", selittelin aikani kuluksi ja hymähdin, "Mun ei oo siis tarkotust kaveeraa sunkaa, mut meinasin vaa tulevaa varte, jos siis hoitajat haluu tietää työstään kieltäytyvän hyyppäsen nimen. Tai voinha mä aina osoittaaki". En olisi yllättynyt, vaikka valas olisikin ollut näitä "vanhempani eivät vain pitäneet minusta" - kersoja - että minä vihasin heitä. Ulospäin ja suustaan he olivat kuin pahimpiakin Fight clubbareita, mutta todellisuudessa he olivat vain yksinäisiä lellipentuja, joiden päivä ei vain sattunut kääntymään heidän tuurikseen. "Jote asiast ponivillee, miks oot tääl?", kysyin aikaa tappaakseni.

Hailey
Kävelin housuväkisen rinnalla. "En aijo ottaa sun syitä mun niskalle", tokaisin nopeasti. Olimme pian ensimmäisessä kerroksessa, ja kun Brooks esitti kysymyksen, käänsin katseeni häneen. "Voit kutsuu mua sil nimel mil tälläki hetkel", vastasin hänelle virnuillen. "Aiai, osottaminen on epäkohteliasta", sanoin kaksilahkeiselle, vaikka en edes itse välittänyt siitä, mikä oli epäkohteliasta ja mikä kohteliasta. Siirsin katseeni taas pois tummaveriköstä. "Kiinnostaaks se sua?", kysyin. Tiesin, tai ainakin luulisin, että tiedän mitä Brooks tulisi vastaamaan.

Matthew "Maddy" Brooks
Ensimmäistä kertaa minusta tuntui, kun oikea minäni olisi tullut esiin, "Alotetaaks näin alkuu vaik sillä, et sä pudotat ton helvetin esitykses ja asentees pois tai mä oon turvan kii koko loppupäivä?". Vilkaisin taakseni likkaa, joka halusi yhä pysyä nimettömänä. Tiesin, että osasin itsekin olla suhteellisen ärsyttävä ja lapsellinen aika ajoin, mutta kyllä ymmärsin sentää vastata minulle esitettyihin kysymyksiin. "Oo kertomat tai kerro, ajattelin vaa saada tän duuni tehdyks ilma sen kiusallisempii hiljasuuksii. Ootha sä sentää mu sluibapartneri", vastasin sen enempää showta vetämättä. Oli jotenkin vaihteeksi virkistävää olla se vakava Matthew, joka olin ennen kaikkea sitä nuoruuden tuutittamaa paskaa - tai no mielipuolinenhan monni minä olen aina ollut -, mutten koskaa yhtä kadoksissa kuin nyt. Ei ollut oikeastaan ketään kenelle olisin tai halusin avautua.

Hailey
Vilkuilin vähän väliä kaksilahkeisen suuntaan. "No sori, mut jos säki sit pudotat esitykses ja asentees?", kysyin tummaveriköltä. "Mut sit ku päästää "töihin" voin ehkä jopa kertoo sulle miks oon tääl ja nimen", sanoin Brooksille, samalla kun kävelimme ensimmäisen kerroksen käytävällä. Laskin käteni pois puuskasta ja venyttelin niitä hetken aikaa. Venyttelyn jälkeen laskin käteni takaisin alas, yläkroppani vierelle. Olimme lähellä siivouskomeroa, joten kiihdytin vauhtia. Avasin puisen oven auki ja otin sieltä ämpärin, sekä rätin - vaikka emme tuskin tulisi tekemään niillä mitään. Ojensin valkoisen ämpärin housuväkiselle ja rätin jätin itselleni.

Kylie
Huulilleni nousi epävarma hymy, jos sitä edes hymyksi voisi kutsua. Nyökkäsin naislääkärin kahteen ensimmäiseen lauseeseen. "Raportoikaa toki", tokaisin nopeasti, hieman ennekuin nainen lähti asioilleen. Suuntasin itseni kohti nuorukaisen huonetta, jonka eessä olinkin hetken etsiskelyn jälkeen. Avasin vitivalkoisen oven painamalla kahvan alas ja astuin desinfiointiaineelta tuoksuvaan huoneeseen. Suljin oven perässäni. Huomasin nuorenmiehen makaavan sängyllä, jonka vierellä oli parisen tuolia. Kävelin hissun hiljaa tuolien luokse ja istahdin yhdelle niistä.

Adalia
Kuulin tutun hoitajan äänen. Hoitaja päästi meidät kaikki pois selleistä, ja sanoikin uudelle tytölle, sekä Brooksille työtehtävät. En edes ehtinyt kysyä, missä olin ja kenen kanssa, kun hoitaja jo huusikin minulle vastauksen. Huokaisin hiljaa ja lähdin pois kellareista. Lähdin nopeasti kohti vessoja. Moni törmäili minuun tahallani, mutta en välittänyt niistä ollenkaan. Hetken kävelyn jälkeen olin vessoilla, jotka olivat tyhjät - onneksi. Vessan nurkassa oli vessaharja, sekä kumihanskat. Kävelin nurkan luokse, vetäisten kumihanskat käteeni. Otin vessaharjan kätöseen. Tepastelin kohti vessanpönttöjä ja aloin hinkkaamaan niitä vessaharjalla.

Matthew "Matty" Brooks
Ensimmäistä kertaa likka vaikutti edes siedettävältä, mutta sekään tuskin kestäisi kauaa. "Iha sama", vastasin mumisten, ja nousin vielä toisetkin portaat, jotta pääsisin siivouskomerolle - sille kuuluisalle. "Ei sun tartte leikkii ehkä sanoil, oo kertomat tai älä", sanahdin ja käännyin katsomaan likkaa ensi kertaa. Pian siivouskomero kuitenkin yllätti meidät, ja valas oli jo koko kopperon kimpussa. Hän tyrkkäsi minulle ämpärin ottaen sen duunin, mikä oli helpoin kaikista, mutta tuskin keltanokka sitäkään osaisi. "Käyn siivosees mun ja metän huonee", selitin hälle, täytin ämpärin täyteen puhdasta vettä, ja nappasin vielä mukaan yhden rätin. "Näkyillää", lisäsin vielä perään, kunnes käänsin selkäni likalle ja lyllersin kohti huonettamme. Hitto, että batman yöhousut olivat vain pirun mukavat.

Samael
Vaikka puodista astelikin tyytyväisen näköinen mies, en itse nähnyt aiheessa mitään juhlittavaa. Aivan pääni yläpuolella lenteli muutama vapaasieluinen demoni, mutta minun silmissäni he eivät olleet vapaita - ainakaan vielä. Liikautin kädelläni kaikki musta sieluiset iljetykset lähelleni, ja imaisin heidät lopuksi itseeni. Enhän minä halunnut ottaa riskejä tässä vaiheessa suunnitelmaa, joten vasta sitten kun olisin löytänyt paremman ja luotettavamman paikan päästäisin demonit vapaiksi. Mies asteli luokseni kysyvän näköisenä, "Mitä nyt?". Tuhahdin hiljaa ja vilkaisin puodin suuntaan, "Hyvä suunnitelma, huono toteutus". Hän kohautti olkiaan päästen lopulta ihan vierelleni. "Mistä löydän kävelevän ihmispankin, joka sijaitsee rauhallisella paikalla?", kysyin virnistäen, ja uskollinen seuraajani hymyili heti paljon kirkkaammin. "Saatankin tietää ratkaisun tuohon", hän vastasi pirullisesti nauraen, ja lähti viemään minua tälle "rauhalliselle paikalle".