FRP • Saints & Sinners

Sarah
Naurahdan hiljaa Lucaksen ilmeelle. Virnistän tuolle, kun tuo kertoo kauhutalosta kuinka pelottavia ne on. Vilkaisen sivullani olevaa kauhutaloa. Se ei näytä niin pelottavalta. En ole koskaan edes ollut sellaisessa. Hymähdän kun tuo pistää leukansa pään päälleni. Naurahdan matalasti. "Oi voimme mennä vuoristorataan myöhemmin. " Siirryn tuon leuan alta ja otan tuota kädestä kiinni suuntaen kauhutaloa kohti. Vilkaisen takanani olevaa Lucasta.(?) "Älä paskanna housuihin. Suojelen sinua." Tokaisen vitsillä ja siirrän katseeni eteen. Astumme yhdessä pimeään kauhutaloon ja alan mennä käytävää pitkin.

Lucas
En kerkeä oikein esittelemään vastalauseita, kun neiti on jo repinyt minut mukaansa ja ympäröinyt tyhjyys on muuttunut hetkissä ahtaiksi, tummiksi seiniksi. "Mukava kuulla, että ainakin toinen meistä nauttii tästä", töksäytän kiusallisesti hymyillen ja yritän pitää ääneni melko neutraalina. Jokaisella on pelkonsa ja sanotaanko, että minulla sattuu olemaan hyvin lapsellinen sellainen. Nuket, jotka hyppäisivät silmille ja kovat äänet sekä vilkkuvat valot ovat jo itsessään ärsyttäviä, mutta kun lisätään ahtaus, boom. Saat aidosti valppaan Hunterin. En edes huomaa tiukentaneeni otetta neidin kädestä. "Niin miksi tulimmekaan tänne?" kysyn silmät pyöreinä ja katson hermostuneesti ympärilleni.

Sarah
Naurahdan hiljaa ja kuljetan miekkosta hitaasti eteenpäin. "Äläs nyt." Virnistän housuväkiselle ja katson eteeni. Katsoin kuinka niin sanotusti pelottavat nuket liikkuvat nurkissa ja kuuluu huminan ääntä. Olin hieman hämmilläni. Ei tämä ollut niin pelottavaa. Piakkoin huomaan kuinka Lucas oli tiukentanut otettansa kädestäni.  Hymyilen hellästi tuolle. "Koska en ole ikinä käynny tälläisessä paikassa. Ja voin myöntää, että en olisi uskaltanut tulla tänne ilman sinua." Suloinen hymyni muuttuu virneeksi ja katson eteenpäin. Kohta käytävä kääntyy oikealle ja kävelen eteenpäin kunnes nukke tipahtaa eteeni jostain syövereistä. Kiljuin täysillä ja hyppäsin melkein Lucaksen syliin. Hautasin kasvoni herran rintakehään. "Tämäpä on noloa.." Mumisen ja uskon että housuväkinen kuuli minut.(?)

Noah
Käännyn takaisin neidin suuntaan ja päästän jonkin sortin äänähdyksen suustani. "Etkö enää luotakaan minuun?" kysyn kulmaani kohottaen ja vien käteni puuskaan. Neiti näyttää kuitenkin tekevän lähtöä, minkä takia laitankin jalkaa toisen eteen. "Etsitään ne vaattet ja sitten veljesi, käykö?" lisään vielä perään kysyvästi ja pääsen neidin rinnalle, "Käykö se vai haluatko lähteä jo nyt?"

Bea Emily Wilson
Olen jo selin mieheen tämän kysyessä luottamuksestani. "Kuule, luotan sinuun, mutten tuohon ääneen", selitän kärsimättömänä selkä demonia kohti. Astelen ripein askelin käytävällä Noahin kuroessa välimatkaa umpeen. Olin jo ehtinyt unohtaa ne vaatteet. "Äh.. Onko niillä mitään väliä?" mutisen katse jaloissani, "näyttäisin vain idiootilta teidän aikanne pukineissa." Kummallinen kopina tuntuu seuraavan meitä. "Niin, etsitään Thomas", ääneni on epäröivä. En ole vielä koskaan joutunut taistelemaan ilman veljeäni. "Enkä joutuisi nytkään. Sinä kuvittelet, Bea", muistuttelen itseäni hiljaa mielessäni.

Thomas Harold Wilson
Pyörittelen peltistä purnukkaa kämmenelläni ennen kuin sujautan sen takkini taskuun. Luotan tarpeeksi Noahiin, jotta uskallan jättää sisareni tämän seuraan. Pujahdan ulos kauppakeskuksesta. Sateinen ilma tuntuu painostavalta niin pitkän selkeän kauden jälkeen. Kuinka saisin Bean ulos täältä? Leväytän siipeni auki. Nyt kuka tahansa voisi nähdä sadat tähtikuviot niiden pinnalla.

Lucas
Jostain pelkoni sopukoista tajuan neidin puheen ja käännän hämmentyneet kasvoni häneen. "Ilman minua? Eikö tuo nyt ollut vähän liian siirappista?" kysyn päästäen kiusaantuneen hymähdyksen huuliltani. Käännyn katsomaan selkäni taakse epämääräisen äänen takia, mutta siinä lyhyessä sekunnissa neiti päästää suustaan kirkaisun, joka saa jos minkälaisen huudon minun suustani ja käännyn nopein refleksein takaisin hänen suuntaan. Yritän saada hengityksestäni kiinni. "Mitäpä pienistä", mumisen vastaukseksi ja painan pääni neidin olkapäälle, "Pitäisikö mennä silmät kiinni tästä edes?"

Sarah
Punastun hieman nolona, mutta onneksi sitä ei näkynyt kauhutalon pimeillä käytävillä. Naurahdan nolostuneena. "Mutta se on totta." Mumisen ja nostan katsettani hieman ylös katsoen mitä housuväkinen tuuhasi. Kuulin miekkosen päästävän huudon suustaan, joka saa minut kikattamaan kuin pieni koululaistyttö, mutta en voinut auttaa itseäni. Se oli vain jotenkin suloista. "Eehkä.." Tokaisen hieman vitsillä ja otan tuota kädestä kiinni. Käännyn hitaasti käytävää kohden. Laitan toisen käteni silmieni eteen vitsillä. "Okei. En näe minne menen. Haluaako herra ottaa ohjat?" Kysyn huvittuneena ja pidin silti kättä silmieni edessä.

Maya Sophia Ardens
Otan jo kärsineen valokuvan pois silmieni edestä ja näen aivan samanlaisen valkoisen talon tai enemmänkin kartanon, joka seisoo metsän katveessa. Kiharat hiukseni tarttuvat kasvoihini sateen ansiosta, vaatteeni ovat aivan märät ja haluaisin vain kiemurrella pois niistä. Silti hymyni ei hydy kasvoiltani, ei ole pitkään aikaan hyytynyt ja tiedän ettei se tule pitkään aikaan hyytymäänkään. Lähden kävelemään tietä pitkin kohti taloa. Oven kohdalla mietin hetken koputusta mutta päätän astella vain sisään. Aulaan tullessani huomaan seinässä veri vanan tai ainakin siltä se näyttää. Jatkan siitä huolimatta menoani suoraan yläkertaan.

Noah
Vilkaisen aurinkoa, joka pilkistää jo pikku hiljaa kattoikkunoista ja käännän katseeni sitten Beaan. "Milloin viimeksi olet ollut erossa veljestäsi?" kysyn sen enempää asiaa ajattelematta. Kurtistan kulmiani tutkailessani neitiä ja hänen tuntemuksiaan. Hätkähdän takaisin ajatuksistani, kun kuulen avaimien kilinää. Sitä seuraa reipas viheltely. "Voihan paska", mutisen itsekseni ja hakeudun lähemmäksi seiniä. "Bea", huikkaan neidin suuntaan puskan turvista.

Bea Emily Wilson
Auringonvalo saa näkymättömät siipeni kimaltelemaan vienosti. "En oikeastaan ole koskaan ollut hänestä pahemmin erossa", vastaan lähes kuiskaten. Luulin Noahin seuraavan minua, mutta hänen kutsunsa herättää minut todellisuuteen. Käännähdän kummissani ympäri käytävän keskellä. "Noah, mitä sinä siellä koristepuskassa teet?" tivaan huvittuneeseen sävyyn. Hän tuo mieleeni suuren, eksyneen lapsen tällä hetkellä. "Noah?" olen yhä enemmän hämilläni. En edes huomaa kilahtelevaa ääntä.

Lomake
Nimi:Kyashidi Kaito Sato
Ikä:22
Sukupuoli:Nainen
S.S:Hetero
Enkeli
Luonne: ystävällinen, utelias, omapäinen,
Muuta: jumalille luvattu enkeliuhri, joka kuoli synnyttäessään vatsassa kuollutta esikoistaan. Voimia naisella ei ole paljoa, vain illuusiotaikuus ja parantaminen. Häntä ei koskaan opetettu taikomaan, hänen ei tarvinnut osata taikoa. Arashin kihlattu. Naisella on vaaleat hiukset ja siniset silmät. (kts. profiilikuva.)
Syntymäpäivä: 2.1
Verityyppi: AB

Kuvia: http://aijaa.com/05tkni

Minilomake
Kyashidi Kaito Sato/22/hetero/enkeli

Lucas
Neiti päättää puolestani, että minä - se joka ei oikeasti haluaisi olla täällä - joutuu johdattamaan meidät kaksi ulos. Yritän esittää vastalauseita, mutta tajuan lopulta itsekin kuinka tyhmältä mahdankaan kuulostaa ja lopetan. "No jos kerta sinä niin haluat", töksäytän hymähtäen ja katselen epäluuloisena kaikkialle. Muutama silmille hyppäävä paperiukko säikäyttää minut, mutta saan pidettyä itseni ulkoisesti varsin viileänä - mitä nyt kämmeneni hikoavat vähän. Eräs pahvi hyppää silmilleni ja kuin refleksistä lyön nyrkkini sen läpi. Koneisto tietenkin jumittuu ja koko homma vesittyy. Katselen ympärilleni epäkuntoiseksi muuttuneita koneita ja virnistän. Yksi minulle, nolla teille. Kiepautan neidin kasvot minuun päin. Viekas hymy pyrkii huulilleni. "Voit katsoa", töksäytän leikkisästi ja lasken käteni neidin alaselälle.

Sarah
Sydämeni hakkasi lujaa rinnassani ja halusin ulos. Jotenkin tunsin myös, että Lucas halusi pois täältä synkästä pois. Mumisen pienen kiitoksen miehelle vieressäni ja yritän olla kaatumatta maahan. Hengitän hitaasti ja kuulen kuinka mekanismit liikkuivat joka sai jotenkin minut ahdistuneeksi. Hypähdän hieman paikaltani, kun kuulen jonkin pahvin kaltaisen menevän rikki. Tunnen, kun Lucas kiepautti minua ja aukaisen silmäni hitaasti. Räpyttelen silmiäni pariin kertaan ja nostan katseeni ylös Lucaksen silmiin. Tunnen hänen kätensä alaselässäni, mutta en välittänyt siitä paljoa. Vilkaisen rikkoutunutta pahvia edessäni. Yritin pitää naurua sisälläni, mutta se ei onnistunut. "Säikähditkö noin pahasti?" Kysyn hieman vitsillä.

Tobias Kreiss
Kuuntelen neidin puhetta hymyillen, kunnes se katkeaa äkillisen syyn takia. Hymyni vaihtuu huolestuneeseen huokaukseen. "Oletteko te kunnossa, Ethel neiti?" kysyn kulmat kurtussa ja astun ajattelemattomuuttani lähemmäksi neitiä. Lasken käteni hänen olkapäälleen. Katseeni yrittää tavoittaa neidin. "Tarvitsetteko jotakin?" kysyn huolestuneena ja silmäni haahuilevat vatsan suunnalle, "Ihan mitä vain. Nimekää te, niin minä tuon." Pyristelen päätäni havahtuessani omaan tuijotukseeni. "Anteeksi.. En ole järin hyvä tällaisissa tilanteissa", töksäytän hermostuneena. Olen joskus ollut hyvä, tilanteessa kuin tilanteessa, mutta en enää Hankin jälkeen.

Ethel Hope Thompson
Painan katseeni alas tuntiessani supistuksen. Kuulen huoneessa olevan neidin sekavat ajatukset, haluaisin vain auttaa häntä, mutten tiedä jaksaisinko edes nousta ylös. Katsahdan nopeasti Tobiasta hänenkin jo hätääntyessä - mutta nyt syynä olen minä. "Ei, eijei, ei tässä mitään", pudistelen rauhoittelevasti päätäni. Tunnen lämpimän käden olkapäälläni. Naurahdan tuskaisena. "Hei, ei se mitään", pidän katseeni alhaalla. Kuulen miekkosen ajatukset minulle tuntemattomasta Hankista. Nyt tulee kovempi supistus. "Voi Jeremiah", olen pillahtaa itkuun. Tällaistako se olisi?

//Sossu, taidan nyt sitten hoitaa tämänkin jo, kun sinusta ei mitään kuulu.

Astrid Sola Lys

Istun pimeässä kylmällä lattialla. Kaikkialta kivistää ja vereen tahriutunut ruumiini tuntee edelleen kipuaaltoja. Kuulen askeleita. Seuraan oven alta raosta näkyvää valoa, kunnes näen jalkojen varjot. Pakenen kauimpaiseen nurkkaan ja peitän pääni käsilläni. Oven lukko loksahtaa auki ja mies tulee sisään.

Tunnistan miehen tuoksusta tämän Arashiksi. Yritän painautua vielä pienemmäksi. Arashi tarttuu minua ranteesta ja vääntää. Nousen vastahakoisesti seisomaan. "Katso minua." Hänen murhaava äänensä saa minut vain painamaan pääni alemmas. Mies tarttuu minua leuasta ja nostaa katsomaan silmiinsä. Yritän kääntää katsettani, mutta hänen silmänsä vangitsevat minut.

"Käänny", Arashi sihahtaa ja minä käännyn hitaasti. "Siivet esiin." Käsky shokeeraa minut ja alan hengittää tiheämmin. "Siivet esiin huora!" Suojeltavani sanat kuultuani, leväytän valtavat siipeni esille ja Enkeli tarttuu toiseen niistä. Kuulen hänen vetävän toisen miekkansa huotrastaan ja alan itkeä.

....

Ovi pamahtaa kiinni takanani. Lattia on täynnä verisiä höyheniä. Tunnustelen varovasti tulen palavaa selkääni. Siipeni ovat poissa. Niistä muistoksi jäivät vain niiden tyngät lähtökohdat. Valahdan takaisin lattialle.

Riah Shi Hakai
Rauhallisen siestani viettäminen on ohi kuin turpaan lyödyllä kakaralla. En voi uskoa tätä. Se on kestänyt kaikki Arashin pahoinpitelyt. Katselen laitteessa olevia säröjä ja kiroan ryssän mielessäni moneen kertaan. Vien puhelimeni lampun valoon ja kokeilen käynnistää sitä jälleen kerran. Ei mitään. Heitän sen päin seinää ja lähden kellarista. Eteisessä laitan kengät ja mietin, mistä saisin uuden. Vasta nyt ymmärrän, etten tunne kaupunkia ollenkaan. Ei auta muu kuin lähteä ulos, pysyä poissa valokeilasta ja hankkia uusi puhelin... tavalla tai toisella.

Tobias Kreiss
Lasken päätäni neidin silmien tasolle ja nostan kulmaani kysyvänä. "Kuka on Jeremiah?" kysyn hämilläni, mutta havahdun nopeasti tilanteen kiireelliseen luonteeseen, "Niin aivan ei sillä väliä. Tulehan." Otan paremman otteen neidin olkapäästä ja vien vapaan käteni neidin käden alle, jos hän vaikka haluaisi ottaa tukea käsivarrestani. Autan varovasti Ethelin ylös penkiltä (?). "Pysyttekö tolpillanne neiti Ethel? Pystyttekö kävelemään?" kysyn huolestunut ryppy otsallani ja vilkaisen vatsan suuntaan. Kohta se tapahtuisi. Uusi elämänalku, vanhasta elämänlopusta. Minä en edes ole se joka tässä mitään on mistään pusertamassa ja hiki tuntuu siltä tunkeutuvan läpi hikirauhasten otsalleni.

Ethel Hope Thompson
Annan miehen nostaa minut pystyyn. Seison enemmän tai vähemmän tukevasti Tobiaksen käsivarteen nojaillen. Ajatuksenkulusta pystyn seuraamaan herran tekemisiä sen enempää katsomatta. "Tämä on todella noloa..", kuiskaan surkuhupaisena. Taittuisin kaksinkerroin jos ensinnäkin vatsani sitä sallisi tai jos Tobias ei pitäisi minua tolpillani (?). "Enkä ole mikään elämänloppu tai ikäloppu", tokaisen tuskaisan naurahduksen kera herran ajatuksiin viitaten. Puristan silmäni kiinni. Kyllä tämä tästä. Kaikki järjestyy.

Evelyn Allison Walker
Astelen hyräillen pitkin ruuhkaista katua. Mielialani on yllättävän korkealla. Pitkät, tummanruskeat laineeni hulmuavat hieman tuulen tahdissa. Lukitsen katseeni erääseen mieheen. Hän tuijottaa minua typerä virne huulillaan. Nostan oikean käteni rintakehäni korkeudelle ja napsautan sormiani. Tuttu, kovin kaunis naksahdus kuuluu ja herrashenkilö kaatuu maahan. Hypähdän hänen ruumiinsa yli ja vinkkaan ohimennen silmää.

Lucas
Vilkaisen pahvin suuntaan neidin puhuessa ja naurahdan niin että kaunis hammasrivini näkyy. "Taisinpa hyvinkin", töksäytän kieli hampaideni välissä ja käännän katseeni neidin silmiin. Olen painamassa suudelmaa neidin huulille, mutta jokin tuntuu tuijottavan meitä kahta. Nostan pääni ylös nähdäkseni paremmin, mutta pimeässä on vaikea nähdä mitään - ellei sitten yllään ole jotain valkoista. Jokin liikahtaa silmäkulmassani ja käännän katsettani sivulle. Irtaudun hetkellisesti neidistä. Koputtelen seiniä, kunnes ontto kolahdus kirkastaa ilmettäni. "Tuletko sinä vai jäätkö sinne?" kysyn osaksi huvittuneena ja lyön seinään reiän, ja toisenkin, ja kolmannenkin, kunnes seinään tulee minun yläruumiini kokoinen reikä.

Riah Shi Hakai
Lampsin katua, kun ilmassa alkaa leijua hiilloksen ja kuoleman tuoksua. Nuolaisen huuliani. Vahvan magian haistaa aivan liian selvästi. Etsin katseellani jotakin epänormaalia vähä-älyisten ihmisten keskuudesta. Huomaan naisen, josta kaikki tämä taikuus on peräisin.
Unohdan kokonaan, että minun piti etsiä itselleni puhelinta. Lähden varjostamaan naista. Ehkä hänen elämänsä olisi mielenkiintoisempaa kuin omani.

Evelyn Allison Walker
Rakastan, kuinka ihmiset järkyttyvät näin vähästä. Eräs kaivaa puhelinta taskustaan, mutta päätän estää naisen aikeet. Nostan ilman häkäpitoisuutta ilkikurinen virne maroonilla värjätyillä huulillani. "Eipäs hätäillä", ääneni on kylmänviileä. Nainen pudottaa puhelimensa ja nostaa kätensä kaulalleen, kuten moni muukin paikallaolija. "Yritättekö pelastaa itsenne tukehtumiselta tarttumalla kaksin käsin kaulaanne?" annan kummastuneen katseeni kiertää kaupunkilaisissa. Lopulta lähden jatkamaan kulkuani olkiani kohauttaen. Olen jo kääntänyt selkäni ihmisille, kun muistan palauttaa ilmanlaadun entiselleen. Nauraen suuntaan askeleeni kohti keskustaa.

Riah Shi Hakai
Ilman muuttuessa tukehduttavaksi, muutin kehoni jonkun paikallaolleista varjoon. Näin ollen pystyin hetkellisesti välttämään vaaraa. Nainen kuitenkin lähtee ihmisjoukkiosta, joten minun täytyy äkkiä tulla ulos. Lähden hänen peräänsä. Kävelen hänen taakseen. Vielä muutama sekuntti ja pääsen kiinni hänen varjoonsa, jolloin voin seurata häntä huomaamattomasti.

Sarah
Naurahdan hiljaa ja katsoin housuväkisen suloista hymyä joka sai minut oudolla tavalla iloiseksi. Kun Lucas tuli lähemmäksi sydämeni pysähtyi sekunniksi. Yhtäkkiä Lucas katsoi ympärilleen mikä sai minut hieman hermostuneeksi. Katson Lucasta ihmeissäni. Virnistän tuolle hieman ja kävelen tuon luokse. Katsoin seinää kulmat kurtussa. "Mitä ihmettä sinä teet?" Kysyn pienesti huvittuneena ja katson Lucasta ja seinää.

Evelyn Allison Walker
Kuulen ihmisten äänekkäät henkäykset jopa muutaman kymmenen metrin päähän. Joku kertoo äänekkäästi poliisille soittamisesta. "Jos se oloasi helpottaa", mutisen itsekseni. Minulla on jo hetken ollut outo tunne siitä, että joku seuraisi, mutta nyt tunne vain kasvaa. Aivan kuin joku seisoisi nytkin takanani. Käännähdän nopeasti ympäri vain nähdäkseni minulle tuntemattoman mieshenkilön hiipimässä takanani. "Ja sinä olet?!" tivaan vihaiseen äänensävyyn. Puristan oikean käteni nyrkkiin vastausta odottaessani.