FRP • Saints & Sinners

Milou Greene
Tunnen kuinka paitani selkämys vetelee viimeisiä liitoksiaan. Tämä oli suosikkipaitani ja nyt se on hajalla - kiitos tämän mysteerihenkilön ja hänen kovakouraiset otteensa. Pienet kivet hakeutuvat ruhjelmiini. Käteni ovat liian väsyneet edes yrittämään vastarintaa. "Eikö olisi helpompi vain lyödä lapiolla päähän ja PUFF, nirri pois?" kysyn ilme peruslukemilla ja yritän saada jonkinlaista tietoa olinpaikastamme. Karhea ääninen vetäjä naurahtaa nopeasti, "Mutta eihän se olisi yhtä näyttävää." Huokaisen äänekkäästi ja lepuutan silmiäni, jotka eivät muutenkaan ole kovin aktiivisessa käytössä. "Kerro, kun olen kuollut", mutisen vastaukseksi ja roikotan päätäni rintakehääni vasten.

Lucas
Kuuntelen hiljaisena Sarahin puhetta ja päätän vain nyökkäillä jutuille. Ilmeeni on muuttunut rupattelun aikana yhä synkemmäksi ja vaikka mieleni tekisikin kysyä kaikenlaisia kysymyksiä, päätän sysätä ne takaraivon pohjalle. En uskoisi, että olisi mitenkään mieltä ylentävää tulla kuulustelluksi. En ainakaan haluaisi itse sitä, joten en tee sitä Sarahillekaan. Päästän pienen naurahduksen suustani, kun neiti muistuttaa minua aikaisemmasta välikohtauksesta pahvinukkien kanssa. Painan pääni käsieni suojiin häpeissäni naureskellen. "Se.. Se oli refleksi", tokaisen muina miehinä edelleen huvittuneena. Mistähän johtuu, että ensimmäinen mieleeni tuleva asia on aina hyökätä? Milloin olisin viimeksi ottanut mitään hyvillä mielin vastaan heti ensimmäisellä puraisulla? "Minulla ja pahvinukella oli selvittämättömiä juttuja", lisään perään leikillä ja nostan katseeni takaisin neitiin.

Sarah
Katson eteeni maisemia ja hengitän syvään. Siirrän hetken päästä katseeni takaisin synkän näköiseen Lucakseen.(?) Katsoin Lucasta pieni hymy huulillani. Siirrän käteni tuon olkapäälle. "Olet suloinen." Mumisen hiljaa ja naurahdan jälkeenpäin. "Aaivan... Uskon sinua." Totean huvittuneena ja hieman sarkastisesti. Kikatin hiljaa ja siirsin käteni pois tuon olkapäältä. "Se pahvinukke on näköjään tehnyt jotain pahaa." Virnistän hieman housuväkiselle. Katson ympärilleni uudelleen. "No miksi halusit tulla maailmanpyörään?" Hymyilen ystävällisesti ja uteliaana.

Lucas
Nauran neidin kikattaessa ja hetkeksi kaikki asiat vain unohtuvat. Tässä hetkessä olemme vain me, minä ja Sarah. Kysymys hätkähdyttää minut hölmöstä hymystäni. Havahdun takaisin maailmanpyörään, lumisateeseen, ilman viileyteen, pitkältä kantautuvan ruuhkan ääniin. "Niin.. Se", töksäytän hiljaa lähinnä itselleni ja kiroan mielessäni tyhmyyttäni. Miten unohdinkaan koko asian? "Olisi eräs asia, jota haluaisin kysyä sinulta, Sarah", jatkan yhä melko hiljaisena ja kaivan povitaskuani. Pian rasia osuu käsiini ja pieni helpottunut hymy löytää huulilleni. Kaivan sen taskustani, mutta käännän selkäni neidille, jottei hän näkisi heti mitä pidän käsissäni. Toivottavasti hän pitää siitä. Päätän kurkistaa kuitenkin vielä kerran rasian sisälle. Kulmani kohoavat ja pieni paniikki yrittää tunkea läpi. Ehkäpä unohdin sen alas. Tarkistan rasian vielä varmuuden vuoksi läpi, mutta mitään ei tule vastaan, paitsi pieni lappunen. Avaan lapun lukeakseni sen, mutta kaunis käsiala hämmentää minua entisestään. ~ Kenties seuraavalla kerralla, αγόρι. O Tungen lapun takaisin rasiaan ja rasian äkkiä povitaskuuni. Käännyn takaisin Sarahin puoleen hermostunut hymy huulillani. Mitä minä nyt kysyn, kun sormuskin on tiessään? Ties miksi tämä O halusi viedä sormuksen.

Sarah
Tunsin itseni niin onnelliseksi. Täällä on niin rauhallista, että unohdan kaiken murheeni. Pieni suloinen hymy tulee huulilleni. Naurahdan, kun katsoin Lucaksen touhuilua. Nostan kättäni eleeksi, että housuväkinen voi kysyä mitä tahansa minulta. "Anna palaa." Tokaisen humorisesti ja otan paremman istumasennon. Käänsin hieman päätäni ja yritin kurkistaa mitä Lucas touhuaa, mutta yksi kysymys yhtäkkiä tuli mieleeni. "Hei Lucas... Sinähän parannut yllättävän nopeasti. Joten jos joku leikkaa pääsi irti kasvaako sinulle uusi vai käveletkö sitten ilman päätä?" Yritän pidätellä nauruani ja samalla vähentää hermostunutta tunnetta välillämme.(?) Hieraisin toisella kädellä niskaani. "En ymmärrä miten tuollainen kysymys tuli mieleeni.." Mumisen itsekseni.

Lucas
Kurtistan kulmiani neidin kysymykselle ja yritän peittää äskeisestä yllätyksestä johtuvaa hämmennystä. Naurahdan hermostuneesti. Miksi Sarah halusi tietää tällaisia asioita? "Eipä ole koskaan tullut pahemmin koitettua", aloitan muuttuen enemmän huvittuneemmaksi mitä enemmän jatkan aiheen pohdintaa, "Joten paha sikäli sanoa, mitä tosiasiassa kävisi." Hieraisen niskaani ja hymähdän. "Mitäpä pienistä. Eipä tuo ole oudoin kysymys, mitä minulle on elämäni aikana esitetty, vaikkakin oudoin vähään aikaan", selitän huvittuneena ja virnistän vienosti. Päästän pienen huokaisun suustani. Keskityn hetkeksi lumihiutaleisiin ja niiden tekemään matkaan, vaikkei minua pahemmin kiinnostakaan sääilmiöt - halusin vain saada miettiä hetken. "Joten", töksäytän katseeni kääntyen takaisin neitiin ja hymyilen viekkaasti, "Mitäpä minun olisi hyvä tietää tästä pahamaineisesta Sarahista?"

Sarah
Virnistän omalle kysymykselle. Pistän käteni leuan alleni. Naurahdan hiljaa. "Kävelis päättömänä.." Kikatin hiljaa itsekseni. Lopetan kikatteluni ja nostan katseeni takaisin housuväkiseen. Hymyni muuttuu takaisin virneeksi. Katsoin silmäkulmastani lumihiutaleita jotka putoilivat korkeuksista. Virneeni muuttuu lämpimään hymyyn. Siirrän katseeni nopeasti Lucakseen pieni puna poskillani. Naurahdan sarkastisesti. Esitin miettiväni hetken. "Kysy minulta mitä tahansa mitä haluat tietää minusta."

Ethel Hope Thompson
Toisinaan on rauhoittavaa seurata muiden ajatustenjuoksua, mutta juuri nyt se vain hermostuttaa minua entisestään. Kuskimme ajatukset tuntuvat aina palaavan mystiseen Hankiin. Vien oikean käteni suuni eteen, sillä minusta tuntuu aivan siltä, että voisin oksentaa. Hetkellisesti olin jo ehtinyt unohtaa, miksi edes istumme tässä, mutta Tobiaksen kysymys saa syyn palaamaan tukkoiseen mieleeni. Painaudun tuskaisena vasten penkkiä. "Rehellisesti sanottuna en tiedä", hymähdän puoliksi vitsaillen. Autossa istuminen jännittää minua yhä. Jopa tuskan täyttämät seuraavat tunnit tuntuvat pieneltä verrattuna tähän automatkaan. Suljen silmäni ja hengittelen keskittyneenä.

Hamid
Pelkän teinin raahaaminen saa minut puuskuttamaan, mutta minkä sille tekee, kun toinen on tonnikeiju. Päästän välinpitämättömänä jätkän kädestä irti ja se mätkähtää maahan, mitä rajummin. Hän hätkähtää hereille mumisten. "Joko kuolin?" hän kysyy hölmistyneenä ja nousee kyynerpäidensä varaan. Käännyn kysyvänä sokean puoleen - ei sillä että hän tietäisi miten ilmehdin. "Ihme kyllä kuolleenakaan en saa näköäni takaisin, se on aika harmi se", hän möläyttelee itsekseen ja liikuttelee päätään puolelta toiselle etsien kai häntä raahannutta, minua siis. Muljautan silmiäni ja nostan jätkän ilmaan. Käännyn kannoillani ja jatkan matkaa teinin leijuessa perässäni. En aio tuhlata enää yhtää hienpisaraa jätkän raahaamiseen. Astun ojan yli tielle ja lähden ylittämään sitä, kun tieltä tulla kaasuttaakin auto. Katseeni kääntyy sen suuntaan. Nostan käden pysähtymisen merkiksi.

Tobias Kreiss
Vilkaisen Ethelin suuntaan huolestuneena. "Pelottaako teitä tämä.. Tämä asia?" kysyn varovasti ja katson vastahakoisesti tielle, mutta silmäni eivät tahdo lähteä neidistä. Kulmani kaartuvat myötätuntoisesti. Mitähän Ethel mahtaa nyt ajatella? En kerkeä uppoutumaan pidemmäksi aikaa ajatuksiini, kun jokin pistää silmäkulmaani. Käännän katseeni tielle ja kulmani kohoavat. Painan jarrua välittömästi ja se vinkuu inhottavasti. Lopputulos on hyvin pienestä kiinni ja toivon, että auto pahimmillaan vain tönäisisi miestä.

Ethel Hope Thompson
Niin kutsuttu rauhallinen hengitykseni ei taida olla mitä mallikkainta. Tavallaan minusta on suloista, kuinka mies jättää asioita sanomatta. "Kyllä. Se pelottaa minua todella paljon", aloitan silmät yhä kiinni, "mutta enemmän pelkään autoja nykyisin." Kuulen ajatuksen minun ajatuksistani ja raotan silmiäni kummastuneena. En ehdi reagoida ajoissa jarrutukseen vaan painaudun rankasti eteenpäin. Onnekseni saan käsilläni tukea hansikaslokeron kohdilta. Nyt oksennus voisi tullakin ellei vatsani olisi aivan tyhjä - tai no miten sen sitten ajattelisikaan. En uskalla edes katsoa ikkunasta, vaan pidän pääni alhaalla. "Sano, että tuolle oli hyvä syy", mutisen ääni väristen.

Lucas
Kohotan kulmiani yllättyneenä ja naurahdan viekkaasti. "Ihanko mitä vain?" töksäytän nostaessani muutaman sormen leualleni. Pohdin pitkän tovin kysymystäni ja annan sitten virneen löytää tiensä huulilleni. "Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?" kysyn edelleen virnistäen, mutta en sano mitään, koska sisimmässäni haluan kuulla vastauksen.

Sarah
Pidin virnettä huulillani ja pistin käteni kaiteen ylitse roikkumaan rennosti. Hengitin talvista ilmaa ja siirsin katseeni Lucakseen. Kohautin olkiani ja vinkkasin. "Mitä vaan." Totean vitsillä ja naurahdan makeasti perään. Esitin miettiväni kysymystä ja pistin alahuuleni hieman näkyvälle. (sori oon huono selittää.) Virneeni leviää. "Todennäköisesti peilistä." Nauran hiljaa ja pistän toisen käteni suulleni, että lopettaisin nauramisen. "Sori huono vitsi." Tokaisen huvittuneena. "Mutta oikeasti en tiedä missä olen viiden vuoden päästä." Leveä virneeni muuttuu suloiseen hymyyn. "Todennäköisesti olen sinun kainalossasi." Tokaisen vitsillä ja näytän tuolle kieltäni.

Ashley Duncan
Kuuntelen etupenkiltä kuuluvaa puhetta, se jotenkin rauhoittaa minua vaikken itse olekkaan avannut suutani pitkään aikaan. Eikä minulla ole mitään asiaa joten miksi sanoisin jotain. Kaikki tämä tapahtui niin äkkiä, enkä tiedä etupenkillä oleskelevasta kaksikosta muuta kuin etunimet. Saattoivat he mainita sukunimetkin mutta ne eivät eksy ollenkaan mieleeni. Yritän sivuttaa kaikki aikasemmat kummat tapahtumat ja keskittyä auton hurisevaan ääneen. Rintani painautuu kipeästi turvavyötä vasten Tobiaksen äkkijarrutuksen seurauksena. Ja minun menee hetki saada kunnolla henkeä. "Mitä helvettiä tuo äskeinen oli?" kysyn kororttaen hieman käheää ääntäni.

Lucas
Kuuntelen hiljaa neidin vastausta ja hymy koristaa kasvojani tietämättäni. Vai että ihan minun kainalossani, niinkö hän sanoi? Vilkaisen käsieni suuntaan, jotka tuntuvat käyvän yhä levottomiksi - kuten myös ajatukseni ja koko kehoni. Kylmä ei tunnu saavan kontaktia iholleni, kun eräs ajatus - tai pikemminkin mielikuva - pitää kehoni lämpimänä. Käännyn katsomaan takaisin Sarahin suloisia kasvoja. Vilkaisen hänen huulia purien omiani ja nostan katseeni sitten hänen silmiin. "Pitääkö tuon tapahtumista odottaa viisi vuotta?" kysyn leikkisästi ja vilautan viekasta hymyä kasvoillani.

Hamid
Auto uhkaa ajaa ylitseni, mutta saakin kuin ihmeen kaupalla jarrutettua. Siitä huolimatta romuläjä kerkeää töytäisemään minua niin, että kierähdän selälleni. Onneksi pääsen kuperkeikalla takaisin ylöskin. Luon murhaavan katseen kuskiin, vaikken tuulilasin heijastuksen takia kunnolla näekään kuljettajaan. Siistin itseäni roskista, joita keräsin tällä kauniilla, mutta lyhyellä kierähdykselläni. Sen jälkeen astelen kasvoillani pirullinen hymy ja vilkaisen kuljettajan suuntaan nähdessäni nyt paremmin. Avaan kuljettajan takaisen matkustajan oven. "Täällä näyttäisi olevan vielä tilaa", töksäytän muina miehinä ja siirryn ovelta syrjään. Napsautan sormiani ja nulikka putoaa alas sopivasti käteni ulottuville. Nostan hänet niskavilloista auton sisälle ja tulen itse perässä sulkien oven. Ahtauden tajuaa vasta nyt. "No mitä sinä siinä vielä.. Lähdetään", sanahdan kuljettajalle huvittunut virne huulillani.

Ethel Hope Thompson
Nielaisen hitaasti ja yritän koota itseni. Otan tukevan otteen hansikaslokerosta noustakseni takaisin ryhdikkäämpään istuma-asentoon. Takana istuvan tummaverikön sanat kantautuvat korviini. Huomaan silmäkulmastani, kuinka joku liikkuu auton ulkopuolella Tobiaksen puolella. Hivuttaudun pystyyn. Kauanko tämä matka voisi vielä kestää? Hengittelen tuskaisena. En viitsisi hoputtaa melkein kolaroinutta miestä - ties mitä siitäkin seuraisi. Käännyn varoen saapuvan henkilön puoleen. En saa sanaakaan suustani. Pystyn vain tuijottamaan kaksikkoa hämmenyksen vallassa.

Tobias Kreiss
Seuraan kulmat koholla - yhä järkyttynyt lähellä piti-tilanteesta - ja katson äimistyneenä kyytiin sullottua poikaa ja häntä seurannutta herraa. Käännyn hetkeksi Ethelin puoleen, mutta päätän nopeasti istua penkilläni oikeinpäin. Annan jännittyksestä jääneen hengityksen tulla ulos ja vaihtua puhtoisempaan ilmaan. Sen jälkeen lasken käteni ratille ja lähden jatkamaan ajoa - osaksi sen takia, että herra niin toteaa ja osaksi sen takia, että Ethelillä on edelleen kiire. Muutama liikennevalo menee ohitsemme, kun uskaltaudun avaamaan suuni. "Anteeksi äskeisestä", töksäytän hiljaa Ashleylle ja Ethelille. Vilkuilen herroja taustapeilistä. Suuni on käynt yhtäkkiä kuivaksi. Nielaisen. "Keitä te siis tarkalleen ottaen olette?" päädyn kysymään ja siirrään katseeni tiehen.

○ LOMAKE ○
NIMI x Kaya Olympia Argyris
IKÄ x 24
SUKUPUOLI x naikkonen
S.S. x uskoisin et hetero
ENKELI VAI DEMONI? x demon
LUONNE x Kaya on tarkkaileva kyynikko, kuka ei usko hellittelyyn. Hän ei ole äidillinen, vaikka onkin äiti. Hän rakastaa seurata ihmisten sisäisiä ponnisteluja ja rakastaa sitäkin enemmän olla aiheuttamassa niitä sisäisiä ponnisteluja, joista muut kärsivät. Kaya tarkkailee etäältä ja arvioi paljon, jotta lopputulos olisi vähintääkin täydellinen. Häntä ei kannata aliarvioida.
MUUTA x Kaya on elänyt jo maan päällä kauemmin kuin hänestä voisi luulla. Senpä takia nykyaika herättää varsin outojakin kysymyksiä naisessa.
Kaya on Noah Hunterin entinen kihlattu ja Lucas Hunterin entinen rakastajar. Naisella on lapsi, Beau toisen Hunterin kanssa, mutta tällä hetkellä poika menee omia teitään.
Kayan voimat: hän pystyy hallitsemaan, hyödyntämään ja esimerkiksi muuttamaan veren olotiloja. Hän pystyy ylikuormittamaan toisen ajatukset aiheuttaen fyysistä kipua ylikuormituksella, MUTTA voima toimii hyvin harvoin, sillä se vie energiaa naiselta itseltään ja yleensä ylikuormituksen yrittäminen romahduttaa itse naisen eikä toisinpäin. Nainen voi myös parantaa itseään, mutta se vaatii sen, että nainen vie toiselta terveyttä parantaakseen omaansa. Kohteen täytyy olla kaikinpuolin terve, jotta itsensä parantaminen onnistuu.

○ MINILOMAKE ○
Kaya Olympia Argyris x 24 x luult. hetero x naikkonen x DEMON x http://aijaa.com/ZQG2CO

Sarah
Hymyilen pienesti ja katson Lucaksen kauniin harmaisiin silmiin. Siirsin käteni polvilleni ja näpersin ohuen takkini hihoja. Naurahdan pienesti ja katson kuinka hengitykseni huuristui. Nostan katseeni nopeasti Lucaksen kasvoille ja sitten hänen silmiinsä. Sydämeni tuntui pysähtyvän, mutta taas se tuntui siltä, että se pumppari tuhatta ja sataa. Hymyni leveni hieman paljastaen hampaani. "Ei." Totean vitsillä, mutta myös hieman viekkaasti.

Hamid
Katson kuskia huvittuneena esitetystä kysymyksestä. "Jospa vain keskityt ajamiseen", töksäytän virnistäen ja käännän katseeni pelkääjänpaikalla nököttävään naiseen. Kumarrun lähemmäksi häntä ja riemukas naurahdus karkaa huuliltani. "HEI! Enkö minä tunnekin sinut", töksäytän huvittuneena ja pysyn nojautuneena naisen puoleen. "Missäs se iso korsto nyt on? Hmm?" kysyn perään virnistäen. Nojaan kiinni puristettuun kämmeneeni uteliaat silmät naisen suunnalla.

Milou Greene
Kylmä on muuttunut lämpimäksi viimein. Päästän hiljaisen huokauksen, kun hiljaisuus kaikkoaa tuttuun, päänsisälle porautuvaan ääneen. Avaan valkeat silmäni ja hämmästyn kaikkia auroja, joita ilmakehässä aistin - suurin osa on hyviä, mutta särkevät ikävästi verkkokalvojani. Ainakin kolme majakkaa laskujeni mukaan vai näenkö jopa neljännen? Nostan käden silmieni suojaksi ja valo heijastuu muualle. "Ketä nämä ihmiset ovat?" kysyn ääneen ilme peruslukemilla.

Ethel Hope Thompson
Pudistelen päätäni Tobiakselle. "Ei se mitään. Olen turhankin tottunut epätasaiseen kyyditykseen", kerron surullisesti hymyillen. Yritän parhaani mukaan sulkea kyytiläiset mielestäni, mutta toinen tunkeutuu aivan lähelleni. Käännyn katsomaan häntä uudestaan. "Ei mutta..", henkäisen hämmennyksen vallassa, "olitko se sinä?" Vien käteni suuni eteen peittääkseni surua, jonka mies saa aikaiseksi mainitsemalla Jeremiahin. Alan kuulemaan jonkun ajatuksia. "Kuka on seurassasi?" yritän vaihtaa puheenaihetta. En kuitenkaan pysty pysymään asennossani, kun supistus tulee. Taitun kaksinkerroin.

Lucas
Yritän lukea neitiä, mutta se on vaikeampaa kuin luulisi. Olen hyvä lukemaan ihmisiä, mutta jotenkin Sarahin kohdalla se ei ole koskaan onnistunut. Kohotan kulmiani leikkisästi neidin toteamuksesta. "Eikö?" kysyn viekkaasti hymyillen ja lähenen hänen huuliaan, "Voin siis ottaa varmaankin varaslähdön?" Vien käteni neidin poskelle ja painan suudelman hänen huulilleen. Vaunumme töksähtää ylhäällä ja irtoan suudelmasta nauraakseni. "Aika-hiton-moinen sattuma, eikö sinusta?" kysyn huvittuneena.

Sarah
Nostin toista kulmaani ihmeissä ja yritin tulkata miehen kehonkieltä. Katsoin Lucasta silmiin ja katseeni harhaili tämän huulille millisekunniksi. Pian herra läheni ja tunsin kuinka puna saapuu hiljalleen poskilleni. En saannut sanaa suustani vaan nyökkäsin pienesti vastaukseksi. Suljen silmäni pehmeään ja lämpimään suudelmaan. Siirsin käteni Lucaksen olkapäille. Irtaudumme suudelmasta, kun olemme maailmanpyörän huipulla. Naurahdan hieman nolona. "Aika meni hyvin hitaasti." Totean hiljaa.

Hamid
Vilkaisen olkani taakse veikkoseen, joka yrittää vieläkin ymmärtää missä hän on. "Eräs ystäväni vain. Älä sinä siitä murehdi, kun sinulla on suurempaakin mietittävää", töksäytän virnistäen ja katson neidin kaksinkerroin taittumista vahingoniloisena. Katson kuskin puoleen, joka ei tunnu saavan katsettaan irti minusta. "Ota kuva niin säilyy pidempään", sanahdan peiliin katse takaisin kuskissa ja hän siirtää nopeasti katseensa tielle. Siirrän katseeni sitten takaisin naikkoseen. Rypistän hänen paitaansa olkapään kohdalta ja päästän irti. "Juoruillaanpas näin ystävien kesken, ottiko korsto hafkat ja jätti sinut tuon naperon kanssa yksin?" kysyn virnistäen leveästi ja kuulen rykäyksen kuskin suunnalta.