FRP • Saints & Sinners

Ethel Hope Thompson
Rukoilen, että aika kuluisi nopeammin. En keksi enää muutakaan. Suljen silmäni ja olen itkeä jälleen. Joudun kuuntelemaan jokaisen autossa istujan ajatuksia, mikä ei helpota ollenkaan oloani. Otan haparoiden tukea hansikaslokerosta. "Älä puhu hänestä noin!" korotan pitkästä aikaa ääntäni. Käännän päätäni miehen puoleen ärsyyntyneenä. "Ensinnäkin tämä sinun "korstosi" omistaa nimen", aloitan huonovointisena, "ja toiseksi hän ei jättänyt meitä." Puhallan ilmaa ulos keuhkoistani. Kauanko joutuisin vielä istumaan tässä? Käännyn Tobiaksen puoleen yrittäen unohtaa pikkupirun takapenkillä. "Kai olemme pian siellä?" kysyn hikihelmien hiljalleen ilmestyessä otsalleni.

Tobias Kreiss
Kuuntelen kahden välistä keskustelua muistutellen itselleni, että on törkeää tuppautumaan kuuntelemaan toisten keskustelua. Niinpä keskityn ajamiseen, kunnes neiti kysyy minulta kauanko sairaalalle enää menisi. Vilkaisen Ethelin suuntaan vaisusti hymyillen. "Ei kauan. Katso vaikka itse", tokaisen hymyillen ystävällisemmin ja käännyn rampista ylös sairaalan etupihalle. Ajan etuovelle ja sammutan moottorin. "Haluatko, että tulemme mukaan? Tai no ainakin osa meistä?" kysyn varovasti kääntyen paremmin nyt neidin puoleen ja kurtistan kulmiani. Huomaan, kuinka takapenkillä istuva nuorimies katsoo ihmeissään vieressään istuvaa neitiä, Ashleyta. Tajuan vasta nyt, että hän on sokea. Siirrän uteliaat silmäni nopeasti takaisin neitiin. "Ethel, oletko valmis?" kysyn tietäen kysymykseni olevan tyhmä, mutta olen oikeasti huolissani hänestä tällä hetkellä. Eikä takapenkillä, nyt etupenkkeihin nojaava mies auta häntä sen enempää.

Ethel Hope Thompson
Huokaisen helpotuksesta nähdessäni itsekin sairaalan. Katson epäilevänä ryhmää. "E-en tiedä", rehellisesti sanottuna haluaisin vain Jeremiahin - en ketään muuta. Avaan turvavyöni ja olen astumassa ulos autosta, kun Tobias töksäyttää ajatuksensa ilmoille - ei sillä, etten olisi niitä muutenkin kuullut. "Onko minulla vaihtoehtoakaan?" kysäisen nolona. Katseeni käy nopeasti penkkiini nojaavassa demonissa (?). "Sinä et ainakaan tule", henkäisen ennen kuin astun ulos autosta.

Lucas
Kurtistan kulmaani neidin jutulle. "Mitä tarkoitat?" kysyn huvittuneena, vaikkakin hölmistyneenä. Katson maisemia lumoutuneena ja muutama muisto palaa väkisinkin mieleeni. Tosin ei samanlaisessa seurassa puhumattakaan tunnelmasta. Ilmeeni muuttuu iloisesta haikeaksi, mutta muutaman vuoden harjoittelun jälkeen iloista esittäminen käy kuin rasvattu. En edes huomaa eroa, milloin olen oikeasti iloinen ja milloin en, paitsi ollessani oikeassa seurassa. Käännyn takaisin neidin puoleen virnistäen. "Totuus vai tehtävä?" kysyn leikkisästi naurahtaen ja katson Sarahia silmiin.

Sarah
Hymähdän ja pieni virne ilmestyy huulilleni. "En mitään." Totean nopeasti ja katson maisemia. Maisemat olivat kyllä kauniit, mutta en pitänyt korkeudesta tai enemmän putoamisesta. Katson silmäkulmastani Lucasta hieman huolissani. Kurtistan kulmian ja naurahdan. "Et ole tosissasi." Kysyn huvituneena ja siirrän katseeni Lucakseen kokonaan. "Hyvä on.. Totuus." Vastaan hieman huvittuneena.

Lucas
Nyökkään piruuttani ja naurahdan. "Voi kyllä vain", töksäytän huvittuneena ja kuuntelen neidin vastausta vaipuen ajatuksiini. "Etkö uskaltanut tehtävää valita?" kysyn leikillä. Mietin pääni puhki kysymystä, joka saisi neidin lukkoon, mutta olisi samalla humoristinen. Hieraisen leukaani hymyillen viekkaasti. "Okei no alotetaan helpolla.. Mikä on mielestäsi seksikkäintä minussa?" kysyn virnistäen ja nostan katseeni Sarahiin.

Sarah
Peitän hetkeksi kasvoni käsilläni ja naurahdan. "En." Virnistän tuolle ja lasken käteni. Otan paremman asennon ja siirsin käteni takaisin polvilleni. Silmäni laajenivat kuulessani kysymyksen. Pyörittelin päätä hieman nolona. Siirsin katseeni takaisin Lucakseen. Virne ilmestyy huulilleni ja lähenen housuväkistä. Pistän oikean käteni tuon silmän alle josta silitän varovasti. (en osaa selittää) "No jos on pakko valita.." Virneeni leveni ja naurahdan. "Mielestäni seksikkäintä sinussa on silmäsi ja.." Liikutin käteni hitaastin tuon leualle. "Leukasi. En ymmärrä miksi." Nauran hiljaa todennäköisesti posket punastuneina. Laskin käteni tuon kasvoilta ja nojasin vaunuun tuodakseni hieman tilaa välillemme. "Totuus vai tehtävä?"

Lucas
Seuraan neidin tekemisiä viekas hymy huulilla ja pieni naurahdus pääsee huuliltani. "Ehkäpä pidät vaarallisista asioista. Onhan leukaperäni aika terävä ja silmäni vangitsevat", töksyätän leikkisästi ja hymähdän neidin muodostamalle tilalle, joka laskeutuu välillemme. En haluaisi olla näin kaukana hänestä, mutta ehkäpä hän halusi leikitellä kanssani. Havahdun kysymykseen ja mietin hetken. "Tehtävä tietenkin", vastaan nopeasti ja naurahdan.

Sarah
Katsoin tuon hymyä mikä sai vereni hyytymään. Naurahdan hiljaa ja katson tuota päästä varpaisiin. "Ei pahalla, mutta olet kuin.. halittava nalle." Tokaisen vitsillä ja pistän käteni leukani alle. Virnistän housuväkiselle. "Tehtävä vai.." Mumisen itselleni miettien tehtävää. Katson tuota uudestaan päästä varpaisiin. "Ota vaatteesi pois." Naurahdan huvittuneena ja katson lumihiutaleiden putoilevan taivaasta. "Vai haluatko ottaa totuuden?" Virneeni leveni hieman huvittuneena.

Lucas
Kuuntelen tehtävänantoa muuttuen entistä huvittuneemmaksi. "Taidan pitäytyä tehtävässäni, tiedä mitä sieltä totuudesta tulisi", töksäytän leikkisästi ja alan riisumaan paitaani pois, "Ihanko alasti vai saanko pitää edes alusvaatteeni?" Riisuttua paitani heitän sen laidan yli ja annan sen liitää kohti maata. "Nostan panoksia", tokaisen riisumisen ohella ja virnistän. Avaan housuni napin ja vedän vetoketjun alas oikein hitaasti. "Taidat nauttia tästä liikaakin", sanahdan nauraen huvittuneena ja vitkuttelen housuista pois mahdollisimman hitaasti. Tuntuu kuin olisin Magic Miken kuvauksissa. Heitän housut paidan perään. "Hyvästi sukat", hyvästelen ilmaan lentäneet sukkani ja käännyn neidin puoleen, "Niin että kelpaako tämä vai ihanko ilkosillaan täytyy olla? Ja otatko totuuden vai tehtävän?"

Sarah
Siirsin jalkani rintakehääni vasten peittääkseni poskieni punaisuuden. Virnistin, mutta en usko housuväkisen näkevän sitä. Katsoin Lucaksen paljasta ihoa mikä sai virneeni levenemään. Naurahdan ja siirrän katseeni Lucakseen silmiin. "Siinä ei ole mitään väärää vaikka nauttisinkin." Totean huvittuneena ja lasken katseeni takaisin Lucaksen lihaksikkaaseen vartaloon. Nyökkään pieneesti ja nostan katseeni herran kasvoille. Halusin ottaa totuuden, mutta siitä ei olisi mitään hauskaa. "Tehtävä."

Lucas
Päätän jäädä seisomaan, sillä vaunun kylmä istuin ei enää pahemmin houkuttele melkein kaikkialta paljasta ihoani istumaan. Katson neidin suuntaan huvittuneena. "Tehtävä.. Vai niin", töksäytän hiljaa ja vien käteni jäätyville palleilleni. Onneksi pidin edes bokserini. Heiluttelen jalkojani pitäen lämpöä yllä kehossani ja katselen ympärilleni pieni virne huulillani. "Kiipeä kaiteen yli toiselle puolelle ja seiso siellä kaiteesta kiinni pitäen, kunnes vaunu töksähtää seuraavan kerran uudestaan", sanahdan leikkisästi virnistäen ja käännyn takaisin neidin puoleen.

Sarah
Katson Lucasta vielä hetken aikaa kunnes siirrän katseeni alas maata kohti. Kohotan kulmiani ja siirrän katseeni nopeasti takaisin housuväkiseen. "Alan katumaan tätä päätöstä." Kommentoin ääni neutraalina, mutta tunsin kuinka sydämeni takoi rintaani vasten täyttä vauhtia. Aukaisen suunni sanoakseni vastaväitteen, mutta en keksinyt mitään. Huokaisen turhautuneena. Nousen seisomaan ja otan vaunun kaiteesta kiinni kädelläni. Käännän päätäni nähdäkseni Lucaksen. "Jos putoan.." Aloitan, mutta en keksinyt mitään napakasti sanottavaa. "Kostan sinulle." Virnistän hieman tyhmälle uhkauselleni. Siirrän katseeni kaiteen reunalle ja otin lujasti kiinni. Hengitän syvään ja laitan jalkani kaiteen yli. Melkein roikkuen kaiteella puristin silmäni kiinni. Hampaani kalisivat ja käteni tärisevät. Yritin vain keskittyä kaiteesta kiinni pitämiseen. "T-totuus vai.. tehtävä?" Kysyn hiljaa.

Ashley Duncan
Herään omista ajatuksistani vasta kun Tobias pysäyttää auton sairaalan oville. Huomaan myös että seurueeseemme on saapunut kaksi minulle täysin tuntematonta henkilöä. Yritän muistaa heidän tulleen kyytiin mutta tapahtuma ei muistu mieleeni. Ahdistus tuntuu vatsassani ja nousee kurkkuuni palaksi. Yritän hengittää syvään ja soimaan itseäni siitä etten missään vaiheessa huomannut heidän tulevan autoon saatika istumaan viereeni. Ovaan turvavyöni mahdollisimman rauhallisin liikkein ja katseeni osuu mieheen onka katse on minussa(?). Avaan oven katsoen kokoajan miestä ja astun autosta ulos, kompastun kuitenkin katukivetykseen ja horjahdan perseellini maahan.

Ethel Hope Thompson
Nojaan hetken auton oveen. Katsahdan nopeasti ylös kohti taivasta ennen kuin lasken katseeni takaisin alas ja hengitän syvään ulos. Miksi hitossa tämän piti mennä näin? Hätkähdän takaisin tähän maailmaan kuullessani vaimean tömähdyksen. Käännyn katsomaan kupsahtanutta Ashleytä. Otan pari kiireistä askelta kohti naista ja ojennan käteni tälle. "Kaikki okei?" kysäisen nopeasti, vaikka se kuulostaakin ehkä typerimmältä kysymykseltä pitkään aikaan.

Micah Underwood
Murahdan itsekseni naisen ylienergisyydelle. "Joo'o", hymähdän vastaukseksi, vaikken paljoa kuunnellutkaan. Asetan takamukseni ikkunan syvennykselle. Tutkin enkelin piirteitä. "Joo, tosi huono ilma, jos kerta siitä piittaa", mutisen takaisin. Siirryn omalle sängylleni ja lasken matkalaukkuni sen alle piiloon. "Tuota Maya", aloitan kasvojani hieraisten, "Mayahan se oli?" Istun ehkä epänaisellisimmassa asennossa tällä hetkellä, mutta eipä se minua hetkauta. "Miksi juuri tämä huone?" kysyn peittämättä närkästyneisyyttäni, "tai siis tuolla olisi muitakin, vapaita huoneita."

Ashley Duncan
Katsahdan Etheliin. "Joo on" sanon yrittäen loihtia kasvoilleni pienen hymyn. Nousen ylös omin voimin, sillä ajattelen että kohta synnyttyvän naisen ei ole hyvä auttaa toista ylös. Hieron kipeähköä alaselkääni. "Kompastuin vain katukivetykseen ei edes sattunut" kerron naiselle. Katselen isoa rakennusta josta tuntuu ulos asti kantatuva lemu. Desifioinnin ja sairaiden ihmisten haju ei autta yhtään saamaan kurkkuuni juuttunutta palaa pois.

Maya Sophia Ardens
Katselen pisaroiden valumista ikkunassa. "No on se täkeää millainen ilma nyt ulkona on." Kerron naurahtaen. "Ja no tämä huone kuului äitilleni kuin hän asui täällä. Sitten hän tapasi isäni ja muuttu parin osavaltion päähän täältä. Niin ja sitten he saivan minut ja veljeni ja niin edelleen. Mutta nyt minä tarvitsen turvapaikkaan, joten täällä ollaan." Kertoilen naiselle. "Et muuten ole vieläkään kertonut nimeäsi mutta anna kuin yritän arvata." Hihkaisen iloisena. "Ööm oisiko Emily tai Skye" Sanon hetken mietettyäni hymyn vallatessa huuliani yhä enemmän.

Micah Underwood
Nojaudun käsieni varaan kuunnellessani ärsyttävän naisen selontekoa. "Vai niin", hymähdän yllättyneenä. Asun hänen äitinsä vanhassa huoneessa, vau. Nostan sinisen pääni Mayan suuntaan. "Micah, jos nyt niin kovasti tahdot tietää", kerron väsyneenä hänen olemassaoloonsa. "Miksi helkkarissa ajattelit minulle tuollaisia nimiä?" kysyn jokseenkin huvittuneena. Pörrötän latvojani mietiskellessäni, kuinka Maya voisi muistaa tuollaisia asioita.

Maya Sophia Ardens
Naurahdan Micahin sanoille. "No sinä näytät vähän Emilylta tai Skyelta mutta kyllä Micah sopii sinulle paremmin" Kerron. Kaadun selälteni sängylle. "Onpa tämä ihanan pehmeä sänky. Kai muutkin tämän talon sängyistä ovat näin pehmeitä?" kysyn naiselt joka hiplailee taas hiustensa latvoja. Nousen takaisin istumaan sängylle ja kumarrun kaivamaan lattialla oleilevaa kassiani. "Minulla on joitain kuvia äidistäni ja tästä talostä. Haluatko nähdä?" Kysyn vaikka olen löytänyt jo hieman rypistyneet valokuvat käteeni ja nousen istumaan kunnolla.

Micah Underwood
Tuhahdan itsekseni naisen puheille. Olen jo valmiina kieltäytymään, mutta Maya on jo saanut kuvat hyppysiinsä. "Kai se sitten on pakko..", mutisen tehdessäni tietäni huonekaverini sängylle. Istun siihen sen enempiä kyselemättä. Hieraisen silmänalustani ja katsahdan nopeasti ikkunaan, johon taisi lentää jokin risu. Käännyn takaisin Mayan puoleen. "Ovatko ne kuvat vanhojakin?" alan vasta nyt kiinnostua faktasta, että saisin nähdä vanhoja kuvia tästä kartanosta.

Maya Sophia Ardens
Katson ensimmäistä kuvaa hymyillen hieman haikeana mutta peitän sen nopeasti. "Mitä sitä sanoisi. Vähän yli parisen kymmentä vuotta koska olen itse 18 vuotias." Mietin ääneen. "Mutta ensimmäinen kuva, tässä äitini on noin kaksikymppinen ehkä hieman yli." Kerron kun katson kuvaa lähes itseni näköisestä naisesta. "Tässä seuraavassa kuvassa on taas äitini ja muita talon asukkaita." Katson kuvaa jossa on äitini lisäksi viisi muuta henkilöä talon portailla. "Ja tässä on pelkkä talo ja tässä seuraavassa on isäni ja äitini." Kerron katsoen hymyillen iloisia vanhempiani. "Ja tästä on kuulemma äitini ja hänen hyvä ystäväni" kerron katsoen äitiäni jonka käden ovat suunilleen saman ikäisen blondin naisen ympärillä. "Ja näissä parissa viimeisessa kuvassa on kartanoa ja sen pihapiiriä" sanon ja ojennan kuvia Micahille.

Micah Underwood
Katselen kuvia ja kuuntelen Mayan selitystä niihin. Hymähtelen aina välillä itsekseni. Tartun naisen ojentamiin kuviin mielenkiintoisena. Selaan ne vielä kerran itsekseni läpi. "Olet onnekas, kun sinulla on perhe", lipsautan huuliltani, mutta yritän pian vaihtaa aihetta. Ojennan kuvat takaisin omistajalleen. "Anteeksi tökerö käytökseni aluksi", hymyilen hieman.

Tobias Kreiss
Vilkaisen takapenkillä istuvan miehen suuntaan mutisten jotakin hengitykseni alla. "Minäkö en pääse näkemään vauvan ensimmäistä vikinää?" hän kysyy muka loukkaantuneena ja painaa kätensä rintakehäänsä vasten, "Milou jätäppä se naisraukka rauhaan." Hän tajuaa vasta nyt naisen katukivetykselle kaatuneena, "Itse asiassa eipä mitään enään." Avaan oven ja samalla aukeaa matkustajan puoleinen ovikin. Mies naksauttaa rystysensä ja venyttää käsiään kohti taivasta mutisten jotakin Jeesuksista ja muista taivaanhillujista. Riennän neitien luokse huolestunut ilme kasvoillani. "Oletteko varmasti kunnossa?" kysyn varovasti katse kaatuneessa neidissä ja käännän katseen takaisin raskaana olevaan.

Lucas
Seurailen vaitonaisena neidin tehtävän suoriutumista ja päästän pienen, yllättyneen hymähdyksen huulieni välistä. "Odotan innolla kostoasi", töksäytän hiljaa. Luon leikkisän virneen huulilleni ja raavin niskaani katse taivaalla. Käännän katseeni hetkellisesti Sarahiin, mutta sade on kadonnut ja vaihtunut lumeen. Kaupunki ei ole yhtä teollistuneen näköinen ja ihmisiä on enemmän tai vähemmän paikalla. Huulilleni leviää luonnollisempi hymy, kunnes tajuan tilanteen vakavuuden. Kulmani kohoavat huolestuneina. Vilkaisen sivuilleni ja havahdun jälleen sateeseen. "Tuota.. Totuus vaikka", mumisen ajatuksissani ja katson silmät suurina neidin suuntaan.

Maya Sophia Ardens
Otan kuvat vastaan ja laitan ne siististi takaisin reppuun hymyillen. Niin paljon muistoja niin ihania kuin hieman kurjempia. No suurimmaksi osaksi ihania. Hymähdän itsekseni ajattelulleni. Vakavoidun kuitenkin hieman Micahin sanoista. "Niin olen" sanon ja ilmaisen sanomani tarkoituksella väärässä aikamuodossa. "Juu ei se mitään minäkin aina välillä töksäyttelen asioita" sanon naurahtaen ja tunkiessa kurjat muistoni aivojeni kaukaisumpaan nurkkaan. "No mutta mistä kaukaa sinä olet tullu?" kysyn hymyillen vaihtaen samalla puheenaihetta.

Ethel Hope Thompson
Vedän vaivaantuneena käteni pois naisen kertoessa olevansa okei. Tunnen jälleen supistuksen, jonka seurauksena irvistän tuskaisena. Nyökäytän päätäni hymähtäen muiden puheille. Huomaan Tobiaksen saapuneen luoksemme. "Kaikella rakkaudella ja kunnioituksella", kerron häpeissäni ilman muuta vaihtoehtoa, "tässä ei taida olla hirveästi aikaa joten, jos suotte.." Jätän puheeni kesken. Suuntaan kiireiset askeleeni kohti sairaalan pääovia.

//SKIPPI, KIITOS JA KUMARRUS